UUTISET

Punamustat perjantaina FC Hongan vieraaksi

19.8.2021

PK-35 Vantaa pelaa perjantai-iltana runkosarjan viimeisen vierasottelunsa. Lähtökohdat otteluun ovat jännittävät, sillä Punamustien tavoin myös kotijoukkue FC Honka pyrkii varmistamaan paikkansa Kansallisen Liigan yläloppusarjassa. Ottelu pelataan perjantaina 20.8. klo 18.30 Tapiolan urheilupuistossa.

Panokset otteluun ovat selvät, sillä sekä PK-35 Vantaa että FC Honka tavoittelevat paikkaa kuuden parhaan joukossa. Tällä hetkellä molemmat ovat tasapisteissä kiinni yläloppusarjapaikoissa, mutta Ilves väijyy kaksikosta vain kahden ja Pallokerho-35 viiden pisteen päässä, kun runkosarjaa on jäljellä enää kaksi ottelukierrosta.

Vain yhden maalin huonompi maaliero pitää Punamustat espoolaisten takana sarjassa kuudentena. PK-35 Vantaa on kerännyt 16 liigaottelustaan 20 pistettä viidellä voitolla ja viidellä tasapelillä. Maaleja on nähty runsaasti molempiin päihin, sillä Punamustien maaliero on 31 – 31.

Lyhyen vierasmatkan päähän Espooseen PK-35 Vantaa matkaa kahden ottelun voittoputkessa. Elokuun otteluissa JyPK kaatui ensin Myyrmäessä selvin lukemin 5-0 ja viime viikonloppuna PK-35 Vantaa haki 1-4-vierasvoiton Ilveksestä. Tampereella Punamustien osumista vastasivat Sanna Saarinen, Tuulia Mikkola ja Oona Sevenius. Osumista yksi kirjattiin Ilveksen omaksi maaliksi.

Perjantai-illan kotijoukkueen FC Hongan pistemäärä ja tulossaldo on täysin sama kuin Punamustilla. Espoolaiset ovat voittaneet viidesti, pelanneet viidesti tasan ja hävinneet kuudesti. Suurin ero löytyy maalisarakkeesta, sillä FC Hongan otteluissa osumat ovat olleet molemmissa päissä tiukassa. Joukkueen 16 ottelun maaliero on 16 – 15.

Heinä-elokuun vaihde on ollut espoolaisille vaikea, sillä FC Honka lähtee otteluun neljän ottelun voitottomassa. Yhtä monta peliä on kulunut ilman pelitilannemaalia. Joukkueen neljän viime ottelun ainoa osuma on syntynyt vapaapotkusta HJK:n verkkoon. Viime viikonloppuna FC Honka kärsi 0-1-kotitappion TiPSiä vastaan.

Jos Punamustien otteluissa verkko on heilunut tiiviiseen tahtiin ja FC Hongan otteluissa sen sijaan niukasti, ovat joukkueiden tämän kauden keskinäiset kohtaamiset kallistuneet vähämaalisempaan suuntaan. Helmikuussa Suomen Cupin lohkovaiheessa pisteet tasattiin lukemin 1-1. Punamustien osumasta vastasi tuolloin Myyrmäki-hallissa Roosa Bröijer, kun taas vieraille osui Tiia Savolainen. Toukokuisessa liigakohtaamisessa osumia ei nähty lainkaan ja maalipaikatkin olivat vähissä, kun Myyrmäessä päädyttiin lukemiin 0-0.

PK-35 Vantaan tämän kauden sarjapelien paras maalintekijä on ollut yhdeksän osumaa tehtaillut Oona Sevenius. Taustatukea hän on saanut etenkin kuudesti osuneelta Wilma Forsblomilta. FC Hongan riveissä kolmeen maaliin ovat yltäneet Jasmin Leppioja ja kesken kauden Yhdysvaltojen yliopistosarjaan siirtynyt Aino Vuorinen.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat perjantai-iltana varmuudella Sanni Solehmainen ja Aurora Troberg. Muut 20 pelaajaa ovat kunnossa ja käytettävissä Tapiolassa.

Huomiota puolustuspeliin

PK-35 Vantaa lähtee kahdelle viimeiselle runkosarjakierrokselle hyvistä lähtökohdista, mutta joukkueen päävalmentaja Jari Väisänen muistuttaa, että taistelu yläloppusarjapaikoista jatkuu edelleen.

– Olemme hyvin mukana taistelussa yläloppusarjapaikoista, mutta tässä on vielä kaksi kierrosta jäljellä. Nyt olemme kiinni paikassa kuuden joukossa, mutta totta kai haluamme pelata jälleen hyvän pelin ja lähdemme voittamaan Honkaa, Väisänen sanoi.

Naapurikuntien joukkueet ja monivuotiset kilpakumppanit tuntevat toisensa hyvin, joten suuria yllätyksiä tuskin on odotettavissa tälläkään kertaa. Väisäsen mukaan FC Honkaa vastaan luvassa on usein tasaisia otteluita.

– Honka on pelannut tällä kaudella jälleen tuttua honkamaista hyvää puolustuspeliä. Heitä vastaan on tehty tosi vähän maaleja. Honka on myös tekemisessään aika perusvarma joukkue. Heille tulee harvoin isoja notkahduksia, Väisänen arvioi.

– Edellinen keskinäinen kohtaaminen oli tasainen, vaikka ehkä hienokseltaan hallitsimme sitä. Pidimme Hongan hyvin poissa maalintekosektorilta, mutta ei meilläkään siinä pelissä montaa maalipaikkaa ollut. Meillä oli jonkin verran laukauksia, mutta nyt ne pitää saada myös tolppien väliin. Meidän pitää pystyä puolustamaan yhtä hyvin kuin silloin, mutta samalla meidän on kyettävä tehokkaampaan hyökkäämiseen.

Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa lähtee kaatamaan FC Honkaa samoilla aseilla, jotka ovat toimineet hyvin kahdessa viimeisimmässä liigaottelussa. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että etenkin puolustussuunnan pelaamisessa on edelleen parannettavaa.

– Hyökkäyspelimme on toiminut Ilvestä ja JyPKiä vastaan mallikkaasti. Olemme saaneet paljon hyviä maalintekopaikkoja ja –tilanteita. Nyt vastus kuitenkin kovenee ja meidän pitää parantaa etenkin puolustuspelaamistamme. Tiedämme Hongan vaarallisuuden vastaiskuissa, joten meidän pitää pystyä minimoimaan ne ja reagoimaan niihin tarvittaessa.

FC Honka – PK-35 Vantaa pelataan perjantaina 20.8. klo 18.30 Tapiolan urheilupuiston nurmella.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot