UUTISET

Vilma Hakala palaa Punamustiin

28.1.2022

PK-35 Vantaa on solminut Vilma Hakalan kanssa kauden 2022 kattavan pelaajasopimuksen. Viime kaudella HJK:ta edustanut keskikenttäpelaaja palaa Punamustiin kuuden vuoden tauon jälkeen.

25-vuotias Hakala on Puistolan Urheilijoiden kasvatti, joka vietti viimeiset juniorivuotensa PK-35:n riveissä. Sieltä hän nousi PK-35 Vantaan liigaryhmään kaudella 2013 ja pelasi jo samana vuonna useassa Naisten Liigan ottelussa. Hakala edusti Punamustia kolmen kauden ajan ennen kuin siirtyi mestaruuskauden 2015 päätteeksi HJK:n riveihin.

Hän vietti helsinkiläisseurassa kaudet 2016 – 2019 ja menneen kauden 2021. Niiden välissä Hakala edusti yhden kauden ajan FC Honkaa. Viime kaudella Hakala pelasi yhtä lukuun ottamatta kaikissa HJK:n liigaotteluissa ja viimeisteli niissä kolme maalia.

Yhteensä Hakala on pelannut urallaan 163 pääsarjaottelua ja viimeistellyt niissä 50 maalia. Hän on saavuttanut urallaan kolme Suomen mestaruutta ja kolme Suomen Cupin voittoa. Kansainvälisiä pelejä hän on pelannut naisten Mestarien liigan lisäksi seitsemän ottelun verran naisten A-maajoukkueessa.

Tervetullut paluumuuttaja

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Hakala tuo uusia vaihtoehtoja joukkueen pelaamiseen. Kyseessä on jo ennestään tuttu pelaaja, joten vahvuudet ovat jo hyvin tiedossa.

– Vilma on kulkenut pitkän matkan ja palasi nyt monen vuoden tauon jälkeen takaisin. Hän tuo joukkueeseemme lisää voimaa keskikentälle ja hyökkäykseen. Vilma on pelannut edellisissä joukkueissaan paljon ja tavoitteemme on löytää hänelle jälleen rooli, joka tukee hänen vahvuuksiaan, Väisänen sanoo.

– Kokeneena liigapelaajana Vilma pystyy tasaiseen suorittamiseen. Hänen tasonsa ei juuri ailahtele. Vilma on kentällä tosi aktiivinen ja haluaa olla mukana pelin rakentamisessa. Hänellä on hyvä vasen jalka, jolla hän pystyy antamaan laadukkaita keskityksiä.

Hakala on harjoitellut PK-35 Vantaan mukana alkuvuodesta lähtien. Hänen mukaansa tuttuun seuraan on ollut helppoa palata monen vuoden jälkeenkin.

– Palaan hyvillä mielin Punamustiin! On ollut helppoa tulla mukaan joukkueeseen, jossa on useita ennestään tuttuja pelikavereita sekä tutut valmentajat. Meillä on mukava porukka kasassa. Olen viihtynyt hyvin, Hakala sanoo.

– Alkavalta kaudelta odotan kovia ja tasaisia pelejä. Haluan saada vastuuta ja auttaa omalla tekemiselläni joukkuetta menestymään.

Hakala on pelikelpoinen jo sunnuntaina Suomen Cupin avausottelussa Åland Unitedia vastaan.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.