UUTISET

Anna Vlasoff jatkaa Punamustissa

17.2.2022

PK-35 Vantaa on solminut Anna Vlasoffin kanssa kauden 2022 kattavan jatkosopimuksen. Alkanut kausi on puolustajalle neljäs peräkkäinen ja kaikkiaan kuudes Punamustissa.

34-vuotias Vlasoff on kokenut liigapelaaja, joka vietti juniorivuotensa Koivukylän Palloseuran ja Puistolan Urheilijoiden riveissä. Pääsarjatasolla hän on edustanut PK-35 Vantaan lisäksi PuiU:a, TiPSiä, HJK:ta ja FC Honkaa. Punamustia Vlasoff edusti kahden kauden ajan jo 2010-luvun alussa. Hän palasi PK-35 Vantaan riveihin kaudeksi 2019 ja on edustanut seuraa siitä lähtien.

Vlasoff lukeutuu eniten naisten pääsarjaotteluita pelanneisiin pelaajiin. Hänellä on tilillään peräti 269 liigaottelua, joissa hän on viimeistellyt myös 20 maalia. Suomen mestaruutta Vlasoff on päässyt juhlimaan kolmesti. Mestaruuksista kaksi ensimmäistä hän saavutti PK-35 Vantaan riveissä. Lisäksi hän oli mukana nostamassa Punamustia takaisin pääsarjaan vuonna 2019.

Kaudella 2021 loukkaantumiset häiritsivät Vlasoffin alku- ja loppukautta. Hän pelasi lopulta yhteensä 12 liigaottelussa ja oli niistä seitsemässä avauskokoonpanossa. Suomen Cupissa Vlasoff pelasi kolmessa ottelussa.

Monikäyttöinen hengenluoja

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Vlasoff pääsee pitkän loukkaantumisensa jälkeen jälleen harjoittelemaan normaalisti. Väisänen korostaa, että kyseessä on ennen kaikkea monikäyttöinen pelaaja.

– Syksyllä tullut harmillinen loukkaantuminen on häirinnyt talvea, mutta ”Haba” on aina ollut urheilijaluonne, joka pitää itseään hyvässä kunnossa. Pitkästä loukkaantumisesta huolimatta perusasiat ovat fysiikan osalta kunnossa, Väisänen sanoo.

– Haba on pelaaja, joka pystyy tasaiseen suorittamiseen. Hän on pelannut urallaan montaa eri pelipaikkaa. Haban pystyy heittämään kentälle pelissä kuin pelissä joko puolustuslinjaan tai ylemmäs. Lisäksi hän on hyvä harjoittelija, joka tuo omalla tekemisellään lisää kovuutta harjoituksiin. Haballa on tärkeä rooli myös joukkueen hengenluojana.

Vlasoffin mukaan jatkopäätös syntyi helposti. Nyt tavoitteena on ehjän kauden lisäksi myös tasonnosto niin yksilö- kuin joukkuetasollakin.

– Jatkaminen hyvässä ympäristössä tuntui luonnollisesti järkevimmältä vaihtoehdolta pitkältä tuntuneen kuntoutuksen jälkeen. Täällä on tutut valmentajat ja pelikaverit sekä hyvät treeniolosuhteet. On kivaa päästä vihdoin mukaan lajitreeneihin ja peleihin – ja mukavaa nähdä myös joukkueen uusia kasvoja!, Vlasoff sanoo.

– Viime kausi oli rikkonainen, kun puolet kaudesta meni loukkaantumisiin, enkä päässyt omalle tasolleni. Nyt toiveissa on ehjä kausi ilman loukkaantumisia.  Tavoitteena on tietysti parantaa viime kaudesta, päästä joka osa-alueella huippukuntoon ja tehdä töitä sen mukaisesti. Tiedostan mihin parhaimmillani pystyn ja tähtään siihen! Silloin on myös helpompaa auttaa joukkuetta menestymään.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.