UUTISET

Punamustille selvänumeroinen tappio Kuopiossa

25.9.2021

PK-35 Vantaa kärsi lauantai-iltapäivänä vierastappion tylyin lukemin. Punamustien hyvät hetket ottelussa jäivät liian lyhyiksi ja tehokkaasti maalipaikkansa hyödyntänyt kotijoukkue Kuopion Palloseura piti pisteet Savosta selvin lukemin 7-0.

Syksyisellä Kuopion keskuskentällä pelattu ottelu alkoi varsin tasaisissa merkeissä. Molemmat joukkueet pyrkivät rakentamaan maltillisesti hyökkäyksiä ja ensimmäinen hyvä maalintekopaikka syntyikin Punamustien toimesta. Sanna Saarinen vapautti hyvällä kantapääohjauksella Roosa Bröijerin, joka pääsi nokikkain kuopiolaisten maalivahdin kanssa. Bröijerin laukaus painui kuitenkin leveäksi.

Seuraava selkeä maalipaikka tuotti jo tulosta, kun KuPS siirtyi johtoon 15. peliminuutilla. Punamustien puolustajat pääsivät katkaisemaan kuopiolaisten maalille suunnatun noston, mutta peliväline jäi pyörimään rangaistusalueelle. KuPSin Lavdije Begolli reagoi irtopalloon ensimmäisenä ja pääsi laukomaan pallon noin kymmenestä metristä verkon perukoille.

Mitä pidemmälle avausjakso eteni, sitä selkeämmin ote siirtyi kotijoukkueelle. Ottelun kannalta kriittiset minuutit nähtiin puolen tunnin pelin jälkeen. Ensin KuPS yritti yllättää kauas maaliltaan ajautuneen maalivahti Pauliina Tähtisen, mutta nosto kolahti ylärimaan. Paluupallo jäi kuitenkin jälleen rangaistusalueelle ja Aino Kröger laukoi pelivälineen etualakulmaan.

KuPS siirtyi 36. minuutilla jo 3-0-johtoon. Tällä kertaa kuopiolaisten osuma syntyi hienon hyökkäyksen päätteeksi. Anni-Maija Kauppila tarjoili hyvän pystysyötön Gentjana Rochille, joka pääsi karkaamaan ja laukoi pallon lopulta voimalla etuyläkulmaan.

KuPS osui vielä neljännen kerran juuri ennen taukovihellystä. Begolli tarjoili hyvin rakennetun hyökkäyksen päätteeksi rangaistusalueella poikittaissyötön Rochille, joka laukoi heti ensimmäisellä kosketuksellaan kierteisen laukauksen takakulmaan. KuPS hyödynsi maalipaikkansa todella tehokkaasti, joten tauolle lähdettiin peräti kotijoukkueen 4-0-johtolukemissa.

Myös pelin jälkimmäinen puolisko alkoi KuPSin maalilla. Kröger sai jalkansa vapaaksi ja pääsi laukomaan rangaistusalueen kulmalta. Laukaus painui korkeassa kaaressa aivan takayläkulmaan ja muutti kotijoukkueen johtolukemiksi jo 5-0.

Toinen jakso oli jo selvästi tasaisempaa pelaamista ja myös vieraat saivat vietyä pallonhallintaa myös vastustajan kenttäpuoliskolle. Saarinen pääsi laukomaan noin 20 metristä, mutta laukaus painui suoraan maalivahdin syliin. Hetkeä myöhemmin Saarinen keskitti ja pirteästi tauolla vaihdosta kentälle tullut Sophie Maidell pääsi puskemaan, mutta pusku karkasi selvästi yli maalin.

Maaliin asti vierasjoukkue ei kuitenkaan palloa enää saanut. KuPS sen sijaan pääsi iskemään kuudennen osumansa ottelun 85. minuutilla. Kuopiolaiset pelasivat sivuvapaapotkun maalille ja vaihdosta kentälle tullut Allison Pantuso pääsi laukomaan pelivälineen pomppupallosta takakulmaan.

Kaksi minuuttia myöhemmin nähtiin vielä yksi takaiskuosuma, kun KuPSille tuomittiin vapaapotku aivan rangaistusalueen kulmalta. Pallon taakse asettunut Rochi laukoi pelivälineen näyttävästi muurin yli etuyläkulmaan ja täydensi hattutemppunsa. Osuma jäi iltapäivän viimeiseksi, joten PK-35 Vantaa joutui lopulta poistumaan Kuopiosta kotimatkalle tylynumeroinen 7-0-tappio niskassaan.

Katseet nopeasti seuraavaan peliin

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mielestä 7-0-lukemat eivät jättäneet jossiteltavaa. Vierasjoukkue ei ollut lauantaina parhaimmillaan, kun taas KuPS oli terävämpi ja etenkin todella tehokas.

– Meille tuli tänään puolustussuuntaan liikaa virheitä, joista KuPS rankaisi meitä todella tehokkaasti hienoilla maaleilla. Annoimme heille liikaa tilaa, vaikka tiesimme heidän hyökkäyspään vaaralliset yksilönsä. Emme onnistuneet toteuttamaan pelisuunnitelmaamme ja jouduimme oman huonon tekemisemme takia alivoimatilanteisiin. Lisäksi pallo pomppi tänään sille joukkueelle, joka halusi enemmän voittaa tilanteita, Väisänen kertasi kenttätapahtumia.

– Meillä oli pelissä myös hyviä jaksoja ja toiselle jaksolle pystyimme parantamaan tekemistämme. Vaikka pääsimme liikuttamaan KuPSia ja pystyimme hallitsemaan palloa ylempänäkin, maalintekosektorille pääseminen oli meille todella hankalaa.

Väisäsen mukaan on tärkeää, että PK-35 Vantaa pääsee nopeasti suurinumeroisesta tappiosta yli. Kautta on jäljellä vielä kolme ottelua, joten katseet pitää kääntää nopeasti seuraaviin koitoksiin.

– Tiettyjä puolustussuunnan parannettavia asioita lukuun ottamatta tästä pelistä ei voi hirveästi ottaa mukaan. Tämä harmittavan suuri tappio, jota ei kannata lähteä liikaa ruotimaan. Nyt on tärkeää kääntää katseet seuraavaan peliin, parantaa taas pelillisiä asioita ja lähteä voittamaan paikallispeliä TiPSiä vastaan.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat viikon päästä lauantaina 2.10. Vantaan derbyllä Tikkurilan Palloseuraa vastaan. Kotikentällään PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran sarjakauden päätöskierroksella 9.10., kun vieraaksi saapuu espoolainen FC Honka.

 

KuPS – PK-35 Vantaa 7-0 (4-0)

15´ 1-0 Lavdije Begolli

31´ 2-0 Aino Kröger

35´ 3-0 Gentjana Rochi

43´ 4-0 Gentjana Rochi

48´ 5-0 Aino Kröger

84´ 6-0 Allison Pantuso

87´ 7-0 Gentjana Rochi

 

Avauskokoonpano:

1 Pauliina Tähtinen

10 Wilma Forsblom (87´ Emmi Mäensivu)

13 Sanna Saarinen

15 Karoliina Autio (46´ Sophie Maidell)

17 Anna Olmala

19 Anna Vlasoff (79´ Laura Kölhi)

21 Tia-Maria Jaakonsaari

25 Tia Painilainen

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer

29 Ella Koivu

 

Vaihtopelaajat:

4 Laura Kölhi

6 Emmi Mäensivu

16 Sophie Maidell

31 Sanni Solehmainen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot