UUTISET

Punamustat Suomen Cupin loppuotteluun

3.4.2021

PK-35 Vantaa pelaa lokakuussa Suomen Cupin loppuottelussa. Lankalauantain välieräottelussa riitti jännitystä pidemmän kaavan mukaan, sillä Punamustien ja HJK:n välisessä ottelussa ei saatu ratkaisua aikaiseksi 120 minuutin aikana. Finaalipaikan kohtalo ratkaistiin lopulta rangaistuspotkukilpailussa, jossa PK-35 Vantaa veti pidemmän korren.

Myyrmäen huhtikuisessa iltapäivässä nähtiin todella tasainen ja jännittävä välierä. Ottelu oli molemmilta joukkueilta tarkkaa pelaamista, mutta ensimmäinen maalipaikka nähtiin jo ensiminuuteilla. HJK:n nuori Daniela Tolonen pääsi laukomaan noin 20 metristä, mutta terävä laukaus karkasi maalin yli.

Molemmilla joukkueilla oli avausjaksolla omat pallonhallintajaksonsa, mutta kokonaisuudessaan ensimmäinen jakso oli lievää HJK:n hallintaa. Vaaralliset maalipaikat olivat kuitenkin molemmissa päissä harvassa. Vieraat pääsivät muutamaan otteeseen laukomana rangaistusalueen rajan takaa, mutta yritykset suuntautuivat suoraan Punamustien maalia vartioineen Velma Oikarisen käsiin.

Kotijoukkueen ensimmäinen hyvä maalintekotilaisuus nähtiin avausjakson puolivälissä. Oona Sevenius  ujutti pallon näyttävästi HJK-kapteeni Linda Ruudun jalkojen välistä ja karkasi läpiajoon. Seveniuksen ratkaiseva kosketus karkasi kuitenkin aavistuksen pitkäksi ja HJK:n maalivahti Annika Laihanen onnistui selvittämään tilanteen hyvällä vastaantulollaan.

Ottelun avausmaali nähtiin 32. peliminuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta. PK-35 Vantaa selvitti kulmapotkun, mutta ei onnistunut kunnolla purkamaan tilannetta. Vieraiden Katariina Kosola pääsi haastamaan vasemmalta laidalta ja tarjoili hyvän keskityksen maalin edustalle. Keskitys tavoitti Maaria Rothin, joka ohjasi pallon ensimmäisellä kosketuksellaan läheltä etuyläkulmaan.

Kotijoukkueelle avautui vielä avausjakson loppupuolella tilaisuus tasoitukseen. Wilma Forsblom pääsi hyvin rakennetun tilanteen päätteeksi keskittämään oikealta ja Reetta Suomela pääsi puskemaan takatolpalta, mutta pusku suuntautui yli maalin. Tauolle lähdettiin siis HJK:n 0-1-johtolukemissa.

Jos avausjakso oli hienoista HJK:n hallintaa, oli toinen jakso puolestaan alusta lähtien Punamustien painostusta. Kotijoukkue tuli tauon jälkeen kentälle todella terävästi ja lähti tappioasemassa prässäämään selvästi avausjaksoa aggressiivisemmin. Punamustien prässi aiheuttikin vieraille suuria ongelmia ja HJK:lla oli etenkin toisen jakson alussa vaikeuksia päästä pois omalta alueeltaan.

Laura Kölhin laukaus rangaistusalueen rajan takaa painui varsin selvästi maalin, mutta hetkeä myöhemmin Anna Vlasoff vapautti Seveniuksen hyvällä pystysyötöllö. Sevenius pääsi nokikkain Laihasen kanssa, mutta maalivahti onnistui torjumaan pienestä kulmasta tulleen yrityksen.

Ennen tunnin täyttymistä molemmissa päissä nähtiin vaaralliset erikoistilanteet. HJK:n kulmapotkussa pallo päätyi Oikarisen käsien kautta jo ylärimaan, mutta Punamustien puolustajat onnistuivat lopulta purkamaan pelivälineen maalinedusruuhkasta. Toisessa kenttäpäädyssä Sanna Saarisen antama vapaapotku tavoitti takatolpalta Roosa Toivasen, joka pääsi yrittämään läheltä, mutta laukaus painui yli etuyläkulman.

PK-35 Vantaan painostus tuotti vihdoin tulosta 72. minuutilla. Suomela pelattiin läpi oikealta laidalta ja hän pääsi etenemään päätyrajan tuntumaan. Lopulta Suomela tarjoili matalan keskityksen maalin edustalle ja Punamustien kapteeni Saarinen pääsi siirtämään pallon takatolpalta läheltä maaliin.

Kotijoukkueen painostus oli lähellä tuottaa voitto-osuman vielä toisen jakson lisäajalla. Vaihdosta kentälle tullut Eerika Appelqvist tarjoili oikealta laidalta nappikeskityksen ja Saarinen pääsi puskemaan vapaasti takatolpalta, mutta pusku suuntautui ohi maalin. Seuraavasta hyökkäyksestä Forsblomin laukaus painui Laihasen syliin. 90 minuutin pelin jälkeen oltiin tasalukemissa 1-1-, joten Myyrmäessä edettiin jatko-otteluun.

Yhteensä puolen tunnin mittainen jatko-ottelu oli alusta loppuun kovaa taistelua. Kaksi väsynyttä joukkuetta taisteli jokaisen tilanteen uhrautuvasti loppuun saakka. Kumpikaan joukkue ei enää saanut selkeää otetta kenttätapahtumista ja peli aaltoili voimakkaasti päästä päähän. Paras maalipaikka nähtiin jatko-ottelun avausjakson lopussa, kun Forsblom pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta keskittämään ja Saarinen puski takatolpalta niukasti sivuverkkoon.

Kun 120 minuutin aikana ei saatu ratkaisua, finaalipaikka ratkaistiin lopulta rangaistuspotkukilpailussa. Iltapäivän loppuhuipennus alkoi Punamustien osalta vahvasti, kun Oikarinen torjui heti rangaistuspotkukisan avanneen Ria Karjalaisen laukauksen. Kotijoukkueen riveistä sen sijaan Tia-Maria Jaakonsaari, Saarinen ja Sevenius laukoivat omat pilkkunsa varmasti maaliin.

Neljänsien laukojien kohdalla HJK nousi vielä tasoihin, kun Roth laukoi pallon maaliin ja Punamustien Forsblomin yritys pysähtyi Laihasen torjumaan. Oikarinen nousi kuitenkin lopulta PK-35 Vantaan sankariksi torjumalla Vilma Hakalan rangaistuspotkun. Sankarin viitan sai harteilleen myös Anna Olmala, joka laukoi viimeisen rangaistuspotkun varmasti alakulmaan ja siivitti Punamustat kolmen vuoden tauon jälkeen Suomen Cupin loppuotteluun.

Tasainen taistelupeli

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen oli luonnollisesti mielissään jännitysnäytelmän päätyttyä kotijoukkueen voittoon.

– Tänään ainoastaan jatkopaikalla oli merkitystä. On totta kai mukavampaa olla se finaaliin mennyt osapuoli, mutta emme ole vielä saavuttaneet tässä kilpailussa mitään. Taistelu jatkuu edelleen, Väisänen muistutti.

– Tämä oli todella tasainen taistelupeli, jossa molemmilla joukkueilla oli omat hyvät hetkensä. Välillä toinen vei peliä ja toinen otti vastaan. Mitään suuria pelillisiä hienouksia kentällä ei nähty. Tämä ei ollut läheskään parasta peliämme. Pystymme selvästi parempaan pelaamiseen, mutta tärkeillä hetkillä uskoimme kuitenkin omaan tekemiseemme. Se oli kaikista tärkeintä.

Väisäsen mukaan PK-35 Vantaan peli sujui etenkin puolustussuuntaan varsin hyvin. Pallollinen peli toimi omalla alueella, mutta hyökkäyspäähän kaivataan vielä lisää tehoja. Toisen jakson loppupuolella syntynyt tasoitusmaali sen sijaan sai Väisäseltä kehuja.

