UUTISET

Punamustille historialliset voittolukemat Loviisassa

18.8.2019

PK-35 Vantaa selvitti sunnuntai-iltana tiensä Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle. Punamustien maali-ilottelu tuotti lopulta seurahistorian suurimmat voittolukemat, kun kolmea sarjaporrasta alempana pelaava FC Loviisa taipui maalein 1-17.

FC Loviisa pelaa omat sarjapelinsä naisten Nelosessa, joten hallitseva Suomen mestari PK-35 Vantaa lähti Suomen Cupin otteluun valtavana ennakkosuosikkina. Asetelma näkyi alusta lähtien myös kentällä, kun vierasjoukkue loi hyökkäys toisensa jälkeen hyviä maalintekopaikkoja. Peliväline kaivettiin verkosta ensimmäisen kerran jo neljännellä minuutilla, kun Anna Vlasoff karkasi Filippa Kilposen pystysyötöstä ja sijoitti pallon varmasti taka-alakulmaan.

Vaikka peli pelattiin lähes täysin loviisalaisten puolustusalueella ja maalipaikkoja syntyi lähes liukuhihnalta, oli Punamustien maalinteko ensimmäisellä jaksolla tukkoista. Suuri osa laukauksista karkasi maalin yli tai ohi, mutta myös FC Loviisan hyvän iltapuhteen tehnyt maalivahti ja uhrautuvasti pelanneet puolustajat ehtivät monesti pallon tielle.

Seuraavaa maalia saatiin odottaa aina 28. minuutille, mutta se oli sitäkin näyttävämpi, kun Roosa Toivanen latasi pallon kaukaa takayläkulmaan. Hetkeä myöhemmin Tia-Maria Jaakonsaari viimeisteli lukemiksi 0-3 Mikaela Frondeliuksen ja Karoliina Aution esityöstä.

Punamustien neljäs osuma sen sijaan oli Elina Salmen näyttävä yksilösuoritus. Salmi purjehti keskialueelta asti rangaistusalueen rajalle ja laukoi pallon lopulta varmasti takakulmaan. Viidenteen osumaan Salmi teki sen sijaan esityön, kun Netta Koso ohjasi matalan syötön maalivahdin ohi. PK-35 Vantaalla oli jo avausjaksolla tilaisuuksia vähintään kaksinkertaisiin lukemiin, mutta tauolle lähdettiin vieraiden 0-5-johtolukemissa.

Toisella jaksolla maalihanat aukesivat toden teolla. Sanna Saarinen sijoitti kuudennen maalin rangaistupilkulta ja vaihdosta kentälle tullut Aurora Troberg karkasi Ella Hopposen läpisyötöstä viimeistelemään 0-7-osuman.  Punamustien kahdeksas maali oli Vlasoffin käsialaa, yhdeksäs sen sijaan jälleen Saarisen.

Myös Karoliina Autio sai nimensä maalintekijätilastoihin, kun PK-35 Vantaa rikkoi hänen osumallaan kymmenen maalin rajan. Joukkueen kapteeni Saarinen sen sijaan pääsi 65. minuutilla viimeistelemänsä 0-11-maalin myötä jo hattutempun makuun. Hetkeä myöhemmin Autio osui toistamiseen, kun hyökkääjä puski Trobergin nappikeskityksen takatolpalta maaliin.

FC Loviisan tähtihetki sen sijaan nähtiin 75. minuutilla. Kotijoukkueelle vihellettiin kevyen oloisesti vapaapotku sivurajan tuntumasta ja joukkue käytti tilaisuutensa hyväkseen. FC Loviisa antoi vapaapotkun rangaistusalueelle ja lopulta Minka Lindell onnistui ohjaamaan pallon maalinedusruuhkasta verkon perukoille. Punamustien maalia vartioineelle Sanni Solehmaiselle kyseessä oli kauden ensimmäinen takaiskuosuma.

PK-35 Vantaa intoutui kuitenkin loviisalaisten 1-12-kavennuksen vielä loppuhetkien maalikarkeloihin. Filippa Kilponen viimeisteli joukkueensa kolmannentoista osuman ohjaamalla pallon kulmapotkutilanteesta verkkoon. Kilposen maalin myötä koko Punamustien puolustuslinja onnistui Loviisassa maalinteossa.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Ella Hopponen laukoi pallon rangaistusalueen rajan tuntumasta alakulmaan. Toivanen sen sijaan kruunasi vielä 85. minuutilla näyttävien osumien iltansa. Keskuspuolustaja lähti vahvaan nousuun, pelasi pallon Saariselle ja jatkoi yhä juoksuaan rangaistusalueelle. Saarinen tarjoili lopulta hienon noston puolustajien yli ja Toivanen laukoi juoksusta pallon vasemmalla jalallaan kauniisti suoraan ilmasta taka-alakulmaan. Hyökkäys oli yksi Punamustien kauden upeimmista.

