PK-35 Vantaa on solminut Reetta Suomelan kanssa kauden 2021 kattavan pelaajasopimuksen. Hyökkäyspään laitarooleissa viihtyvä pelaaja siirtyy Punamustiin Vantaan Jalkapalloseurasta.
22-vuotias Suomela aloitti jalkapallotaipaleensa kotipaikkakuntansa seurassa Rajamäen Kehityksessä. Sieltä hän siirtyi jo varsin nuorena heti 2010-luvun alussa VJS:n riveihin. Länsi-Vantaalla Suomela kävi läpi VJS:n vanhimmat juniori-ikäluokat B-tyttöjen SM-sarjaan saakka.
Aikuisten sarjoissa hän on pelannut VJS:ssä sekä Kakkosta että kauden ajan Ykköstä vuonna 2016. Päättyneellä kaudella Suomela oli tärkeässä roolissa, kun VJS selvitti tiensä nousukarsintojen kautta jälleen Ykköseen. Seitsemän runkosarjaosuman lisäksi Suomela onnistui maalinteossa myös molemmissa nousukarsintapeleissä pietarsaarelaista FC Unitedia vastaan. Yhteensä Suomela kirjasi kaudella 2020 tililleen 14 Kakkosen ottelua ja niissä yhdeksän maalia. Hän oli jaetusti joukkueensa paras maalintekijä.
Uusi askel liigatasolle
Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen on iloinen, että Suomela päätti vihdoin tarttua tilaisuuteen ja kokeilla rahkeitaan liigatasolla. Väisänen uskoo, että Suomela on kiinnostava lisä PK-35 Vantaan pelaajaryhmään.
– Reetalla olisi ollut jo usean vuoden ajan potentiaalia pelata ylemmissä sarjoissa. Nyt syksyllä hän halusi vihdoin ottaa seuraavan askeleen. Reetta kävi harjoituksissamme ja osoitti heti hyvää tekemistä ja työmoraalia. On tosi hienoa saada Reetta mukaan joukkueeseen. Uskomme, että hänen kykynsä riittävän hyvin liigatasolle, Väisänen sanoi.
– Reetta on urheilullinen ja vahva tahtopelaaja. Harjoituksissa hän on osoittanut olevansa erittäin päättäväinen ja rohkea tilanteissa. Hän sopeutuu ryhmään varmasti hyvin myös kentän ulkopuolella.
Suomela liittyy uuteen joukkueeseen hyvillä mielin. Hän suhtautuu uuteen haasteeseen innolla ja odottaa jo lajiharjoitusten jatkumista.
– Nyt on hyvät fiilikset siirrosta ja samalla tosi odottavainen fiilis, että saadaan kausi kunnolla käyntiin. Odotan uutta kautta innolla. Tuntui luontevalta vaihtoehdolta siirtyä PK-35 Vantaan riveihin, sillä ympäristö on tuttu ja mukana on paljon ennestään tuttuja pelaajia, Suomela kertoi.
– Haluan kehittyä pelaajana, treenata kovaa ja saada pääsarjatason pelikokemusta. Odotan, että pääsen pelitapaan kiinni ja pääsen sitä kautta tuomaan omia vahvuuksiani esille.