UUTISET

Punamustien sarjapelit jatkuvat lauantaina Joensuussa

30.8.2019

PK-35 Vantaan pelit naisten Ykkösessä jatkuvat jo huomenna Pohjois-Karjalassa. Silloin Punamustien matka käy Joensuuhun FC Hertan vieraaksi. Ottelu pelataan lauantaina 31.8. klo 14.00 Mehtimäen tekonurmella.

Punamustien sarjakausi on sujunut tuloksellisesti mallikkaasti, sillä joukkue on voittanut kaikki 15 otteluaan. Myös joukkueen maaliero 60-3 on hyvä osoitus joukkueen suoritustasosta. Etenkin puolustuspelaaminen on ollut vakuuttavaa, sillä PK-35 Vantaan verkko on tehty Ykkösessä maali viimeksi kolme kuukautta sitten toukokuun viimeisenä päivänä.

Tiistain kärkiottelussa PK-35 Vantaa kellisti Pihlajamäen PK-35:n lukemin 1-0. Ottelun ainoasta osumasta vastasi avausjakson lopussa Vera Saastamoinen.  Voiton myötä PK-35 Vantaa vankisti asemaansa Ykkösen kärjessä ja johtaa nyt sarjaa kahden pisteen erolla kaksi ottelua enemmän pelanneeseen sarjakakkoseen nähden.

FC Hertta sen sijaan majailee tällä hetkellä sarjassa seitsemäntenä. Pelaamastaan 16 ottelusta joensuulaiset ovat keränneet saman verran pisteitä viidellä voitolla ja yhdellä pistejaolla. Tappioita joukkue on kärsinyt kymmenen. FC Hertta ei ole vielä varmistanut sarjapaikkaansa ensi kaudelle, mutta piste-eroa putoamisviivaan on varsin turvalliset kahdeksan pistettä.

29 maalia tehtaillut FC Hertta on ollut hyökkäyspäässä selvästi perässään olevia joukkueita tehokkaampi, mutta vastaavasti sen omaan verkkoon on tehty peräti 47 osumaa. Lukema on sarjan kolmanneksi suurin. Maaleja nähtiin myös joensuulaisten edellisessä sarjapelissä viime viikonloppuna, kun FC Hertta taipui PKKU:n vieraana lukemin 3-2. Joukkueen maaleista vastasivat Aada Kokko ja Henni Rinkinen.

PK-35 Vantaa ja FC Hertta kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran jo toukokuun alussa. Silloin PK-35 Vantaa oli kotiavauksessaan joensuulaisia vahvempi selkein lukemin 7-0. Punamustien osumista vastasivat tuolloin Elina Salmi, Karoliina Autio sekä kahdesti osuneet Roosa Bröijer ja nuori EBK-pelaaja Saga Hakonen. Lisäksi yksi osuma kirjattiin FC Hertan omaksi maaliksi.

PK-35 Vantaan sarjapelien parhaat maalintekijät ovat olleet kymmenen osumaa tehtailleet Saastamoinen ja Bröijer. Lisäksi Autio on osunut kahdeksan kertaa ja Netta Kosolla on tilillään seitsemän maalia. FC Hertan tehoista on sen sijaan vastannut etenkin kahden maalia viimeistellyt Henni Rinkinen.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella Vilma Väisänen, Tia-Maria Jaakonsaari, Selina Mustajoki, Aurora Troberg ja Filippa Kilponen. Nuori yhteistyöseura EBK:n pelaaja Sinna Suuriniemi sen sijaan tulee uutena nimenä mukaan joukkueen vahvuuteen.

Yhä kontrolloidummin maalipaikoille

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan Joensuu on vieraspelipaikkakuntana lähes koko joukkueelle uusi tuttavuus. Huomisesta vastustajasta FC Hertasta löytyy kuitenkin kokemusta jo yhden pelin verran. PK-35 Vantaa vei toukokuun alussa joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisensa nimiinsä selvin lukemin 7-0. Väisäsen mukaan usean kuukauden takaisesta ottelusta ei kannata tehdä liian suuria johtopäätöksiä.

– Viimeksi FC Hertta saapui paikalle vasta viime hetkillä ja heidän lämmittelyaikansa jäi vajaaksi. Se saattoi vaikuttaa jonkin verran heidän pelaamiseensa, joten sitä peliä ei kannata liikaa miettiä. Avauskohtaamisesta jäi kuitenkin mieleen, että FC Hertta pyrki avaamaan peliä alhaalta ja heidän tavoitteenaan on pelata myös pallollista peliä, Väisänen sanoi.

– Uskon FC Hertan menneen viime kohtaamisemme jälkeen eteenpäin. He ovat pelanneet nyt kesällä esimerkiksi kaksi ainakin lukemien valossa tiukkaa peliä HPS:ää vastaan ja haluavat varmasti jatkaa kelpo otteitaan.

PK-35 Vantaa palasi tiistaina voitokkaasti kuukauden kestäneeltä sarjapelitauolta. Pihlajamäen kaimaseura kaatui Ykkösen kärkiottelussa lukemin 1-0, mutta Väisäsen mukaan pelisuorituksesta löytyi yhä parannettavaa.

– Meillä on tiistailta hyvä peli alla. Se oli kova ottelu, mutta pystyimme omalla pelaamisellamme viemään peliä ja hoidimme rutiinilla tarvittavan tuloksen, Väisänen totesi.

– Voitosta huolimatta viime pelistä löytyi paljon asioita, joita voimme tehdä paremmin. FC Herttaa vastaan meidän pitää hakeutua yhä kontrolloidummin viimeistelypaikoille. Lisäksi meidän pitää jälleen estää vastustajan vastahyökkäykset. Emme voi keskittyä pelkkään hyökkäämiseen. FC Hertta teki kotonaan kaksi maalia HPS:ää vastaan, joten emme voi aliarvioida heitä.

Punamustien kokoonpanotilanne on Pohjois-Karjalaan suuntautuvan vieraspelin alla tiukka. Väisänen myöntää, että se tuo omat haasteensa peliin valmistautumiseen.

– Meillä oli muutenkin pieni pelaajarinki ja nyt ”Aurun” harmillinen loukkaantuminen verotti sitä entisestään. Lähdemme Joensuuhun aika pienellä ryhmällä, mutta uskon meidän pystyvän varmasti vahvaan pelisuoritukseen. Se on kuitenkin selvä asia, että poissaolojen myötä olemme joutuneet miettimään muutoksia esimerkiksi pelipaikkoihin.

FC Hertta – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 31.8. klo 14.00 Mehtimäen tekonurmella Joensuussa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot