UUTISET

PK-35 Vantaa matkaa lauantaina Turkuun

6.8.2020

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat lauantaina vieraskentällä. Silloin jaossa on jälleen tärkeitä sarjapisteitä, kun PK-35 Vantaa matkustaa Turun Palloseuran vieraaksi. Ottelu pelataan lauantaina 8.8. klo 16.00 Turun urheilupuiston yläkentällä.

PK-35 Vantaa palaa viime lauantaina kärsityn cup-välierätappion jälkeen takaisin sarjapeliarkeen. Tähän mennessä joukkue on kerännyt seitsemästä sarjapelistään yhtä monta pistettä. Pistepotti koostuu kahdesta voitosta ja yhdestä pistejaosta. Voitoista jälkimmäinen nähtiin viime kierroksella, kun PK-35 Vantaa kaatoi Åland Unitedin Myyrmäessä lukemin 1-0. Ottelun ainoasta osumasta vastasi Punamustien Wilma Forsblom.

Jos Punamustien alkukausi on sujunut alavireisesti, vastaavasti TPS:n kesä on ollut todella murheellinen. Joukkue lähtee lauantain ottelukierrokselle sarjataulukon viimeiseltä sijalta. Turkulaiset ovat hävinneet tähän mennessä kaikki seitsemän sarjapeliään, joten mustavalkoisten pistetili on yhä avaamatta. Piste-eroa karsijan paikalla olevaan JyPKiin on kuitenkin vain kolme pistettä.

Myös TPS:n maaliero 1-19 kertoo omaa kieltänsä vaikeasta alkukaudesta. Kauden toistaiseksi ainoan maalinsa turkulaisjoukkue iski heinäkuun puolivälissä HJK:n vieraana. Edellisessä sarjapelissään TPS kuitenkin osoitti kykenevänsä tiukkaan puolustustaisteluun ja piti sarjakärki TiPSin pitkään maaleitta, vaikka joutuikin lopulta taipumaan niukasti lukemin 1-0.

PK-35 Vantaa ja TPS kohtasivat tammikuussa Myyrmäessä 1-0-kotivoittoon päättyneessä harjoitusottelussa, mutta joukkueiden edelliset kohtaamiset virallisissa otteluissa ovat kaudelta 2018. Viisi edellistä keskinäistä liigakohtaamista ovat päättyneet Punamustien voittoon, mutta etenkin Turun yläkentällä on usein nähty tapahtumarikkaita ja runsasmaalisia otteluita.

Tänä vuonna maalinteko on kuitenkin ollut molemmilla joukkueille vaikeaa, sillä Punamustien riveistä kahdesti maalinteossa on onnistunut ainoastaan Netta Koso. PK-35 Vantaan alkukauden muut maalintekijät ovat olleet Oona Sevenius, Roosa Bröijer ja Wilma Forsblom. TPS:n sarjakauden toistaiseksi ainoa maali sen sijaan oli Saija Östlundin käsialaa.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella vain loukkaantumisista kärsivät Aurora Troberg ja Tia-Maria Jaakonsaari.

Uusi alku kaudelle

Lauantain TPS-vierasottelu käynnistää Punamustien tiiviin, peräti viiden liigaottelun elokuun. Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan nyt käynnistyvän ottelurupeaman voi nähdä joukkueen kannalta myös uutena alkuna sarjakauden sisällä.

– Olemme jo päässeet tappiollisesta cup-pelistä yli ja nyt kaikki keskittyminen on sarjapeleissä. Koska olemme enää yhdessä kilpailussa mukana, nyt on tärkeää löytää hyvä rytmi loppukauden liigapeleihin. Voisi sanoa, että meidän osaltamme kaudesta alkaa nyt uusi vaihe, Väisänen sanoi.

– Lauantaina peli on totta kai molemmille joukkueille tärkeä. TPS on vielä ilman pisteitä, joten heillä on varmasti kova halu avata pistetilinsä. Myös me tietysti haluamme kasvattaa pistepottiamme.

Vaikka TPS on hävinnyt kaikki ottelunsa ja päästänyt paljon maaleja, Väisäsen mukaan tilastot eivät anna täysin oikeaa kuvaa joukkueen tasosta. Punamustien leirissä tiedostetaan, että vastaan tulee tiukasti puolustava joukkue.

– TPS päästi alkukaudesta paljon maaleja, joten he ovat joutuneet kiinnittämään puolustamiseen paljon huomiota. Viime pelissä TiPSiä vastaan se näkyi jo hyvin kentällä. TPS pelasi hyvää kurinalaista puolustuspeliä, vaikka TiPS saikin lopulta hieman varkain voittomaalin. Lisäksi TPS on hyväkuntoinen joukkue ja tolppien välissä Siiri Välimaa on etenkin keskityspalloissa todella varmaotteinen maalivahti, Väisänen totesi.

– Meidän pitää löytää ne keinot, joilla tuollainen erittäin kontrolloitu puolustus ohitetaan. Tavoitteenamme on saada aiempaa enemmän pelaaja maalintekosektorille. Vaikka haluamme hyökätä vahvasti, emme kuitenkaan voi unohtaa, että TPS:llä on hyökkäyspäässä nopeita pelaajia. Meidän pitää pystyä säilyttämään kentän tasapaino, jotta vältymme sellaisilta takaiskumaaleilta, joita meille on tehty aiemmissa peleissä.

PK-35 Vantaan ja TPS:n välisistä kohtaamisista Turun yläkentällä on usein muodostunut jännittäviä ja tapahtumarikkaita otteluita. Väisäsen mukaan TPS lähtee usein kotonaan peleihin aktiivisemmalla otteella kuin vieraspeleissä.

– Yläkentällä TPS:llä on tuttu kenttä ja tutut olosuhteet. He ovat lähteneet kotonaan aika kovaa peleihin ja pystyvät kovaankin prässiin, joten meidän pitää olla siihen valmiita heti. Tavoitteenamme on ottaa peli alusta lähtien kontrolliin ja päästä pelaamalla kovankin prässin ohi.

Kansallisen Liigan ottelu TPS – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 8.8. klo 16.00 Turun urheilupuiston yläkentällä.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.