UUTISET

Punamustille kotitappio tiukan taistelun jälkeen

10.10.2020

PK-35 Vantaa ja Kuopion Palloseura tarjosivat yleisölle syksyisessä iltapäivässä tiukan taistelun sarjapisteistä. Molemmilla oli joukkueilla oli Myyrmäessä etsikkoaikansa ja maalipaikkansa, mutta pisteet matkasivat lopulta KuPSin mukana Savoon lukemin 0-2.

Kotijoukkue antoi etenkin avausjaksolla pallonhallinnan vierailija KuPSille ja puolusti tiukasti omaa aluettaan. Pelivälineen saadessaan kotijoukkue pyrki varsin suoraviivaisesti eteenpäin etenkin laidoilla hyökänneiden Vera Saastamoisen ja Anna Olmalan kautta. Etenkin ensimmäistä kertaa tällä kaudella avauskokoonpanossa esiintynyt Saastamoinen piti puolustajia varpaillaan ja pakotti muutamaan otteeseen vastustajan rikkomaan vapaapotkun arvoisesti.

Punamustien ensimmäinen maalintekopaikka avautui 12. minuutilla Wilma Forsblomille, kun vieraiden puolustus ei onnistunut kunnolla purkamaan keskitystä. Peliväline putosi noin 20 metriin Forsblomille, joka lähti laukomaan nopeasti. Laukaus suuntautui kuitenkin suoraan KuPSin maalivahdin Emma Immosen syliin.

Kuopiolaisten ensimmäiset paikat sen sijaan avautuivat Anni Hartikaiselle ja Aada Törröselle. Molemmat pääsivät yrittämään hyvästä paikasta rangaistusalueen sisältä, mutta ensin mainitun laukaus karkasi maalin yli ja jälkimmäisen sijoitusyritys suuntautui kulmalipulle.

Avausjakson puolivälissä PK-35 Vantaan kapteeni Sanna Saarinen eteni päätyrajalle ja tarjoili oikealta puolelta hyvän keskityksen maalille. Vera Saastamoinen pääsi laukomaan taka-alueelta pomppupallosta, mutta Immonen onnistui torjumaan laukauksen.

Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä KuPSin Ruuskanen pääsi laukomaan rangaistusalueen kulmalta. Painava laukaus suuntautui hyvin kohti takayläkulmaa, mutta Punamustien maalivahti Velma Oikarinen venyi näyttävään torjuntaan. Vain hetkeä myöhemmin vieraiden Aino Kröger pääsi puskemaan takatolpalta, mutta hyökkääjä ei kyennyt suuntaamaan puskuaan maalia kohti.

Myyrmäessä nähtiin jännittävä ja tiukka avausjakso, jossa molemmilla oli omat tilaisuutensa maalintekoon. Tolppien väliin palloa ei kuitenkaan saatu, joten tauolle lähdettiin siis maalittomissa tasalukemissa.

Ottelun avausmaali nähtiin lopulta toisen jakson alussa 50. minuutilla, kun KuPSille tuomittiin vapaapotku aivan rangaistusalueen rajalta. Oikarinen onnistui torjumaan Aino Krögerin taka-alakulmaan suuntautuneen vapaapotkun, mutta peliväline jäi torjunnan jälkeen pyörimään maalin edustalle. Vieraiden Lavdije Begolli ehti irtopalloon ensimmäisenä ja pääsi siirtämään kuopiolaiset 0-1-johtoon.

KuPS lisäsi johtoaan heti seuraavan hyökkäyksen päätteeksi. Tällä kertaa erikoistilanneosuma syntyi rangaistuspilkulta, kun erotuomari määräsi tiukan rangaistusalueväännön seurauksena pelivälineen yhteentoista metriin. Gentjana Rochi laukoi pallon varmasti oikeaan alakulmaan ja tuplasi näin kuopiolaisten johdon.

PK-35 Vantaa ei kuitenkaan lannistunut kahdesta nopeasta takaiskuosumasta. Kotijoukkue lähti virittämään takaa-ajoa ja onnistuikin luomaan hyvien hyökkäysten myötä painetta vieraiden kenttäpuoliskolle. Heti 0-2-maalin jälkeen Saarinen antoi keskialueelta hyvän vapaapotkun takatolpalle, mutta Saastamoinen ei aivan kyennyt ohjaamaan palloa maalia kohti.

Punamustien paras painostusjakso ajoittui toisen jakson puoliväliin. Ensin Saastamoinen vapautti rangaistusalueen sisältä Vlasoffin, joka tarjoili keskityksen maalin edustalle. Vaihdosta kentälle tullut Netta Koso pääsi ohjaamaan, mutta kuopiolaisten maalivahti onnistui selvittämään tilanteen.

Hetkeä myöhemmin Koso tarjoili näyttävän vapauttavan pystysyötön ja Saastamoinen pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä. Maalivahti olisi ollut tilanteessa voimaton, mutta kotiyleisön harmiksi terävä laukaus kolahti ylärimaan.

Takaa-ajopainostus kuitenkin jatkui. Tia-Maria Jaakonsaari pääsi puskemaan avopaikasta, mutta Immon onnistui torjumaan läheltä tulleen puskun. Myös Anna Olmala pääsi yrittämään, mutta tällä kertaa kuopiolaispuolustus ehti laukauksen tielle. Wilma Forsblomin laukaus sen sijaan pysähtyi KuPS-vahdin torjuntaan.

KuPS kesti Punamustien kovimman painostusjakson, minkä jälkeen takaa-ajo muuttui vaikeammaksi. PK-35 Vantaa pääsi vielä rangaistusalueen tuntumaan ja hyviin orastaviin hyökkäyksiin, mutta todella vaarallisia maalipaikkoja ei enää pelin päätösvartilla nähty. Kotijoukkueen viimeiseksi selkeäksi maalintekoyritykseksi jäi Saarisen noin 30 metristä laukoma vapaapotku, joka päätyi kuitenkin Immosen käsiin.

Ottelun lopulla Punamustien iltapäivä synkkeni entisestään, kun Koso sai kaksi varoitusta lyhyen ajan sisään. Seurauksena oli näin ollen ulosajo ja yhden ottelun pelikielto. Myös maalihanat jäivät tällä kertaa PK-35 Vantaan osalta avaamatta, joten pisteet matkasivat Kuopioon kahden toisen jakson alun erikoistilanneosuman turvin lukemin 0-2.

Erilainen ottelusuunnitelma

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan kotijoukkue oli valinnut lauantai-iltapäivän otteluun hieman erilaisen lähestymistavan. Tällä kertaa Punamustien tavoitteena oli kontrolloida peliä totuttua enemmän puolustamisen kautta.

– Tiesimme KuPSin olevan kovaa prässäävä joukkue, joten lähdimme tähän peliin hieman erilaisella lähestymistavalla. Annoimme pallonhallintaa enemmän KuPSille ja puolustimme itse tiiviisti muodossa. Tavoitteenamme oli saada sitä kautta peli kontrolliin ja iskeä sitten tilaisuuksien tullen vastaan. Lisäksi reagoimme vielä kesken avausjakson muuttamalla hieman pelijärjestelmäämme, Väisänen kertoi.

– KuPS sai avausjaksolla pari hyvää paikkaa, mutta heidän oli kuitenkin vaikeaa päästä pelaamaan tiukan muodon sisään. Onnistuimme puolustamisessamme hyvin ja pääsimme myös pariin hyvään vastahyökkäykseen, joten se antoi taas uskoa toiselle jaksolle.

Tauolle lähdettiin maalittomissa tasalukemissa, mutta ottelun ratkaisuhetket nähtiin lopulta aivan toisen jakson alussa. Punamustien puolustus joutui rikkomaan kahteen otteeseen ja KuPS hyödynsi niistä seuranneet erikoistilanteet tehokkaasti.

– Toisen jakson alku oli totta kai harmillinen. KuPS alkoi pelata enemmän pitkiä palloja ja pyrkivät saamaan niiden kautta enemmän painetta ylös. Yhdestä nopeasta hyökkäyksestä tuli sitten tuo avausmaaliin johtanut vapaapotku. Hetkeä myöhemmin KuPS pääsi hyvin rangaistusalueelle ja kovan taistelun jälkeen tuloksena oli lopulta pilkku. Tällaisia harmittavia takaiskumaaleja meille on tullut tänä vuonna liikaa, Väisänen harmitteli.

Tappioasemaan jouduttuaan PK-35 Vantaa löysi kuitenkin vielä kelpo kirivaihteen ja hätyytteli useaan otteeseen kuopiolaisvieraiden maalia. Maalikehikkoa lähemmäs kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt.

– Toisella jaksolla pääsimme avausjaksoa parempiin vastahyökkäyksiin ja saimme muutamia hyviä tilanteita. Lähimpänä kävi tietysti yksi ylärimalaukaus ja lisäksi yhdestä tilanteessa olisi ehkä voinut viheltää pilkun meillekin.

Punamustien tutuksi tulleesta pelitavasta poikkeavista taktista valinnoista huolimatta PK-35 Vantaa onnistui Väisäsen mukaan pelisuunnitelmassaan pääosin hyvin. Samalla hän kuitenkin myönsi, että puolustusorientoituneempi lähestymistapa vei hieman terää hyökkäyspäästä.

– Meille ei ole ihan ominaista puolustaa noin paljon ja hakea vastahyökkäyksiä, mutta kahta maaliin johtanutta erikoistilannetta lukuun ottamatta pidimme KuPSin etenkin toisella jaksolla hyvin poissa maalipaikoilta. Meillä sen sijaan oli toisella jaksolla enemmän tilanteita, mutta emme saaneet niistä tällä kertaa tulosta, Väisänen tiivisti.

– Totta kai se verotti omaa hyökkäyspeliämme, että lähdimme peliin tavallista puolustusvoittoisemmin. Meidän olisi silti pitänyt pystyä pitämään palloa paremmin ja kontrolloimaan peliä myös sen kautta. Siinä meille jäi vielä parannettavaa.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat viikon kuluttua lauantaina 17.10. vierasottelulla Åland Unitedia vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran sarjakauden päätöskierroksella 8.11., jolloin vieraaksi saapuu Turun Palloseura.

 

PK-35 Vantaa – KuPS 0-2 (0-0)

50´ 0-1 Lavdije Begolli

52´ 0-2 Gentjana Rochi (rp.)

 

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

5 Eerika Appelqvist

10 Wilma Forsblom

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi

17 Anna Olmala

19 Anna Vlasoff

21 Tia-Maria Jaakonsaari

25 Vera Saastamoinen (72´ Siiri Koivula)

26 Roosa Toivanen

28 Roosa  Bröijer (59´ Netta Koso)

 

Vaihtopelaajat:

3 Ella Koivu

4 Filippa Kilponen

7 Siiri Koivula

9 Netta Koso

31 Sanni Solehmainen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.