UUTISET

Elina Salmi päättää peliuransa

12.3.2021

PK-35 Vantaata pitkään edustanut Elina Salmi lopettaa peliuransa. 26-vuotias puolustaja kantoi Punamustien pelipaitaa kaikkiaan kahdeksan täyden kauden ajan.

Juniorivuosinaan  espoolaislähtöinen Salmi edusti EBK:ta ja HooGeetä, kunnes hän ponnisti lopulta VJS:n kautta liigatasolla. Liigadebyyttinsä Salmi pääsi tekemään jo vuonna 2011, mutta vakituisesti hän nousi PK-35 Vantaan liigajoukkueen mukaan kaudella 2013. Laitapuolustajan liigauran ensimmäiset kaudet olivat rikkonaisia, mutta viiden edellisen kauden aikana Salmi on lukeutunut Punamustien puolustuslinjan luottopelaajiin.

Yhteensä Salmi pelasi urallaan PK-35 Vantaan paidassa 89 pääsarjaottelua sekä 18 Ykkösen ottelua kaudella 2019. Naisten Mestarien liigassa puolustaja pelasi suomalaisittain mukavat 12 ottelua. Hän oli mukana voittamassa peräti viittä Suomen mestaruutta ja kahta Suomen Cupin mestaruutta. Lisäksi Salmi oli vuonna 2019 mukana voittamassa Ykköstä ja nostamassa Punamustia takaisin liigakentille.

Nyt nappulakengät jäävät naulaan ja Salmi suuntaa katseensa uusiin haasteisiin. Samalla hän myöntää, että siirtymävaihe vaatii totuttelua.

– Keskityn nyt työntekoon ja katson, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jalkapallon lopettaminen on iso muutos, johon täytyy totutella. Samalla arjessa vapautunut aika antaa varmasti tilaa myös uusille asioille, Salmi sanoo.

Menestyksekkäältä peliuraltaan Salmelle on jäänyt paljon hienoja muistoja niin Punamustien paidasta kuin myös nuorisomaajoukkueista.

– Näistä vuosista on jäänyt käteen valtavasti hyviä muistoja, ystäviä sekä kokemuksia. Olen saanut kehittyä seurassa jalkapalloilijana ja tavata mahtavia ihmisiä. Päällimmäisinä muistoina ovat Suomen mestaruudet sekä Mestarien liigan reissut ja pelit, Salmi kertoo.

– Pelivuosiini on sisältynyt lukemattomia hienoja muistoja, mutta ikimuistoisimpia ovat varmasti tuplamestaruus vuodelta 2016 sekä alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnaus Walesissa vuonna 2013.

Lopuksi Salmi lähettää vielä kiitoksensa kaikille, jotka ovat olleet yhteisellä matkalla mukana.

– Haluan kiittää kaikkia pelikavereita, joiden kanssa olen urani aikana saanut pelata ja jakaa futiksen hienot kokemukset. Kiitos myös kaikille valmentajille, joiden opissa olen saanut PK-35 Vantaassa kehittyä. Viimeiseksi kiitos myös seuran työntekijöille, taustoille, vapaaehtoisille ja faneille näistä vuosista.

PK-35 Vantaa kiittää ”Ellua” yhteisistä kausista ja toivottaa onnea jatkoon!

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.