UUTISET

Punamustat perjantaina HPS:n vieraana

15.7.2021

Punamustien kausi Kansallisessa Liigassa jatkuu perjantai-iltana. Vieraspeliputki jatkuu, mutta tällä kertaa PK-35 Vantaalla on edessään vain lyhyt siirtymä Helsingin Palloseuran vieraaksi. Ottelu pelataan perjantaina 16.7. klo 18.30 Oulunkylän Mustapekka Areenalla.

PK-35 Vantaa lähtee uudelle ottelukierrokselle sarjataulukon kuudennelta sijalta. Joukkue on kerännyt 11 pelaamastaan ottelusta 13 sarjapistettä kolmella voitolla ja neljällä tasapelillä. Perjantai-illan otteluun PK-35 Vantaa lähtee neljän ottelun voitottomassa putkessa, joten joukkueen selkeänä tavoitteena on paluu voittojen tielle. Samalla joukkue tavoittelee myös sarjakauden toista vierasvoittoaan. Vierasottelut ovat Punamustien kesän teema, sillä perjantaina ohjelmassa on jo peräti neljäs peräkkäinen vierasottelu.

Kesätauon jälkeisissä otteluissaan PK-35 Vantaa on kärsinyt vierastappiot Åland Unitedia ja KuPSia vastaan. 3-1-tappiossa Ahvenanmaalla vieraiden osumasta vastasi Roosa Bröijer. Kuopiossa sen sijaan päädyttiin lukemiin 5-1 ja kavennusosuma syntyi Tuulia Mikkolan laukauksella.

Sarjanousija HPS on esiintynyt ensimmäisellä pääsarjakaudellaan mallikkaasti. Joukkue on kerännyt kymmenestä ottelustaan yhtä monta pistettä ja majailee tällä hetkellä sarjataulukon kahdeksannella sijalla. Nousijajoukkue on pystynyt myös voittamaan otteluita, sillä pistepotti koostuu kolmesta voitosta ja yhdestä pistejaosta. Huomionarvoista on sekin, että sarjajumbo JyPKin lisäksi HPS on onnistunut kaatamaan myös sarjan keskikastin FC Hongan ja HJK:n.

Runkosarjan ylitettyä puolivälinsä vaikuttaa siltä, että HPS on jo karistanut suoran putoamisen uhkan harteiltaan. Karsijan paikalle on piste-eroa neljä pistettä, mutta vastaavasti jopa yläloppusarjasijat ovat vielä kosketusetäisyydellä – eroa kuudentena majailevaan PK-35 Vantaaseen on kolme pistettä.

Kesätauon jälkeen HPS on pelannut kaksi ottelua, joissa se on kärsinyt 1-4-kotitappion KuPSille ja tasannut pisteet Pallokerho-35:n vieraana lukemin 2-2. Vihreäpaitojen osumista ovat heinäkuun otteluissa vastanneet Piipa Kämppi, Emilia Ukkonen ja Hanna Onufriew.

Punamustien ja HPS:n tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen nähtiin jo kolmannella sarjakierroksella. Tuolloin PK-35 Vantaa oli Myyrmäessä vahvempi selvin lukemin 4-0. Kotijoukkueen osumista vastasivat Oona Sevenius, Sanna Saarinen ja kahdesti osunut Wilma Forsblom.

PK-35 Vantaan kuluvan sarjakauden tehokkaimmat maalintekijät ovat olleet viidesti osuneet Roosa Bröijer ja Oona Sevenius. HPS:n riveissä Aino Lehtinen on yltänyt kolmeen osumaan.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat perjantaina varmuudella Aurora Troberg ja Tia-Maria Jaakonsaari. Viime otteluista sivussa ollut Netta Koso sen sijaan palaa kokoonpanoon.

Aggressiivisemmalla otteella

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaan palautuminen KuPS-ottelusta ja valmistautuminen tulevaan HPS-peliin on sujunut hyvin. Huomiota on kiinnitetty etenkin sunnuntain tappiopelin epäkohtien korjaamiseen.

– Olemme pitäneet kevyen, mutta samalla riittävän terävän harjoitusviikon. Raskas hellekeli on totta kai tuonut omat haasteensa harjoitteluun. Meillä on ollut nyt pelien välissä vain kaksi harjoituskertaa, jotka olemme käyttäneet tehokkaasti hyväksemme. Ensin kävimme tarkasti läpi viime viikonlopun KuPS-ottelua ja sen jälkeen olemme yrittäneet siirtää niitä oppeja kentän puolelle, Väisänen sanoi.

Väisäsen mukaan joukkueen keskusteluissa ja harjoituskentällä on painotettu etenkin muutamaa asiaa.

– Aggressiivisuuden ja taistelutahdon löytäminen on yksi keskeisistä asioista. Toivottavasti saamme sen näkymään kentällä etenkin parempana joukkuepuolustamisena ja prässitilanteissa. Meidän pitää reagoida tilanteisiin paremmin – eikä ainoastaan reagoida, vaan myös ennakoida niitä.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Punamustien tyylipuhtaaseen 4-0-voittoon, mutta Väisäsen mukaan kevään ottelulle ei kannata enää antaa liikaa painoarvoa. Sarjanousija HPS on päässyt paremmin mukaan liigavauhtiin ja noussut taistelemaan jopa yläloppusarjasijoista.

– HPS on parantanut otteitaan selkeästi kauden edetessä ja kentällä on nähty hieman eri pelaajia kuin viimeksi meitä vastaan. He ovat menneet eteenpäin etenkin puolustuspelissään.  Lisäksi esimerkiksi KuPSia vastaan he onnistuivat iskemään maalin nopeasta hyökkäyksestä, Väisänen muistutti.

– HPS on onnistunut ottamaan muutaman hyvän voiton. Luvassa on varmasti hyvin erilainen peli kuin huhtikuussa Myyrmäessä.

HPS – PK-35 Vantaa pelataan perjantaina 16.7. klo 18.30 Mustapekka Areenalla Oulunkylässä.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot