IMG 20200706 WA0026

PK-35 Vantaa vierailee sunnuntai-iltana Töölössä

Punamustien sarjakauden toinen pääkaupunkiseudun paikallispeliputki jatkuu sunnuntai-iltana. Tällä kertaa vuorossa on vierasottelu tuttua kilpakumppania Helsingin Jalkapalloklubia vastaan. Ottelu pelataan sunnuntaina 6.9. klo 18.30 Töölön jalkapallostadionilla.

PK-35 Vantaa majailee sarjataulukossa seitsemäntenä. Vaikean alkukauden jälkeen joukkue on päässyt kelpo pistetahtiin ja kerännyt edellisestä kuudesta ottelustaan 11 pistettä. Kaikkiaan Punamustilla on tilillään 15 pistettä. Joukkue on voittanut neljästi, tasannut pisteet kolmesti ja kärsinyt viisi tappiota.

Elokuun lopun tiukkaan kolmen pelin viikkoon mahtui Punamustien osalta koko jalkapallon tuloskirjo. Ottelusuma alkoi värikkäällä 4-4-vierastasapelillä JyPKiä vastaan ja jatkui arvokkaalla 1-2-voitolla Pallokerho-35:n vieraana. Myös viikon kolmas ottelu alkoi PK-35 Vantaan osalta hyvin, mutta FC Honka vei tehokkaan toisen jakson turvin Myyrmäestä pisteet lukemin 1-3.

HJK majaili viikonlopun kierrokselle lähdettäessä sarjataulukon neljännellä sijalla. Helsinkiläisryhmä on kerännyt 12 ottelustaan yhteensä 21 pistettä. Pistepotti koostuu kuudesta voitosta ja kolmesta pistejaosta. Tappioita HJK on kärsinyt kolme. Joukkue on jäänyt pisteittä Åland Unitedin, JyPKin ja viime viikonloppuna KuPSin vieraana.

Etenkin Kuopiossa kärsitty 2-1-tappio oli HJK:lle iso takaisku. Töölöläiset nousivat savolaisten vieraana kertaalleen tasoihin, mutta joutuivat lopulta taipumaan. Eroa sarjakärkeen on ennen lauantain otteluita seitsemän pistettä, joten mestaruushaaveitaan ajatellen HJK on sunnuntai-iltana jo lähes selkä seinää vasten ja pakkovoiton edessä.

Sunnuntai-illan ottelu on joukkueiden toinen kohtaaminen tämän kauden Kansallisessa Liigassa. Joukkueet iskivät yhteen ensimmäisen kerran heinäkuun alussa, jolloin Myyrmäessä nähtiin viihdyttävä ottelu, jonka päätteeksi pisteet tasattiin lukemin 0-0.

PK-35 Vantaan tämän sarjakauden parhaat maalintekijät ovat olleet kolmesti verkkoa heiluttaneet Netta Koso, Wilma Forsblom ja Oona Sevenius. HJK:n riveistä Essi Sainio on onnistunut maalinteossa neljästi. Lisäksi Emmaliina Tulkki on osunut kolmesti.

Kokoonpanotilanteen osalta Punamustien lähtökohdat sunnuntain otteluun ovat poikkeuksellisen hyvät. Joukkueella ei ole poissaoloja tai loukkaantumisia, joten kaikki pelaajat ovat vihdoin käytettävissä.

Tavoitteena määrätä pelin rytmi

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa on käyttänyt kuluneen viikon raskaasta ottelusumasta palautumiseen ja tulevaan otteluun valmistautumiseen. Hyvän kokoonpanotilanteen myötä valmennuksella on nyt käytettävissään yhä enemmän vaihtoehtoja.

– Meillä on takana rankka kolmen pelin viikko, josta olemme pyrkineet palautumaan. Olemme harjoitelleet aika kevyesti ja valmistautuneet HJK-otteluun. Sunnuntaina olemme taas valmiita antamaan kaikkemme kentällä, Väisänen sanoi.

– Se on totta kai hienoa, että meillä ei ole tällä hetkellä loukkaantumisia. Valmennuksen näkökulmasta on mukavaa, että koko pelaajaryhmämme on käytettävissä ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Viime viikonlopun kotiottelu FC Honkaa vastaan oli todella kaksijakoinen. Tulos ei tyydyttänyt, mutta Väisäsen mukaan ottelusta jäi käteen paljon positiivisia asioita. Samalla myös kamppailun kehityskohteet on käyty joukkueen kanssa läpi.

– Honka-peli oli meiltä tuloksellisesti heikompi, mutta pelillisesti olimme moneen asiaan tyytyväisiä. Nyt meidän pitää kiinnittää entistä enemmän huomiota kenttätasapainoon ja siihen, että olemme koko ajan pelin sisällä. Meidän pitää pystyä ratkaisemaan muuttuvia tilanteita nopeassakin tahdissa.

PK-35 Vantaa ja HJK kohtasivat viimeksi heinäkuun alussa. Silloin Myyrmäessä nähtiin viihdyttävä 0-0-pistejako ja Punamustien vahva peliesitys, mutta Väisäsen mukaan kahden kuukauden takaista kohtaamista ei kannata liikaa muistella.

– Edellisestä HJK-pelistä on pelillisesti hyvät muistot. Olimme siinä ottelussa kuskin paikalla ja pystyimme hyvin rytmittämään peliä, ohittamaan prässin ja luomaan paikkoja. Se oli siihen mennessä sarjakauden paras pelimme, vaikka saimmekin lopulta vain yhden pisteen, Väisänen totesi.

– Siitä pelistä on kuitenkin kulunut aikaa jo kaksi kuukautta. Sen aikana myös HJK:n joukkue on muuttunut, joten nyt edessä on jälleen uusi peli ja uudenlaiset kuviot. HJK on saanut edelliseen peliin nähden mukaan kaksi uutta yhdysvaltalaispelaajaa, jotka tuovat heille lisää leveyttä ja vaihtoehtoja molempiin päihin kenttää.

Molemmat joukkueet lähtevät sunnuntai-illan otteluun tappio niskassaan ja haluavat päästä nopeasti takaisin sarjapisteiden makuun. Väisänen kuitenkin muistutti HJK:n osoittaneen vaarallisuuttaan myös tappiollisessa viime ottelussa, joten Töölössä Punamustien tavoitteena on pitää helsinkiläiset irti pallosta.

– KuPSia vastaan HJK pelasi vahvan toisen jakson. Vaikka he hävisivät pelin, he saivat paljon hyvää painetta maalille. HJK oli monessa tilanteessa lähellä tasoitusta. Essi Sainio oli KuPSia vastaan pirteä ja myös Eveliina Parikka pelasi hyvän pelin, Väisänen sanoi.

– Sunnuntaina meidän pitää olla se joukkue, joka rytmittää peliä emmekä anna HJK:lle pallonhallintavaiheita. Jotta onnistumme siinä, meidän pitää olla aggressiivisia.

HJK – PK-35 Vantaa pelataan sunnuntaina 6.9. klo 18.30 Töölön jalkapallostadionilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com