UUTISET

Emmi Mäensivu Punamustiin

13.11.2019

PK-35 Vantaa on solminut puolustaja Emmi Mäensivun kanssa kauden 2020 kattavan pelaajasopimuksen. Mäensivu siirtyy Punamustiin Vantaan Jalkapalloseurasta.

17-vuotias Mäensivu on Länsi-Vantaan jalkapallokenttien kasvatti, joka on pelannut kaikki juniorivuotensa VJS:n paidassa. Päättyneellä kaudella hän pelasi kasvattajaseuransa paidassa B-tyttöjen Ykköstä ja lukeutui joukkueensa luottopelaajiin. Ikäluokkansa SM-sarjaa Mäensivu on pelannut kaudella 2018.

Mäensivu pystyy pelaamaan alakerrassa sekä laitapuolustajan että keskuspuolustajan paikoilla. Tänä vuonna hän on noussut mukaan myös nuorisomaajoukkueisiin. Marraskuun lopussa Mäensivu leireilee Eerikkilässä alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen kanssa.

Siirtymä VJS:stä ja PK-35 Vantaan riveihin on kevyt, sillä stadion ja ympäristö ovat jo ennestään tuttuja. Mäensivu on seurannut myös Punamustien otteita tarkasti, mutta hän myöntää, että uusi askel on aina jännittävä.

– Nyt on aika jännittävät ja odottavat tunnelmat. On kivaa päästä mukaan tähän joukkueeseen, kun kaikki kanssapelaajat ovat niin hyviä ja taitavia. Samalla on hienoa päästä näyttämään omia taitojani ja katsomaan, miten pärjään tällä tasolla, Mäensivu sanoi.

– Olen seurannut tätä joukkuetta varmaan viimeiset seitsemän vuotta. Asun lähellä ja olen käynyt aktiivisesti katsomassa pelejä.

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Mäensivu on jo harjoituskentillä näyttänyt halunsa kehittyä ja haastaa itseään yhä korkeammalla tasolla.

– Emmi on potentiaalinen pelaaja, joka on noussut tänä syksynä mukaan myös maajoukkueleireille.  Hän on harjoitellut mukanamme jo syksyllä ja osoittanut, että haluaa mennä eteenpäin. Kyseessä on nopea ja kehityskelpoinen pelaaja, joka on valmis ottamaan peliurallaan seuraavan askeleen, Väisänen sanoi.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot