UUTISET

Suomen Cupin finaalipaikka pelissä Vantaan derbyssä

30.7.2020

Punamustien pelit jatkuvat tulevana lauantaina kauden toisen Vantaan derbyn merkeissä. Tällä kertaa panoksena on kuitenkin sarjapisteiden sijaan paikka Suomen Cupin loppuottelussa, kun PK-35 Vantaa ja Tikkurilan Palloseura kohtaavat välierässä. Ottelu pelataan lauantaina 1.8. klo 16.00 Tikkurilan urheilupuistossa.

Nyt huipennustaan lähestyä naisten Suomen Cupin kausi potkaistiin käyntiin jo viime vuoden elokuussa niin kutsutulla superkierroksella. Sen jälkeen joukkueet ovat harventuneet kierros kierrokselta, kunnes nyt jäljellä on enää neljä joukkuetta. Loppuottelupaikat ovat jaossa lauantaina, kun TiPS ja PK-35 Vantaa kohtaavat Tikkurilassa ja Åland United sekä KuPS Ahvenanmaalla. Loppuottelu pelataan lokakuun alussa toisen finalistin kotikentällä.

Molemmat joukkueet selvittivät alkuvuodesta pelatun Suomen Cupin lohkovaiheen tappioitta. PK-35 Vantaa oli lähellä varmistaa jatkopaikkansa jo ensimmäisessä ottelussa, mutta Ilves nousi lisäajalla 1-1-pistejakoon. Punamustien osumasta vastasi Tampereella Oona Sevenius. Jatkopaikka varmistui lopulta kotikentällä, kun JyPK kaatui Wilma Forsblomin osumalla lukemin 1-0. TiPS sen sijaan kaatoi lohkovaiheessa HJK:n lukemin 1-3 ja Kolmosessa pelaavan KTP:n selvänumeroisesti 13-0.

Puolivälierissä nähtiin todellinen taistelupeli, kun kokoonpanovaikeuksien kanssa paininut PK-35 Vantaa kaatoi FC Hongan niukasti lukemin 1-0. Etenkin Punamustien puolustuslinjan koostumus erosi melkoisesti totutusta, mutta hyvä koko joukkueen taisteluilme, tiivis puolustaminen ja Olivia Doakin puskema pelin ainoa osuma siivittivät kotijoukkueen neljän parhaan joukkoon.

TiPS sen sijaan selvisi omasta puolivälierästään huomattavasti kevyemmällä iltapuhteella. Viime kauden päätteeksi pääsarjasta pudonnut IK Myran joutui taipumaan kotonaan selvin lukemin 0-10. Pohjanmaalaiset selvisivät tauolle vain yhdellä takaiskuosumalla, mutta toisella jaksolla oma verkko heilui peräti yhdeksän kertaa.

Joukkueet ovat ehtineet kohdata toisensa tänä vuonna jo kertaalleen Kansallisen Liigan merkeissä.  Myyrmäen stadionilla nähtiin kolme viikkoa sitten tasainen Vantaan derby, jossa PK-35 Vantaa oli aloitteellisempi osapuoli, hallitsi pelivälinettä ja loi myös enemmän maalipaikkoja. Kotijoukkue kolisutti kahdesti maalikehikkoa, mutta maalinteossa onnistui ainoastaan vierailija TiPS. Roosa Ariyo vei vihreäpaidat johtoon toisen jakson alussa ja Oona Siren laukoi loppulukemat 0-2 lisäajalla rangaistuspilkulta.

Punamustien riveistä puuttuu välierässä varmuudella vain pitkään sivussa ollut Aurora Troberg. Pitkäaikaisesta loukkaantumisestaan kuntoutunut Vera Saastamoinen sen sijaan palannee vihdoin kokoonpanoon. Myös viime otteluista sivussa olleet Roosa Bröijer ja Filippa Kilponen ovat jälleen käytettävissä. TiPSiltä sivussa on varmuudella joukkueen alkukauden paras maalintekijä Ariyo. Seura tiedotti loukkaantumisen pitävän hyökkääjän sivussa pelikentiltä loppukauden ajan.

”Tärkeää pystyä pelaamaan järkevästi”

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan joukkueen valmistautuminen Suomen Cupin välierään on sujunut mukavissa merkeissä. Viime viikonlopun hieno voitto Åland Unitedista toi joukkueelle jälleen tärkeää henkistä nostetta.

– Joukkueen vireystila on hyvä. Meillä on alla henkisesti tärkeä voitto, joka toi taas lisää uskoa omaan tekemiseen. Alkukaudesta meillä on usein ollut paljon maalipaikkoja, mutta maalinteko on ollut vaikeaa. Nyt saimme onneksi tärkeän maalin ja tärkeät kolme pistettä, Väisänen sanoi.

– Lisäksi on ollut hienoa, miten etenkin nuoret pelaajamme pääsevät koko ajan paremmin sisään peliimme. Toivottavasti sama kehitys jatkuu. Nuoret saavat koko ajan lisää kokemusta aikuisten peleistä, mikä on arvokasta jatkoa ajatellen.

Välierässä vastaan asettuva paikallisvastustaja TiPS on Punamustille tuttu ryhmä. Itävantaalaiset pelaavat vahvaa sarjakautta ja joukkueen riveistä on löytynyt paljon onnistujia. Samalla Väisänen kuitenkin muistuttaa, että alkukaudesta hyvässä maalivireessä olleen Roosa Ariyon poissaolo saattaa pakottaa TiPSin tekemään muutoksia pelaamiseensa.

– TiPSillä on ollut hyvä buumi koko liigakauden ajan ja he johtavat hienosti sarjaa. He ovat pystyneet hyödyntämään omia vahvuuksiaan ja pelaamaan tasapainoisia pelejä ilman notkahduksia. Lisäksi heiltä löytyy jokaisesta linjasta hyviä pelaajia, joista voisi erityisesti nostaa esiin Oona Sirenin. Hän toimii TiPSin pelin moottorina ja on ollut tärkeässä roolissa keskikentällä, Väisänen sanoi.

– TiPS menetti ykköshyökkääjänsä Ariyon sairastuvalle, joten on mielenkiintoista nähdä, miten se vaikuttaa joukkueen pelaamiseen. Uskon kuitenkin TiPSiltä löytyvän uusia vastuunkantajia. Viime viikonlopun sarjapelissä TPS:ää vastaan Ariyon puuttuminen ehkä näkyi viimeistelyssä, vaikka TiPS hallitsi peliä täysin ja loi maalipaikkoja liukuhihnalta.

Suomen Cup eroaa luonteeltaan hieman sarjamuotoisista kilpailuista. Tässä vaiheessa kilpailua ottelut pelataan ratkaisuun asti, mikä tuo Väisäsen mukaan peliin oman mausteensa.

– Cupin ottelut ovat aina hieman erilaisia tavallisiin sarjapeleihin verrattuna. Tämä on kerrasta poikki, joten näissä peleissä pitää pystyä antamaan kaikkensa. Samalla on kuitenkin tärkeää pystyä pelaamaan järkevästi, sillä pelistä saattaa muodostua tavallista pidempi, Väisänen muistutti.

Naisten Suomen Cupin välierä TiPS – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 1.8. klo 16.00 Tikkurilan urheilupuistossa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot