IMG 20200706 WA0026

PK-35 Vantaa matkustaa lauantaina Kuopioon

Punamustien sarjapelit jatkuvat lauantaina kauden ensimmäisellä pääkaupunkiseudun ulkopuolelle suuntautuvalla vieraspelimatkalla. Vastaan asettuu uusi savolaistuttavuus, kun PK-35 Vantaa kohtaa Kuopion Palloseuran. Ottelu pelataan lauantaina 18.7. klo 16.00 Kuopion keskuskentällä.

PK-35 Vantaan alkukausi on ollut haastava, sillä joukkue on kerännyt viidestä pelaamastaan ottelusta vasta neljä pistettä. JyPK kaatui sarja-avauksessa tyylipuhtaasti maalein 3-0, mutta sen jälkeen Punamustien maalinteko on ollut tuskaista ja kauden toinen voitto antaa yhä odottaa itseään. FC Honkaa vastaan johtoasema kääntyi niukaksi tappioksi ja HJK:ta vastaan PK-35 Vantaa joutui hyvästä esityksestä huolimatta tyytymään maalittomaan tasapeliin.

Viime viikon perjantaina pelatussa Vantaan paikallisottelussa PK-35 Vantaa esitti etenkin avausjaksolla todella mallikasta pallollista peliä ja pääsi myös maalipaikoille, mutta viimeistelystä puuttui tehoja. TiPS sen sijaan hyödynsi omat vastahyökkäystilaisuutensa tehokkaasti ja vei Myyrmäestä pisteet lukemin 0-2.

Lauantain vastustaja Kuopion Palloseura on Punamustille uusi tuttavuus, sillä tuleva ottelu on joukkueiden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen. Naisjalkapalloa seuraaville tutumpi kuopiolaisseura Pallokissat putosi Naisten Liigasta kauden 2018 päätteeksi ja samalla seura yhdistyi Kuopion Palloseuran kanssa. Naisten joukkue pääsi lopulta aloittamaan uuden seuran alaisuudessa suoraan pääsarjasta, kun seura sai pelikentillä menetetyn liigapaikan takaisin lopulta täydennysmenettelyn kautta.

KuPS sijoittui heti ensimmäisellä pääsarjakaudellaan sarjan ylemmälle puoliskolle viidenneksi. Savolaiset löytyvät samalta sijalta myös tällä hetkellä, kun kuluvaa sarjakautta on takana viisi kierrosta. KuPS on kerännyt viidestä ottelustaan yhteensä yhdeksän pistettä voitettuaan kolmesti ja kärsittyään kaksi tappiota.

Kuopiolaiset aloittivat sarjakauden vahvasti napattuaan suurinumeroiset voitot TPS:stä ja JyPKistä. Sarjan kärkikastiin ennakoidut HJK ja FC Honka sen sijaan olivat seuraavissa otteluissa KuPSia vahvempia. Viime kierroksella savolaisryhmä palasi kuitenkin voittokantaan haettuaan 1-3-vierasvoiton Ilveksestä. KuPSin osumista vastasivat Tampereella Anni Hartikainen ja kahdesti verkkoa heiluttanut Aino Kröger.

Punamustien tämän kauden sarjapeliosumista ovat vastanneet Roosa Bröijer, Oona Sevenius sekä kahdesti osunut Netta Koso. Kuopiolaisten riveistä maalinteossa ovat kunnostautuneet etenkin kuusi maalia tehtaillut Rochi ja neljästi osunut Aino Kröger.

PK-35 Vantaan kokoonpanosta puuttuvat lauantaina Kuopiossa varmuudella pitkään sivussa olleet Aurora Troberg ja Vera Saastamoinen, joka lähestyy jo hyvää vauhtia pelikuntoa. Lisäksi Karoliina Aution ja Roosa Bröijerin pelaaminen on vielä epävarmaa. Muutamasta viime pelistä sivussa ollut Anna Vlasoff sen sijaan palannee jälleen kokoonpanoon.

Luottavaisin mielin Kuopioon

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan joukkue on käynyt TiPS-paikallispeliä läpi ja ottanut siitä onnistuneet asiat mukaansa. Myös kehityskohtiin on kiinnitetty huomiota harjoituskentällä.

– Viime pelissä onnistuimme monessa asiassa. Saimme maalipaikkoja, pääsimme hyvälle sektorille, avasimme hyvin paineen alla ja paineistimme hyvin myös vastustajaa. Maalintekotilanteisiin meidän pitää kuitenkin löytää vielä terävyyttä, Väisänen totesi.

– Lähdemme Kuopioon luottavaisin mielin. Joukkue tietää, että pystymme voittamaan tässä sarjassa kenet tahansa. Meidän pitää vain saada vielä pienet asiat kohdilleen. Lisäksi jotain pieniä muutoksia tullaan kuitenkin todennäköisesti näkemään. Meillä on nyt kevyempi viikko takana, joten toivottavasti pääsemme tuoreella jalalla KuPSia vastaan.

Vasta toista liigakauttaan pelaava KuPS on PK-35 Vantaalle uusi tuttavuus, sillä joukkueet eivät ole aiemmin kohdanneet. Väisäsen mukaan savolaisjoukkueesta on kuitenkin ehtinyt muodostua jo jonkinlainen kuva. Lisäksi joukkueen pelaajista etenkin mestaruuskaudella 2018 Punamustissa pelannut maalivahti Emma Immonen on ennestään tuttu.

– KuPS on varmasti hyökkäyspäässä yksi sarjan parhaista joukkueista. Heillä on monta hyvää hyökkäyspään pelaajaa, jotka ovat kaikki todella vaarallisia. Esimerkiksi Aino Kröger on ollut kauden alussa todella vahva. Hän pystyy hyviin pallollisiin suorituksiin, Väisänen sanoi.

– Tiedämme KuPSin olevan fyysinen joukkue, joka on vahva kaksinkamppailuissa. Sen vuoksi on tärkeää, että pystymme liikuttamaan pelivälinettä, pitämään KuPSin irti pallosta ja saamaan heidät epämukavuusalueelle. KuPS on hyvä tekemään maaleja, mutta samalla myös heidän omassa päässään on soinut aika paljon.

Naisten pääsarja on vahvasti pääkaupunkiseutupainotteinen, mikä on näkynyt myös Punamustien alkukauden otteluohjelmassa. Lauantainen vierailu Kuopiossa on joukkueen sarjakauden ensimmäinen ottelu pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

– Kyseessä on kauden ensimmäinen matkapeli, joten on ihan mukavaa lähteä Kuopioon. Siellä on hyvät olosuhteet ja myös sään pitäisi olla lauantaina kohdillaan.

Kansallisen Liigan ottelu KuPS – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 18.7. klo 16.00 Kuopion keskuskentällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com