IMG 20200201 WA0010

PK-35 Vantaa reagoi koronavirusepidemiaan

Palloliiton liittohallitus päätti torstaina jalkapallon kansallisen kilpailutoiminnan keskeyttämisestä maaliskuun loppuun asti ja perjantaina naisten jalkapallon Kansallisen Liigan hallitus päätti siirtää sarjakauden aloitusta myöhempään ajankohtaan. Tarkemmasta aloituspäivämäärästä tiedotetaan sen varmistuttua, mutta uusi sarjakausi potkaistaan käyntiin aikaisintaan toukokuussa. Samalla päätettiin ensi viikonlopulle aikataulutettujen naisten Suomen Cupin välierien siirtämisestä elokuulle.

Koronavirusepidemian (COVID-19) ehkäisytoimet vaikuttavat myös Punamustien joukkueen päivittäistoimintaan. PK-35 Vantaa noudattaa Valtioneuvoston ja Suomen Palloliiton suositusta harjoitustoiminnan keskeyttämisestä. Joukkueharjoittelusta pidetään taukoa ainakin maaliskuun loppuun saakka. Tilanteen kehittymistä seurataan jatkuvasti ja päätöksiä harjoitustauon kestosta tehdään sen mukaisesti. Joukkueharjoittelutauon aikana pelaajat noudattavat valmennuksen laatimaa omatoimista harjoitteluohjelmaa.

Samalla PK-35 Vantaan yhdysvaltalaishyökkääjä Olivia Doak on matkustanut loppuviikosta käytyjen keskustelujen jälkeen tilapäisesti takaisin kotimaahansa. Seura ja pelaajat ovat yhdessä todenneet, että poikkeusolosuhteissa on ymmärrettävää pysyä mieluummin perheensä ja läheistensä parissa. Doak matkusti kotimaahansa ennen Yhdysvaltojen asettamien matkustusrajoitteiden voimaantuloa. Hän palaa Suomeen jälleen epidemiatilanteen hellittäessä ja jalkapallotoiminnan jatkuessa normaalisti.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on tehty viime päivien aikana lukuisia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Tartuntataudin leviämistä pyritään hidastamaan muun muassa yleisötapahtumia perumalla, etätöihin siirtymällä ja ryhmätoimintaa välttämättä. Myös suomalaisessa urheilussa on tehty useita vaikeita päätöksiä, kun laji toisensa jälkeen on ilmoittanut sarjakausiensa ennenaikaisesta päättämisestä.

Jalkapallokaan ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen toimija. Joukkueharjoittelun keskeyttäminen on seurojen vastuunkantoa, jolla voidaan omalta osaltaan ehkäistä koronaviruksen leviämistä. Urheiluseuroilla ja urheilijoilla ei ole myöskään varaa väheksyä rooliaan esikuvina ja yhteiskunnallisina suunnannäyttäjinä. Urheilullisen kilpailuedun tavoitteleminen on poikkeusolosuhteissa toissijaista. Meidän kaikkien yhteinen etu sekä pelaajien ja heidän läheistensä terveys on asetettava tässä tilanteessa etusijalle.

Yhteistyön ja auttamisen merkitys korostuu poikkeusolosuhteissa. Vaikeina aikoina on tärkeää toimia vastuullisesti, yhdessä ja yhteisten etujen mukaisesti. Suomalainen yhteiskunta selviää tästäkin kriisistä ja jalkapallo jatkuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com