– Sekä korkea prässi että muodossa puolustaminen toimivat tänään hyvin. Etenkin toisella jaksolla HJK ei oikein päässyt kovan prässimme alla pois omalta alueeltaan. Me sen sijaan onnistuimme ohittamaan vastustajan prässin paremmin, mutta hyökkäyskolmanneksella meillä on vielä kehitettävää, Väisänen totesi.

– Tasoitusmaalimme syntyi todella hienon pitkän hyökkäyksen päätteeksi. Pääsimme hyvin liikuttamaan HJK:n puolustusta. Wilma teki tärkeän juoksun ja tyhjensi alueen, johon halusimme pelata pallon. Reetta pääsi antamaan hyvän matalan keskityksen ja Sanna siirsi pallon maaliin.

Lankalauantaina pelatun välierän draamankaari venyi lopulta yli jatko-ottelun ja huipentui vasta rangaistuspotkukilpailuun.

-Jatko-ottelussa kyse oli lähinnä siitä, tekeekö jompikumpi joukkue virheen. Kentällä oli siinä vaiheessa paljon väsyneitä pelaajia. Painotimme ennen jatko-ottelun alkua, että se joukkue kumpi pystyy pitämään palloa pidempiä jaksoja, voittaa pelin, Väisänen sanoi.

– Rangaistuspotkukilpailussa Velma torjui kaksi pilkkua ja kolmaskin torjunta oli lähellä. Se on maalivahdilta ihan huippusuoritus. Lauoimme perjantaina harjoitusten päätteeksi pilkkuja ja silloin kaikki laittoivat ne sisään. Siitä oli hyvä jatkaa tänään tosipaikassa.

PK-35 Vantaan puolustuspelaaminen on ollut kevättalven otteluissa selvästi viime vuotta tasapainoisempaa ja varmaotteisempaa. Väisänen kiitteli etenkin keskuspuolustuksessa pelanneiden Roosa Toivasen ja Anna Olmalan otteita.

– Roosa ja Anna täydensivät tänään toppariparina hyvin toisiaan ja molemmat pelasivat tosi vahvan pelin. He pystyivät pelaamaan rauhallisesti lyhyitä syöttöjä ja tarvittaessa myös pidempiä ristipalloja. Lisäksi he pitivät vastustajat hyvin poissa ihan huippupaikoilta, mikä on tietysti puolustajien tärkein tehtävä.

Pääsiäisen ajan Punamustien joukkue nauttii voitosta ja palautuu pitkäksi venyneestä ottelusta. Harjoituksiin palattaessa katseet kääntyvät jo tiukasti kahden viikon päässä odottavaan sarja-avaukseen.

– Tällä hetkellä joukkueessa on tosi hyvä fiilis ja tällainen tulos antaa meille taas lisää uskoa omaan tekemiseemme. Oli hyvä, että saimme tällaisen fyysisesti kovan pelin tähän väliin pari viikkoa ennen sarjan alkua. Nyt otamme pari päivää rauhassa ja jatkamme sitten valmistautumista sarjakauteen.

PK-35 Vantaa kohtaa Suomen Cupin loppuottelu 16.10. Åland Unitedin. Punamustien pelit jatkuvat kuitenkin jo viikon päästä lauantaina 10.4. liigakauteen valmistavalla kenraaliharjoituksella paikallisvastustaja Tikkurilan Palloseuraa vastaan.

 

PK-35 Vantaa – HJK 1-1 (0-1) rp. 4-3

32´ 0-1 Maaria Roth

73´ 1-1 Sanna Saarinen

 

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

4 Laura Kölhi

8 Reetta Suomela (74´ Eerika Appelqvist)

10 Wilma Forsblom

11 Oona Sevenius

13 Sanna Saarinen

17 Anna Olmala

19 Anna Vlasoff

21 Tia-Maria Jaakonsaari

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer (74´ Karoliina Autio)

 

Vaihtopelaajat:

3 Sinna Suuriniemi

5 Eerika Appelqvist

6 Emmi Mäensivu

15 Karoliina Autio

29 Ella Koivu

31 Sanni Solehmainen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot