UUTISET

PK-35 Vantaa tasapeliin Pihlajamäessä

4.6.2021

Kansallisen Liigan punamustien joukkueiden kohtaamisessa päädyttiin tasapeliin. Sekä vierailija PK-35 Vantaa että kotijoukkue Pallokerho-35 kävivät ottelussa vuorollaan johdossa, mutta pisteet tasattiin lopulta vieraiden toisen jakson painostuksesta huolimatta lukemin 2-2.

PK-35 Vantaa otti Pihlajamäen lämpimässä kesäillassa kenttätapahtumat heti komentoonsa. Vierasjoukkue piti pelivälinettä hallussaan ja vei pelin painopisteen kotijoukkueen kenttäpuoliskolle. Etenkin PK-35 Vantaan ensimmäinen vartti oli vahvaa pelaamista, mikä palkittiin avausmaalilla jo 12. minuutilla. Wilma Forsblom tarjoili hienon noston rangaistusalueelle ja hyvän pystyjuoksun tehnyt Roosa Bröijer onnistui nappaamaan pelivälineen niskallaan mukaansa. Bröijer pääsi nokikkain maalivahdin kanssa ja sijoitti pallon veräjänvartijan jalkojen välistä verkon perukoille.

Peli pyöri myös 0-1-johtomaalin jälkeen pääosin Pallokerho-35:n kenttäpuoliskolla. Kotijoukkue kuitenkin puolusti tiukasti omaa aluettaan, joten maalipaikoille pääseminen vaati ponnisteluja. 27. peliminuutilla PK-35 Vantaan pitkä hyökkäys päättyi harhasyöttöön ja Pallokerho-35 pääsi iskemään nopeasti vastaan. Marie Mäkinen tarjoili lopulta tarkan läpisyötön Amanda Rantaselle, joka karkasi läpiajoon ja sijoitti pallon vierasjoukkueen maalia vartioineen Velma Oikarisen ohi.

Takaiskuosuma sisuunnutti vieraita, jotka hätyyttelivät helsinkiläisten maalia heti tasoituksen jälkeen. Ensin Oona Sevenius alusti laukaisupaikan Bröijerille, jonka laukaus karkasi kuitenkin maalin yli. Reetta Suomelan laukaus sen sijaan painui niukasti taka-alakulman ohi ja Sanna Saarinen puski kulmapotkusta suoraan Pallokerho-35:n tolppien välissä kelpo otteita esittäneen Lotta Rosenströmin käsiin.

PK-35 Vantaa sai kuitenkin vielä ennen taukoa kylmää vettä niskaansa. Kotijoukkueen Moona Talka pääsi etenemään pitkän pystypallon jälkeen vahvasti rangaistusalueelle ja tarjoili lopulta matalan syötön takatolpalle. Syöttö tavoitti Rantasen, jolla oli helppo työ siirtää peliväline noin metristä maaliviivan yli. Pallokerho-35 käytti omat maalipaikkansa tehokkaasti, joten tauolle lähdettiin kotijoukkueen 2-1-johtolukemissa.

Toisen jakson alussa PK-35 Vantaa lähti heti jahtaamaan tasoitusta ja jatkoi painostustaan. Vaikka myös Pallokerho-35:llä oli omat lyhyet pallonhallintajaksonsa, oli yleiskuva läpi ottelun varsin selkeä. Vieraat pitivät palloa ja pyrkivät maalipaikoille pallonhallinnan kautta. Kotijoukkue sen sijaan puolusti tiiviisti ja odotti tilaisuuksia tehokkaaseen tilanteenvaihtopelaamiseen.

Vieraiden tasoitusosuma nähtiin lopulta 59. minuutilla. Roosa Toivanen antoi keskialueelta vapaapotkun rangaistusalueelle ja Saarinen voitti pääpallon maalin edustalla. Saarisen jatko päätyi takatolpalle Bröijerille, joka pääsi laukomaan läheltä pienestä kulmasta. Pallo livahti maalivahtien jalkojen välistä etukulmaan ja PK-35 Vantaa tasoitti lukemiksi 2-2.

Kotijoukkueen toisen jakson paras maalintekopaikka nähtiin heti vieraiden tasoitusmaalin jälkeen. Elisa Ikonen alusti rangaistusalueen rajalla laukaisupaikan Talkalle, jonka terävä yritys painui kuitenkin niukasti yli etuyläkulmasta.

Pelin edetessä kohti loppuaan painopiste pysyi yhä vahvemmin helsinkiläisten puoliskolla. Noin kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Sevenius päätti kuljetuksensa hyvään laukaukseen noin 20 metristä, mutta Rosenström sai kätensä pallon tielle. Torjuntaa seuranneesta kulmapotkusta Karoliina Autio pääsi puskemaan, mutta pusku päätyi yläriman kautta yli maalin.

Sen lähemmäksi kolmatta maalia PK-35 Vantaa ei enää päässyt. Molemmat kävivät kertaalleen johdossa, mutta voittajasta ei saatu selvyyttä, joten sarjakauden ensimmäinen punamustien kohtaaminen päättyi pistejakoon lukemin 2-2.

Kaksijakoinen ottelu

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan torstai-illan ottelusta löytyi sekä hyvää että huonoa. Aikainen johto kääntyi takaa-ajoasemaksi jo ennen taukoa.

– Tämä oli hyvin kaksijakoinen peli. Meillä oli paljon hyviä hetkiä ja vahvan alun myötä pääsimme nopeasti 1-0-johtoon. Meille sattui kuitenkin yksittäisiä harmittavia virheitä, joista vastustaja pääsi rokottamaan, Väisänen harmitteli.

– Monessa aiemmassa pelissä meillä on ollut hyvin malttia kierrättää ja etsiä ylivoimatilanteita. Nyt pelasimme liian paljon sellaisiin tilanteisiin, joissa meillä ei ollut ylivoimaa.

Vierasjoukkue osui Pihlajamäestä kahdesti, mutta kelpo peliesityksestä huolimatta maalipaikat olivat tiukassa molemmissa päissä. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaalla olisi kuitenkin ollut riittävät eväät kolmeen pisteeseen.

– Ei meilläkään ollut maalien lisäksi hirveän montaa maalipaikkaa. Meillä oli yksi pusku ylärimaan, pari puskua kulmapotkuista yli ja pari kertaa pallo pyöri hyvin maalin edustalla, mutta emme päässeet tuikkaamaan sitä sisään, Väisänen kertasi kenttätapahtumia.

– Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin harmitus, sillä meillä oli mahdollisuudet kolmeen pisteeseen. Piste on tietysti aina piste, mutta tämä oli meille jo kauden neljäs tasapeli. Se oli totta kai hienoa, että vaikka virheitä tuli ja vastustaja rankaisi niistä pahemman kerran, nousimme jälleen tappioasemasta tasoihin.

PK-35 Vantaa jatkaa harjoituksia vielä kahden viikon ajan ennen lyhyttä juhannus- ja kesätaukoa.

– Seuraavien viikkojen aikana käymme kevätkauden suorituksia tarkasti läpi ja katsomme, mitä meidän pitää parantaa syyskierrokselle, Väisänen tiivisti.

Kansallisessa Liigassa jäädään kuukauden mittaiselle kesätauolle, joten Punamustien pelit jatkuvat vasta heinäkuussa. PK-35 Vantaan osalta runkosarjan jälkimmäinen puolisko käynnistyy 3.7. vierasottelulla Åland Unitedia vastaan.

 

Pallokerho-35 – PK-35 Vantaa 2-2 (2-1)

12´ 0-1 Roosa Bröijer

27´ 1-1 Amanda Rantanen

41´ 2-1 Amanda Rantanen

59´ 2-2 Roosa Bröijer

 

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

4 Laura Kölhi

5 Eerika Appelqvist (66´ Anna Vlasoff)

8 Reetta Suomela (80´ Netta Koso)

10 Wilma Forsblom

11 Oona Sevenius

13 Sanna Saarinen

17 Anna Olmala

23 Tuulia Mikkola (46´ Karoliina Autio)

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer

 

Vaihtopelaajat:

6 Emmi Mäensivu

9 Netta Koso

15 Karoliina Autio

16 Sophie Maidell

19 Anna Vlasoff

29 Ella Koivu

31 Sanni Solehmainen

 

PK-35 TV: Anna Vlasoffin ja Oona Seveniuksen mietteet 2-2-pistejaosta

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot