PK-35 Vantaa kärsi tappion Mestarien liigan karsintaturnauksen kolmannessa ottelussaan. Kazakstanilainen huippujoukkue BIIK Kazygurt rokotti Punamustia virheistä ja käänsi pienten asioiden turvin pelin edukseen. Hyvästä taistelusta huolimatta PK-35 Vantaan taival Mestarien liigassa päättyi Tallinnaan.
Suomalaisjoukkue aloitti ottelun pirteästi ja otti heti aloitteet omiin käsiinsä. PK-35 Vantaa pelasi ennakkoluulottomasti, pystyi pitämään palloa ja onnistui haastamaan vastustajaansa. Ensimmäinen maalintekopaikka nähtiin viidennellä minuutilla, kun Sanna Saarinen tarjoili keskityksen rangaistusalueelle ja Vera Saastamoinen pääsi yrittämään takatolpalta. BIIKin maalivahti onnistui kuitenkin selvittämään tilanteen kulmapotkuksi.
Kazakstanilaiset olivat kuitenkin jatkuvasti vaarallisia vastahyökkäystilanteissa. Ensimmäinen väläytys siitä nähtiin viidentoista minuutin pelin jälkeen, mutta hienon ottelun PK-35 Vantaan tolppien välissä pelannut Velma Oikarinen venyi hyvään torjuntaan puolittaisessa läpiajotilanteessa. Hetkeä myöhemmin Oikarinen torjui hienosti alakulmaan suuntautuneen puskun kulmapotkutilanteesta.
Ottelun avausmaali syntyi 23. peliminuutilla, kun BIIK pelasi nopean hyökkääjänsä Chisha Zulun pystysyötöllä läpiajoon. Zulu pääsi nokikkain maalivahdin kanssa ja laukoi pallon varmasti takakulmaan.
Punamustilla oli pelin alkupuolella hyvä ote kenttätapahtumista, mutta maalin jälkeen BIIK pääsi paremmin peliin mukaan. Pallonhallinta oli edelleen suomalaisilla, mutta hyökkäyskolmannekselle pääseminen muuttui yhä vaikeammaksi ja BIIK sai hieman kontrollia kenttätapahtumista.
BIIK lisäsi johtoaan 38. minuutilla. PK-35 Vantaan alakerta onnistui selvittämään kazakstanilaisten ensimmäiset keskitykset, mutta ei kyennyt purkamaan painetta omalta puolustusalueeltaan. Lopulta irtopallo päätyi maalin edustalla Yekaterina Babshukille, joka onnistui nostamaan pelivälineen läheltä Oikarisen yli etukulmaan.
Myös Punamustilla oli avausjakson lopussa vielä hyvä tilaisuus kavennusmaaliin. Saarinen antoi hienon nostosyötön rangaistusalueelle Vera Saastamoiselle, joka sai pallon hyvin haltuun, mutta kazakstanilaispuolustaja ehti kuitenkin viime hetkillä väliin. Tauolle lähdettiin siis kazakstanilaisten 0-2-johdossa.
Oikarinen jatkoi hyviä otteitaan heti toisen jakson alkuhetkillä. BIIK pääsi terävään vastahyökkäykseen, mutta Oikarinen onnistui torjumaan tilanteen kulmapotkuksi ja piti Punamustat vielä mukana pelissä.
Punamustien ilta kuitenkin synkkeni tunnin kohdalla, kun BIIK osui kahdesti lyhyen ajan sisään. Kazakstanilaisten 0-3-osuma syntyi, kun keskityspallo kolahti onnekkaasti takatolppaan. Racheal Kundananji oli tilanteessa ensimmäisenä hereillä ja pääsi siirtämään pallon läheltä tyhjään maaliin. Seuraava osuma syntyi heti seuraavasta hyökkäyksestä, kun Maria Ilic laukoi pallon rangaistusalueen sisältä näyttävästi aivan takayläkulmaan.
Neljän maalin takaa-ajoasemassa PK-35 Vantaa jatkoi kuitenkin vielä takaa-ajoaan ja haki kiivaasti kavennusosumaa. Kira Laurento haki hyvän nousun jälkeen ratkaisua rangaistusalueen rajan takaa, mutta laukaus painui maalin yli. Hetkeä myöhemmin Roosa Toivanen laukoi kaukaa kovan vapaapotkun, jota kazakstanilaismaalivahti ei kyennyt kunnolla vangitsemaan. BIIKin puolustajat ehtivät kuitenkin purkamaan pallon pois vaara-alueilta.
Punamustien yritys tuotti lopulta tulosta toisella lisäaikaminuutilla. Saastamoinen sai kimmokkeen kautta pallon rangaistusalueen rajan tuntumassa ja käytti tilaisuuden tehokkaasti hyväkseen. Saastamoinen kääntyi terävästi vapaaksi ja laukoi pallon oikealla jalallaan etualakulmaan.
Yhtä kavennusosumaa pidemmälle Punamustien kiri ei kuitenkaan riittänyt. Rutinoitunut kazakstanilaisryhmä BIIK Kazygurt vei voiton ja jatkopaikan lukemin 1-4. Tappion myötä Punamustien taival Mestarien liigassa päättyi tällä kertaa karsintavaiheeseen.
Ei seliteltävää, mutta paljon positiivista
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen tunnusti vastustajan olleen tällä kertaa pykälän verran parempi. Samalla hän kuitenkin löysi Punamustien pelaamisesta paljon positiivista.
– Pelistä ei jäänyt jossiteltavaa, mutta esimerkiksi pallollinen pelaamisemme oli pääosin hyvää.Etenkin pelin alku oli meiltä tosi hyvää pelaamista. Pystyimme haastamaan vastustajaa ja pitämään hyvin palloa. Vastustajakin oli siitä kenties aluksi hieman ihmeissään. Harmittavasti emme kuitenkaan saaneet pelin alun tilanteistamme palloa maaliin, Väisänen totesi.
Suomalaiset aloittivat ottelun pirteästi, mutta kazakstanilaisten 0-1-johtomaalin jälkeen hyvä ote heltisi hieman. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa tunsi vastustajan vahvuudet, mutta ei kyennyt täysin vastaamaan niihin.
– Hyvän alun jälkeen meille sattui pieni notkahdus. BIIK sai prässiänsä toimimaan hieman paremmin ja pelirohkeutemme hieman katosi hetkellisesti. Meille sattui muutamia virheitä, joista vastustaja pääsi nopeisiin vastahyökkäyksiin. Pystyimme monta kertaa jättämään heidät paitsioon, mutta he pääsivät kuitenkin rokottamaan muutaman kerran, Väisänen sanoi.
– Heidän pelitapansa oli etukäteen tiedossa. Tiesimme, että heillä on kuusi vahvaa puolustavaa pelaajaa ja neljä vahvaa hyökkääjää, joiden ympärille heidän pelaamisensa rakentui. Ero näkyi siinä, että heidän muutamien pelaajiensa nopeus ja fyysisyys olivat kovaa luokkaa. Siihen emme pystyneet vastaamaan ihan kunnolla. Se johti vaarallisiin tilanteisiin, joita he käyttivät myös hyväkseen.
Väisänen oli tyytyväinen etenkin joukkueensa pallolliseen tekemiseen. Myös jatkopeleihin edenneen BIIKin päävalmentaja jakoi ottelun päätyttyä kunniaa Punamustien pelaamiselle.
– Olimme pakkovoiton edessä, joten lähdimme pelaamaan rohkeasti omaa peliä. Pallollinen pelaamisemme olikin vahvaa, mutta vastustaja oli vaarallinen vastaiskuissa ja keskityksissä. Keskityspallot puolustuksemme ja maalivahtimme hoitivat kuitenkin pääosin hyvin. Velma esitti tolppien välissä myös monta hieno torjuntaa, Väisänen kiitteli.
– Pystyimme myös BIIKiä vastaan hyvään pallonhallintaan, mutta viimeisellä kolmanneksella emme päässeet riittävän usein murtautumaan. Vastustajan valmentajakin kehui pelaajiemme pallollista taitoa sekä pallonliikutteluamme ja totesi, että he eivät päässeet meihin kunnolla kiinni. Siihen voimme olla tyytyväisiä, mutta lopputulokseen tietenkään emme.
Väisäsen mukaan turnausviikko on ollut karsiutumisesta huolimatta antoisa. Hän uskoo, että Tallinnasta ja kansainvälisistä peleistä saadut opit näkyvät syksyn aikana myös kotimaan kentillä.
– Joukkue on hitsautunut tämän viikon aikana yhä vahvemmin yhteen. Etenkin Flora-ottelu näytti, että tämä joukkue ei halua hävitä. Tänäänkin halusimme vielä altavastaajan asemassa ja tappiotilanteessa tehdä sen yhden maalin. Joukkue on henkisesti vahva ja uskoo omaan tekemiseensä. Nyt meidän pitää toivoa, että tämä sama tekeminen kantaa vielä pitkään syksyyn, sillä meillä on edessä vielä monta tärkeää peliä, Väisänen tiivisti.
Punamustien pelit jatkuvat jo sunnuntaina 18.8. Silloin PK-35 Vantaa matkaa Suomen Cupin ottelussa FC Loviisan vieraaksi. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran tiistaina 27.8., jolloin Ykkösen kärkiottelussa vieraaksi saapuu Pihlajamäen PK-35.
PK-35 Vantaa – BIIK Kazygurt
23´ 0-1 Chisha Zulu
38´ 0-2 Yekaterina Babshuk
60´ 0-3 Racheal Kundananji
62´ 0-4 Maria Ilic
90+2´ 1-4 Vera Saastamoinen
Avauskokoonpano:
1 Velma Oikarinen
4 Filippa Kilponen
7 Kira Laurento
9 Netta Koso (68´ Karoliina Autio)
13 Sanna Saarinen
14 Elina Salmi (71´ Selina Mustajoki)
19 Anna Vlasoff
21 Tia-Maria Jaakonsaari
25 Vera Saastamoinen
26 Roosa Toivanen
28 Roosa Bröijer (46´ Aurora Troberg)
Vaihtopelaajat:
8 Vilma Väisänen
15 Karoliina Autio
16 Selina Mustajoki
18 Ella Hopponen
22 Aurora Troberg
24 Mikaela Frondelius
30 Sanni Solehmainen
PK-35 TV: Videolla päävalmentaja Jari Väisäsen ja maalivahti Velma Oikarisen kommentit BIIK-ottelusta