IMG 20191204 WA0005

Punamustien alkuvuoden otteluohjelma selvillä

Pikatahtia pääsarjaan palannut PK-35 Vantaa valmistautuu jo hyvää vauhtia uuteen kauteen. Heti alkuvuodesta on luvassa kaksi mielenkiintoista harjoitusottelua ja myös tosipelit alkavat jo tammikuussa Suomen Cupin merkeissä.

PK-35 Vantaa pyrkii pelaamaan ja harjoittelemaan talven aikana mahdollisimman paljon poikajoukkueiden kanssa, mutta ensimmäinen toista naisjoukkuetta vastaan pelattava ottelukin on ohjelmassa jo sunnuntaina 12.1. Silloin Turun Palloseura saapuu Punamustien vieraaksi Myyrmäkeen, joten kannattajilla on heti hyvä tilaisuus tulla tarkastamaan joukkueen iskukyky ja seuraamaan uusien kasvojen otteita.

Viikkoa myöhemmin, sunnuntaina 19.1., PK-35 Vantaa matkustaa Suomenlahden yli Tallinnaan. Siellä vastaan asettuu Viron A-maajoukkue, joka on Punamustille tuttu vastus jo talven 2018 kohtaamisista. Näin ollen joukkue saa heti alkuvuoteen arvokkaita kokemuksia kansainvälisistä peleistä.

Kauden 2020 ensimmäiset kilpailulliset ottelut pelataan Suomen Cupin lohkovaiheessa, jossa PK-35 Vantaa kilpailee puolivälieräpaikoista yhdessä Tampereen Ilveksen ja Jyväskylän Pallokerhon kanssa. Punamustien osalta lohkopelit alkavat Ilveksen vieraana todennäköisesti lauantaina 25.1., mutta ajankohta odottaa vielä kotijoukkueelta lopullista vahvistusta. PK-35 Vantaan kotiottelu JyPKiä vastaan pelataan lauantaina 1.2. klo 14.00 Myyrmäki-hallissa.

 

Punamustien alkuvuoden ottelut:

Su 12.1. klo 13.00                    PK-35 Vantaa – TPS                                           Myyrmäki-halli

Su 19.1. klo 15.00                    Viro – PK-35 Vantaa                                          Tallinna

La 25.1. klo xx.xx*                   Ilves – PK-35 Vantaa (Suomen Cup)              Tampere

La 1.2. klo 14.00                       PK-35 Vantaa – JyPK (Suomen Cup)               Myyrmäki-halli

 

Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia ja niistä tiedotetaan erikseen.

*ajankohta odottaa Ilveksen vahvistusta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com