Puolustuslinjan tehokkain oli kuitenkin Vlasoff, joka täydensi hattutemppunsa vielä pelin viime minuuteilla. Myös Troberg ylsi lopulta kahteen osumaan viimeisteltyään illan viimeisen maalin juuri varsinaisen peliajan umpeutuessa.

Ottelu päättyi lopulta lukemiin 1-17, joten Loviisan kauniissa kesäillassa nähtiin PK-35 Vantaan seurahistorian suurimmat voittolukemat. Voiton myötä joukkue eteni Suomen Cupin kolmannelle kierroksella, jossa vastaan asettuvat FC Hongan B-tytöt. Ottelu pelataan Punamustien kotikentällä ja ajankohta tarkentuu myöhemmin.

Toinen jakso avasi maalihanat

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan vierasjoukkueella oli Loviisassa pieniä käynnistymisvaikeuksia, mutta toisella jaksolla peliin löytyi selkeämpi rytmi ja sen myötä myös lisää tehoja.

– Ensimmäisellä jaksolla pelaamisemme oli vähän hidasta, vaikka pääsimmekin jatkuvasti maalipaikoille ja teimme viisi maalia. Emme pelanneet ihan sillä tavalla kuin olimme ajatelleet. Emme päässeet riittävän nopeasti eteenpäin ja annoimme liikaa summittaisia syöttöjä. Oioimme asioita turhaan, Väisänen totesi.

– Toisella jaksolla pelasimme vihdoin sovitusti. Käännyimme hyvin linjojen välissä loimme paljon hyviä tilanteita. Jo maalimäärä kertoo, että onnistuimme toisella jaksolla selvästi paremmin. Lisäksi oli mukavaa, että tänään nähtiin paljon hienoja maaleja.

Ottelun asetelma oli kaikille selvä jo hyvissä ajoin ennen alkuvihellystä. Sarjapelinsä Nelosessa pelaava FC Loviisa joutui liian kovan haasteen eteen, mutta suoriutui ottelusta lähtökohtiin nähden kunnioitettavasti.

– Vastustaja ansaitsee tästä pelistä kaiken kunnian. Heidän päänsä eivät painuneet missään vaiheessa, vaan he yrittivät loppuun asti täysillä. Heillä oli muutamia nopeita pelaajia ja he pystyivät puolustamaan niin, että emme sentään päässeet kovin montaa kertaa vain juoksemalla läpi, Väisänen sanoi.

– Pariin otteeseen FC Loviisa pääsi jopa syöttelemällä hyökkäyksiin, vaikka ne eivät lopulta johtaneetkaan maalintekotilanteisiin. Lopulta he saivat kuitenkin sen yhden maalin kevyesti tuomitusta vapaapotkusta, jonka puolustimme todella huonosti.

Punamustien peli jatkuvat reilun viikon kuluttua tiistaina 27.8. Silloin PK-35 Vantaa saa naisten Ykkösen kärkipelissä vieraakseen Pihlajamäen PK-35:n.

 

FC Loviisa – PK-35 Vantaa 1-17 (0-5)

4′ 0-1 Anna Vlasoff
23′ 0-2 Roosa Toivanen
28′ 0-3 Tia-Maria Jaakonsaari
36′ 0-4 Elina Salmi
39′ 0-5 Netta Koso
53′ 0-6 Sanna Saarinen (rp.)
56′ 0-7 Aurora Troberg
60′ 0-8 Anna Vlasoff
62′ 0-9 Sanna Saarinen
63′ 0-10 Karoliina Autio
65′ 0-11 Sanna Saarinen
71′ 0-12 Karoliina Autio
75′ 1-12 Minka Lindell
79′ 1-13 Filippa Kilponen
83′ 1-14 Ella Hopponen
85′ 1-15 Roosa Toivanen
88′ 1-16 Anna Vlasoff
90′ 1-17 Aurora Troberg

 

Avauskokoonpano:

4 Filippa Kilponen

9 Netta Koso (57´ Kira Laurento)

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi

18 Ella Hopponen

19 Anna Vlasoff

21 Tia-Maria Jaakonsaari

24 Mikaela Frondelius (46´ Aurora Troberg)

26 Roosa Toivanen

30 Sanni Solehmainen

 

Vaihtopelaajat:

1 Velma Oikarinen

7 Kira Laurento

22 Aurora Troberg

28 Roosa Bröijer

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot