UUTISET

Punamustat voitolla vapunviettoon

30.4.2022

PK-35 Vantaa venytti perjantai-iltana voittoputkensa viiden ottelun mittaiseksi. Myyrmäessä edettiin pitkään Punamustien suunnitelmien mukaisesti, mutta vierailija HPS nousi vielä lopussa taistelemaan sarjapisteistä. PK-35 Vantaa pääsi kuitenkin lopulta 2-1-voiton turvin mukavissa tunnelmissa vapunviettoon.

Ottelu pelattiin Myyrmäen stadionilla perinteisen koleassa vappusäässä. Vihreät jääkärit ovat täsmällistä väkeä, sillä HPS vieraili samalla stadionilla edellisen kerran päivälleen vuosi sitten. Viime kerran tavoin ottelu eteni jälleen pääosin Punamustien komennossa.

Ensimmäinen vaarallinen maalipaikka nähtiin jo alkuminuuteilla, kun Wilma Forsblom tarjoili hyvän keskityksen maalille, mutta Karoliina Autio ei aivan ylettynyt palloon. Reetta Suomela sen sijaan murtautui vasemmalta hyvin rangaistusalueelle, mutta pienestä kulmasta lähtenyt laukaus painui leveäksi.

Ottelun avausmaali nähtiin 26. peliminuutilla. Forsblom antoi hyvän kulmapotkun maalille ja Sanna Saarinen pääsi puskemaan rangaistuspilkun kohdalta. HPS-pelaaja yritti vielä heittäytyen pelastaa tilanteen, mutta peliväline oli jo ehtinyt ylittää maaliviivan. PK-35 Vantaa siirtyi siis Saarisen tämän liigakauden avausmaalilla 1-0-johtoon.

Johtomaalin jälkeen ottelu jatkoi kotijoukkueen hallitessa palloa, mutta HPS onnistui pitämään Punamustat poissa aivan vaarallisimmilta maalintekoalueilta. PK-35 Vantaa kuitenkin tuplasi johtonsa juuri ennen taukoa. Maali syntyi näyttävän hyökkäyksen päätteeksi. Anna Vlasoff toi pallon hyvin ylös vasemmalta ja syötti Roosa Bröijerille rangaistusalueelle. Bröijer harhautti puolustajan ja tarjoili syötön takaviistoon. Syöttö tavoitti Suomelan, joka ohjasi pallon ensimmäisellä kosketuksellaan taka-alakulmaan. Osuma oli Suomelalle liigauran ensimmäinen. Tauolle lähdettiin siis Punamustien 2-0-johtolukemissa.

Toinen jakso alkoi vahvalla Punamustien paineella. Rebecca Kindstedt ja Bröijer pääsivät kumpikin vuorollaan yrittämään, mutta HPS-pelaajat ehtivät peittämään molempien laukaukset. Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin Netta Koson ja Bröijerin yritykset pysähtyivät sen sijaan mainion ottelun pelanneen HPS-maalivahdin Emilia Tuomelan torjuntoihin. Roosa Toivanen sen sijaan puski kulmapotkutilanteesta yli maalin. Myös vaihdosta kentälle tullut Ella Koivu pääsi heti maalipaikkaan, mutta laukaus karkasi maalin yli.

Toisen jakson ylitettyä puolivälinsä HPS onnistui kuitenkin virittelemään loppukiriä. Vieraiden ensimmäinen todella vaarallinen maalipaikka nähtiin, kun Aada Nurmi toi pallon hyvin hyökkäyspäähän ja lopulta vaihdosta kentälle tullut Ella Andberg pääsi etenemään rangaistusalueelle. Kindstedt onnistui kuitenkin peittämään ensimmäisen laukauksen ja toinen yritys pysähtyi Punamustien maalilla hyvän ottelun pelanneen Irea Virtanen Espejon torjuntaan.

HPS onnistui kuitenkin iskemään kavennusmaalin tilannetta seuranneesta kulmapotkusta. Oona Jääskeläisen nousi kulmapotkutilanteessa korkeimmalle ja puski pallon noin seitsemästä metristä verkon perukoille. HPS nousi siis maalin päähän ottelun 72. peliminuutilla.

Takaiskumaali sotki hieman kotijoukkueen peliä ja vastaavasti vierailijat saivat kavennuksesta lisää virtaa. Maalin jälkeen peli olikin reilun kymmenen minuutin ajan varsin sekavaa. Seuraava hyvä maalipaikka avautui kuitenkin Punamustille. Toivanen vapautti upealle pystypallolla Koivun, mutta Tuomela selvitti tilanteen hyvällä vastaantulollaan.

Pelin lähestyessä loppuaan PK-35 Vantaa onnistui hieman rauhoittamaan peliä ja kuluttamaan aikaa pallon kanssa. Varsinaisen peliajan täyttyessä nähtiin vielä yksi pelaajavaihto, kun Hilppa Tuomainen tuli kentälle turvaamaan johtoa. Samalla Tuomainen teki ensiesiintymisensä Kansallisessa Liigassa.

HPS onnistui kuitenkin luomaan vielä lisäajalla yhden todella vaarallisen maalintekopaikan. Punamustien puolustus ei onnistunut katkaisemaan Ella Pesosen pitkää avausta, joka putosi lopulta Andbergille rangaistusalueelle. Virtanen Espejo ehti kuitenkin viime hetkillä käsineen väliin.

Kotijohto säilyi loppuun asti, joten ottelun lopputulokseksi kirjattiin Punamustien 2-1-voitto. Täyden pistepotin myötä PK-35 Vantaa jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä ja nousi ainakin yhden illan ajaksi sarjakärkeen. PK-35 Vantaa on avannut liigakauden viidellä voitolla viimeksi vuonna 2016.

Peli hyvin kontrollissa

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli tyytyväinen tulokseen ja joukkueensa peliesitykseen. Lyhyttä kavennusmaalin jälkeistä hetkeä lukuun ottamatta kotijoukkueella oli vahva ote kenttätapahtumista.

– Mielestäni tämä oli pallollisesti yksi tämän kauden parhaista peleistämme. Peli oli meillä hyvin kontrollissa. Siihen pitää olla tyytyväinen. Kierrätimme hyvin, käytimme tarvittaessa maalivahtia apuna ja pidimme prässääjät kaukana. Pääsimme pelaamaan kontrolloidusti paineen alta pois, Väisänen sanoi.

– Hyödynsimme hyvin kumpaakin laitaa. Tiesimme HPS:n olevan keskustassa vahva, joten vältimme sitä kautta pelaamista. Toteutimme sovittuja asioita hyvin.

Ottelun lopussa HPS onnistui tekemään kavennusmaalin ja viritti vielä pienimuotoista loppukiriä. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa onnistui kuitenkin johtonsa turvaamisessa varsin hyvin.

– Kenttätasapainomme ei ollut aivan kohdillaan. HPS pääsi hyvään hyökkäykseen ja teki lopulta siitä seuranneesta kulmasta kavennusmaalin. Maalien myötä pelit voivat aina muuttua vaikeiksi ja HPS sai luotua vähän painetta. Pystyimme kuitenkin pääosin pitämään heidät poissa vaara-alueilta eikä loppu ollut pelkkää puolustamista.

Punamustien riveistä löytyi perjantai-iltana jälleen paljon onnistujia. Kenttäpelaajien lisäksi Väisänen jakoi kiitosta myös uransa toisen liigaottelun pelanneelle maalivahdille Irea Virtanen Espejolle.

– Keskikentän kolmikko pelasi vahvan pelin. He tukivat hyvin avaamista, rakentelua ja hyökkäyksiä. Pääsimme useamman kerran hyvin rakennettuihin maalipaikkoihin. Myös Roosa Toivanen tuki hyvin hyökkäyksiään. Hänen pitkät pallonsa olivat todella hyviä ja pystyimme sillä tavoin juoksuttamaan HPS:ia myös syvyyssuunnassa. Puolustuslinjassa myös Eerika pelasi erittäin hyvän pelin, Väisänen kiitteli.

– Irea pelasi hyvän pelin. Hän hoiti varmasti muutamat syntyneet tilanteet ja pelasi loistavasti jalalla. Lisäksi Irea teki lopussa todella tärkeän pelastuksen. Ei maalivahti voi tämän paremmin suoriutua.

PK-35 Vantaa on aloittanut sarjan viidellä peräkkäisellä voitolla. Viimeksi Punamustilta on nähty yhtä pitkä voittoputki pääsarjassa kesällä 2017. Väisäsen mukaan joukkue keskittyy kuitenkin vain päivittäiseen työntekoon ja seuraavaan otteluun.

– Joukkue on harjoitellut todella hyvin ja asenne on ollut koko ajan loistava. Ensimmäisen viiden ottelun osalta saavutimme tavoitteemme, mutta meidän pitää edelleen jatkaa vahvaa kokonaisvaltaista tekemistämme. Nyt käännämme jälleen katseet nopeasti ensi viikonlopun HJK-peliin.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat sunnuntaina 8.5. vierasottelulla HJK:ta vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran lauantaina 14.5., jolloin vieraaksi saapuu Kuopion Palloseura.

 

PK-35 Vantaa – HPS 2-1 (2-0)

26´ 1-0 Sanna Saarinen

44´ 2-0 Reetta Suomela

72´ 2-1 Oona Jääskeläinen

 

Avauskokoonpano:

5 Eerika Appelqvist

8 Reetta Suomela (63´ Elina Mankki)

9 Netta Koso (80´ Tuulia Mikkola)

10 Wilma Forsblom (90´ Hilppa Tuomainen)

12 Irea Virtanen Espejo

13 Sanna Saarinen

15 Karoliina Autio (63´ Ella Koivu)

17 Rebecca Kindstedt

19 Anna Vlasoff

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer

 

Vaihtopelaajat:

1 Velma Oikarinen

4 Hilppa Tuomainen

7 Vilma Hakala

11 Elina Mankki

23 Tuulia Mikkola

25 Tia Painilainen

29 Ella Koivu

 

PK-35 TV: Punamustien Wilma Forsblomin ja Reetta Suomelan mietteet HPS-voitosta

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot