UUTISET

Punamustille täydet pisteet Klaukkalasta

2.4.2022

PK-35 Vantaa otti lauantai-iltapäivänä toisen peräkkäisen voittonsa Kansallisessa Liigassa. Sarjanousija NJS piti lukemat pitkään maalittomina, mutta lopulta Punamustien painostus tuotti 0-2-voittoon riittäneet osumat.

Nurmijärven Jalkapalloseuran historian ensimmäinen pääsarjan kotiottelu oli kerännyt Klaukkalan tekonurmen katsomoon mukavasti yleisöä. Aurinkoisessa säässä kotiyleisö pääsi todistamaan NJS:n tiukkaa taistelua sarjapisteistä. Vaikka ottelu eteni alusta lähtien vierailija PK-35 Vantaan komennossa, säilyi jännitys lähes loppuun saakka.

PK-35 Vantaa onnistui viemään pelin painopisteen nurmijärveläisten kenttäpuoliskolle, mutta tiiviisti puolustanut NJS suojeli omaa aluettaan uhrautuvasti. Punamustien painostus tuotti kulmapotkuja, mutta todella vaarallisille maalipaikoille vieraat eivät avausjaksolla päässeet. Kapteeni Sanna Saarinen puski pallon kulmapotkutilanteesta kertaalleen verkon perukoille, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi. Tauolle lähdettiin siis maalittomissa tasalukemissa.

Tauon jälkeen PK-35 Vantaa lähti nostamaan vauhtia. Aktiivisemman otteen lisäksi muutosta haettiin kahdella pelaajavaihdolla, kun Reetta Suomela ja Karoliina Autio tulivat kentälle. Kaksikko tuli hyvin sisään ja molemmat toivat lisää virtaa Punamustien pelaamiseen. Se tuotti toisen jakson alussa heti myös hyvän maalipaikan, mutta Saarisen laukaus painui kimmokkeen kautta maalin ohi.

Punamustien painostus yltyi ja maalipaikkoja syntyi sitä enemmän, mitä pidemmälle peli eteni. Roosa Bröijer ja Saarinen pelasivat hienolla syöttöyhdistelmällä Wilma Forsblomin nokikkain maalivahdin kanssa, mutta hyvän ottelun pelannut NJS-vahti Annika Kulha torjui taka-alakulmaan suuntautuneen yrityksen.

Reilun tunnin pelin jälkeen Forsblom pääsi pommittamaan rangaistusalueen rajan takaa, mutta tällä kertaa ylärima pelasi nurmijärveläiset. Netta Koso ehti ensimmäisenä irtopalloon, mutta tällä kertaa Kulha ehti laukauksen tielle.

Kotijoukkueen maalipaikat jäivät ottelussa vähiin, mutta yksi vaarallinen tilanne nähtiin. NJS:n hyökkääjä Rosa Wikström pääsi karkaamaan puolittaiseen läpiajoon, mutta uransa ensimmäistä liigaottelua pelannut maalivahti Irea Virtanen Espejo venyi tärkeään torjuntaan ja piti lukemat yhä maalittomina.

Maalihanat aukesivat vihdoin 72. minuutilla. Punamustien pelaajat vaativat kulmapotkun jälkitilanteessa jo rangaistuspotkua, kun Bröijer kaadettiin arveluttavin ottein. Peli sai kuitenkin jatkua ja vain hetkeä myöhemmin pallo oli maalissa. Peliväline ajautui vasempaan laitaan ja Forsblom tarjoili heti ensimmäisellä kosketuksellaan tarkan noston takatolpalle. Koso oli tilanteessa oikeassa paikassa ja puski pallon läheltä maalivahdin ohi verkon perukoille. 0-1-osumansa myötä Koso on avannut maalihanat Punamustien molemmissa liigaotteluissa.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Forsblom antoi näyttävän läpisyötön ja Autio pääsi nokikkain maalivahdin kanssa. Autio ajautui kuitenkin hieman liian pieneen kulmaan ja Kulha onnistui torjumaan läheltä tulleen laukauksen.

PK-35 Vantaa tuplasi johtonsa 82. minuutilla. Roosa Toivanen tarjoili alakerrasta hienon pitkän avauksen oikealle laidalle ja vaihdosta kentälle tullut Elina Mankki pääsi vauhtiin. Mankki eteni hyvin rangaistusalueelle ja antoi syötön maalin edustalle. Muutaman kimmokkeen jälkeen irtopallo päätyi Autiolle, joka reagoi nopeasti. Autio kääntyi taidokkaasti pienessä tilassa ja pääsi laukomaan pallon läheltä maaliin. Koson tavoin myös Autio on onnistunut maalinteossa kauden molemmissa liigaotteluissa.

Ottelun lopputulokseksi kirjattiin lopulta Punamustien 0-2-vierasvoitto. Näin ollen PK-35 Vantaa jatkaa kahden ottelun jälkeen Kansallisessa Liigassa puhtaalla pelillä. Liigadebyyttinsä tehnyt Virtanen Espejo sen sijaan aloitti tolppien välissä nollapelillä.

Maltti tuotti tarvitut osumat

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Klaukkalassa nähtiin kaksi hieman toisistaan eronnutta 45-minuuttista. Viikon takaisen sarja-avauksen tavoin PK-35 Vantaa onnistui jälleen nostamaan tasoaan toisella jaksolla.

– NJS onnistui avausjaksolla pitämään pakkansa tiiviinä. Emme pystyneet liikuttamaan palloa riittävän nopeasti luodaksemme tarpeeksi ylivoimia. Pidimme palloa hyvin, mutta pääsimme murtautumaan vain muutaman kerran, Väisänen kertasi avausjaksoa.

– Kävimme tauolla muutamia asioita läpi, ja peli paranikin toisella jaksolla. Nopeutimme kierrättämistä, minkä ansiosta pystyimme luomaan enemmän ylivoimia ja myös hyödyntämään niitä. Maalipaikkoja alkoi syntyä siihen tahtiin, että maali roikkui jo ilmassa. Meillä oli hyviä tilanteita, joista meidän olisi pitänyt tappaa peli jo aikaisemmin.

Punamustien riveistä löytyi Klaukkalassa paljon onnistujia. Väisänen jakoi kehuja etenkin hyökkäyspään pelaajille, työteliäälle keskikentälle ja liigauransa nollapelillä aloittaneelle Virtanen Espejolle.

– ”Karkki” tuli vahvasti sisään ja voitti paljon kaksinkamppailuita. Hän pystyi pitämään pallot omalla joukkueella ja – mikä tärkeintä – teki vielä maalinkin. Koko joukkue nosti tasoaan toisella jaksolla, mutta etenkin Wilma oli aktiivisempi ja pääsi tekemään hyviä suorituksia. Keskikentällä Sanna ja Roosa tekivät älyttömästi töitä ja myös hyviä takaprässejä. Pelaamisessamme näkee, että pelaajat ovat hyvässä kunnossa, Väisänen sanoi.

– Irea pelasi hyvän ensimmäisen liigapelin. Toisella jaksolla hän otti 0-0-tilanteessa todella hienon torjunnan, todellisen ”gamesaverin”. Jos NJS olisi päässyt siitä johtoon, peli olisi voinut mennä todella vaikeaksi.

Vaikka maaleja jouduttiin odottamaan pelin viimeiselle neljännekselle asti, onnistui PK-35 Vantaa säilyttämään maltin pelaamisessaan. Kurinalaisen pallollisen pelin lisäksi Väisänen oli tyytyväinen myös joukkueensa kamppailupelaamiseen.

– Meillä oli tänään riittävästi malttia. Toisella jaksolla lähdimme pari kertaa oikomaan ja pelin rytmi hieman katosi, mutta onneksi saimme sen nopeasti takaisin. Lisäksi olimme vahvoja kaksinkamppaluissa. Etenkin avausjaksolla saimme menetysten jälkeen pallon useimmiten heti takaisin, Väisänen kiitteli.

– Kuusi pistettä kahdesta ensimmäistä pelistä on tietysti kaikista tärkein asia.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat maaottelutauon jälkeen lauantaina 16.4. vierasottelulla FC Honkaa vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran 23.4., jolloin vieraaksi saapuu Tampereen Ilves.

 

NJS – PK-35 Vantaa 0-2 (0-0)

72´ 0-1 Netta Koso

82´ 0-2 Karoliina Autio

 

Avauskokoonpano:

5 Eerika Appelqvist

7 Vilma Hakala (46´ Reetta Suomela)

9 Netta Koso (72´ Elina Mankki)

10 Wilma Forsblom

12 Irea Virtanen Espejo

13 Sanna Saarinen

17 Rebecca Kindstedt

19 Anna Vlasoff

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer

29 Ella Koivu (46´ Karoliina Autio)

 

Vaihtopelaajat:

1 Velma Oikarinen

4 Hilppa Tuomainen

8 Reetta Suomela

11 Elina Mankki

14 Sinna Suuriniemi

15 Karoliina Autio

23 Tuulia Mikkola

 

PK-35 TV: Punamustien Karoliina Aution ja Irea Virtanen Espejon mietteet NJS-voitosta

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot