IMG 20210828 WA0004

PK-35 Vantaa kuudetta kertaa Suomen Cupin loppuottelussa

Punamustien kausi huipentuu tulevana lauantaina Suomen Cupin loppuotteluun Åland Unitedia vastaan Helsingin Olympiastadionilla. PK-35 Vantaa on menestynyt Suomen Cupissa usein hyvin, sillä viime vuosikymmenellä seura nähtiin loppuottelussa peräti viidesti. Cup-kannua PK-35 Vantaa on päässyt nostamaan neljästi.

Naisten Suomen Cupin mestaruus ratkotaan lauantaina neljättäkymmenettä kertaa. Ensimmäistä kertaa cup-mestaruudesta pelattiin jo vuonna 1981. Cup-mestari on jäänyt ratkaisematta vain vuonna 2018, jolloin Suomen Cupia ei pelattu kilpailun rytmin muuttamisen vuoksi. Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat hallinneet kilpailua, sillä Suomen Cupin voittopokaali on matkannut Uudenmaan ulkopuolelle vain kuudesti.

PK-35 Vantaa palaa nyt Suomen Cupin loppuotteluun neljän vuoden tauon jälkeen. 2010-luvulla joukkue nähtiin loppuottelussa peräti viidesti. Vuosina 2011, 2012 ja 2013 Suomen Cup päättyi kolmesti peräkkäin Punamustien voitonjuhliin. Myös neljäs loppuottelu oli voitokas, kun PK-35 Vantaa juhli cup-mestaruutta – ja kolmatta tuplamestaruuttaan – syksyllä 2016.

Vuosien 2011 – 2013 loppuottelut pelattiin Töölön jalkapallostadionilla. Vuonna 2016 PK-35 Vantaa ja FC Honka sen sijaan matkustivat pääkaupunkiseudulta Jyväskylään ratkaisemaan cup-mestaruutta. Vuotta myöhemmin loppuottelu pelattiin Punamustien kotikentällä Myyrmäen stadionilla, mutta joukkue sai lopulta kotiyleisön edessä kaulaansa hopeiset mitalit. Lauantaina PK-35 Vantaan cup-historiaan kirjataan jälleen uusi pelikenttä, kun naisten Suomen Cup ratkaistaan historiallisissa puitteissa Helsingin Olympiastadionilla.

Punamustien nykyjoukkueen pelaajista Sanna Saarinen ja Tia-Maria Jaakonsaari ovat olleet mukana kaikilla Suomen Cupin loppuottelukausilla. Saarinen on onnistunut kertaalleen loppuhuipennuksessa myös maalinteossa, sillä hän vastasi PK-35 Vantaan voittomaalista Kuopion Pallokissojen verkkoon vuonna 2012.

 

2011                 PK-35 Vantaa – Ilves 2-0                                  Töölön jalkapallostadion

                          1-0 Jenae Seppälä

                             2-0 Emma Kete

 

2012                 PK-35 Vantaa – Pallokissat 2-1                       Töölön jalkapallostadion

                          1-0 Elizabeth Bogus

                            2-0 Sanna Saarinen

                             2-1 Ella Vanhanen

 

2013                 PK-35 Vantaa – HJK 2-0                                    Töölön jalkapallostadion

                          1-0 Hanne Ojanperä

      2-0 Eveliina Parikka

 

2016                 PK-35 Vantaa – FC Honka 2-0 (1-0)              Harjun stadion, Jyväskylä

1-0 Maiju Hirvonen

2-0 Hanne Ojanperä

 

2017                 HJK – PK-35 Vantaa 1-0 (1-0)                                                    Myyrmäen stadion

                          1-0 Ella Alakomi

 

Lauantain loppuottelun liput myynnissä

Vuoden 2021 Suomen Cupin loppuottelu PK-35 Vantaa – Åland United pelataan lauantaina 16.10. klo 13.00 Helsingin Olympiastadionilla.

Suomen Cupin loppuottelun lipunmyynnistä vastaa Suomen Palloliitto. Liput loppuotteluun maksavat aikuisille 10 euroa ja alennusryhmäläisille 5 euroa. Liput myydään vain ennakkoon eli Olympiastadionilla ei ole lipunmyyntiä.

Hankkimalla liput oheisen linkin kautta voit tukea samalla Punamustien toimintaa.

https://www.lippu.fi/eventseries/name-2997115?affiliate=fif

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com