PK 35 Vantaa – FC Honka 0 0, Kansallinen Liiga 28.5.2021

PK-35 Vantaa ja FC Honka maalittomaan pistejakoon

Punamustien viikon toinen arkikotipeli päättyi maalittomaan tasapeliin FC Honkaa vastaan. PK-35 Vantaa oli ottelussa hallitsevampi osapuoli, mutta ylärimaa lähemmäksi kotijoukkue ei harvojen maalipaikkojen ottelussa päässyt.

Myyrmäen aurinkoisessa perjantai-illassa pelattu ottelu käynnistyi varsin tasaisissa merkeissä. PK-35 Vantaa oli ottelussa aloitteellisempi osapuoli ja otti heti alussa pallonhallinnan itselleen. Kotijoukkue pääsi hyvin hyökkäyskolmannekselle ja jopa rangaistusalueelle asti, mutta FC Honka puolusti omaa aluettaan tiukasti.

Pelin alkupuolella Reetta Suomela ja Wilma Forsblom pelasivat hyvin yhteen rangaistusalueella ja viimeksi mainittu pääsi laukomaan. Niin Forsblomin laukaus kuin myös Roosa Bröijerin yritys paluupallosta kilpistyivät kuitenkin espoolaisjoukkueen puolustajiin. Hieman avausjakson puolivälin jälkeen Bröijer pelasi Appelqvistin keskityksen jälkeen tilanteen hyvin loppuun asti ja pääsi nappaamaan pallon päätyrajalla. Bröijer tarjoili syötön takaviistoon ja Forsblom pääsi laukomaan, mutta veto suuntautui maalivahdin käsiin.

FC Hongan ensimmäinen ja lopulta myös ottelun ainoa todella vaarallinen hyökkäys nähtiin heti seuraavalla minuutilla. Tiia Savolainen antoi keskialueelta hyvän vapauttavan läpisyötön ja Aino Vuorinen pääsi karkaamaan. Punamustien maalia vartioinut Velma Oikarinen oli kuitenkin tilanteessa hyvin hereillä ja selvitti tilanteen hyvällä vastaantulollaan.

Avausjakson loppupuolella nähtiin kulmapotkutilanteen jälkeen hieno Punamustien hyökkäys. Anna Olmala pääsi vasemmalla laidalla puolustajasta ohi ja tarjoili syötön takaviistoon rangaistusalueen rajalle. Syöttö tavoitti Bröijerin, joka pelasi pienen pudotuksen Roosa Toivaselle. Keskuspuolustajan laukaus karkasi kuitenkin yli maalin.

Vielä juuri ennen taukoa PK-35 Vantaa hyökkäsi vaarallisesti. Appelqvist tarjoili oikealta hyvän keskityksen takatolpalle ja Oona Sevenius tuli vauhdilla tilanteeseen. Sevenius ei kuitenkaan aivan saanut kunnon osumaa palloon eikä päässyt puskemaan pelivälinettä läheltä maaliin. Tauolle lähdettiin siis maalittomissa tasalukemissa.

Toinen jakso alkoi samanlaisissa merkeissä, joihin avausjakso päättyi. PK-35 Vantaa oli yhä vieraitaan aloitteellisempi, mutta kotijoukkue ei enää päässyt viemään pallonhallintaansa yhtä korkealle vastustajan kenttäpuoliskolle. Myös espoolaisvierailla oli toisella jaksolla omat pallonhallintajaksonsa, mutta vaarallisiin tilanteisiin ne eivät johtaneet. Kotijoukkue pystyi kontrolloimaan peliä hyvin myös pallottomana. Hienon ottelun keskuspuolustuksessa pelanneet Toivanen ja Olmala onnistuivat myös FC Hongan nopeat pystypallot varmaotteisesti.

Pelin jälkimmäinen puolisko oli avausjaksoakin tarkempaa ja tiukempaa pelaamista. Peli pyöri paljon keskialueella ja maalipaikkoja ei nähty kummassakaan päässä. Toisella jaksolla alkoi lopulta tapahtua viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Ensin FC Honka sai pallonriiston vaarallisessa paikassa ja Hanna Ruohomaa pääsi pelaamaan nopean syötön maalille. Toivanen onnistui kuitenkin venyttämään jalkansa pallon tielle ja pääsi katkaisemaan Jasmin Leppiojaa maalin edustalta tavoilleen syötön.

Lähimpänä maalia käytiin lopulta ottelun 82. peliminuutilla. Punamustien Sevenius pääsi Bröijerin hienon pystypallon jälkeen puolittaiseen läpiajoon, harhautti puolustajan, sai jalkansa vapaaksi ja pääsi laukomaan. Rangaistusalueen rajalta lähtenyt laukaus näytti jo painuvan vastustamattomasti maaliin, mutta pallo kolahti ylärimaan. Hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle tullut Netta Koso pääsi irtopalloon ensimmäisenä, mutta hänen laukauksensa suuntautui maalin ohi. Vain reilua minuuttia myöhemmin Olmala päätti pitkän nousunsa hyvään kierteiseen laukaukseen rangaistusalueen rajalta. Laukaus kaarsi kuitenkin niukasti takayläkulman ohi.

Pelin loppuhetkillä FC Honka pääsi vielä pitämään palloa Punamustien kenttäpuoliskolla, mutta maalipaikoille espoolaiset eivät onnistuneet murtautumaan. Voittomaalia sinnikkäästi loppuun asti hakenut PK-35 Vantaa sen sijaan loi vielä yhden maalintekopaikan. Koso antoi keskityksen päätyrajalta ja Sanna Saarinen pääsi puskemaan etutolpalta. Puolustaja pääsi kuitenkin häiritsemään Saarista sen verran, että pusku suuntautui läheltä etukulman ohi.

Myyrmäessä jäätiin lopulta maaleitta, joten PK-35 Vantaa ja FC Honka lähtivät molemmat viikonlopunviettoon yhtä sarjapistettä rikkaampana.

Peli hyvin hallussa

Päävalmentaja Jari Väisäsen mielestä perjantai-illan ottelu oli hyvää jatkumoa Punamustien viime viikkojen otteille. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa oli etenkin ottelun avauspuoliskolla niskan päällä.

– Olemme pelanneet viime peleissä hyvää futista ja olleet etenkin hyökkäyssuuntaan tehokkaita. Tänäänkin olimme mielestäni pelissä kuskin paikalla. Pystyimme määräämään pelin rytmin etenkin avausjaksolla. Saimme myös hyviä riistoja. Tiesimme Hongan pelaavan lyhyitä syöttöjä ja pääsimme iskemään tietyillä alueilla, Väisänen sanoi.

– Koko ajan oli sellainen tunne, että peli oli meillä hyvin hallussa. Meillä ei ollut hätää ja pidimme Hongan hyvin poissa maalintekosektorilta. Yhden läpiajon he saivat, mutta sen Velma hoiti rutiinilla loistavasti. Selvitimme myös heidän pitkät pallonsa hyvin.

Ottelun toisella jaksolla pelin painopiste siirtyi espoolaisten kenttäpuoliskolta enemmän keskialueen puolelle. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa ei löytänyt tauon jälkeen enää aivan yhtä vahvaa pallollista rytmiä kuin avauspuoliskolla.

– Toinen jakso oli avausjaksoa tasaisempi. Se oli myös fyysisesti kovempi, mikä näkyi niin taklauksina kuin repimisenä. Tuomari antoi tänään pelata kovaa tasapuolisesti molempiin suuntiin, Väisänen jakoi kiitosta oikeudenjakajalle.

– Avausjaksosta poiketen jouduimme välillä myös puolustamaan syvällä. Olimme siihenkin valmiita ja pystyimme pitämään Hongan poissa vaarallisilta alueilta. Sieltä on kuitenkin aina vaikea lähteä hyökkäämään, minkä vuoksi pitkien pallonhallintajaksojen saaminen oli vaikeampaa.

Väisänen myönsi, että tasapeli ja yksi sarjapiste jäivät hieman kaivelemaan.

– Meillä oli toisella jaksolla paikkamme maalintekoon, joten siinä mielessä harmittaa, että emme saaneet kolmea pistettä. Meillä oli kentällä tänään paljon onnistujia ja taistelimme kaikki tilanteet hienosti loppuun asti.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat ensi viikon torstaina 3.6. Silloin PK-35 Vantaa matkustaa kuntarajan yli Pallokerho-35:n vieraaksi.

 

PK-35 Vantaa – FC Honka 0-0

 

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

4 Laura Kölhi

5 Eerika Appelqvist

8 Reetta Suomela (76´ Netta Koso)

10 Wilma Forsblom

11 Oona Sevenius

13 Sanna Saarinen

15 Karoliina Autio (63´ Tia-Maria Jaakonsaari)

17 Anna Olmala

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer

 

Vaihtopelaajat:

6 Emmi Mäensivu

9 Netta Koso

16 Sophie Maidell

21 Tia-Maria Jaakonsaari

23 Tuulia Mikkola

29 Ella Koivu

31 Sanni Solehmainen

 

PK-35 TV: Punamustien Reetta Suomelan ja Velma Oikarisen mietteet maalittomasta pistejaosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com