UUTISET

Punamustille selkeä kotivoitto helleauringossa

20.7.2019

PK-35 Vantaa jatkoi lauantai-iltapäivänä vahvoja otteitaan naisten Ykkösessä. Vierailija Turun Weikot tarjosi kotijoukkueelle helteisessä Myyrmäessä kelpo vastuksen, mutta joutui lopulta taipumaan selvin lukemin 5-0.

PK-35 Vantaa oli viime pelien tapaan jälleen lähellä maalintekoa jo ensimmäisellä peliminuutilla. Peliä oli takana vain puoli minuuttia, kun Elina Salmi tarjoili nappikeskityksen oikealta ja Roosa Bröijer pääsi puskemaan läheltä, mutta TuWen maalia vartioinut Roosa Hurmerinta ehti pallon tielle. Bröijerin puskun jälkeen Punamustien maalipaikat jäivät pelin alkupuolella vähiin, vaikka peli pyöri lähes yksinomaan turkulaisten puolustusalueella. TuWe kuitenkin puolusti omaa aluettaan hyvin ja pysyi tiukasti puolustusmuodossaan.

Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Bröijer osoitti jälleen vaarallisuuttaan, mutta rangaistusalueen rajan tuntumasta lähtenyt laukaus painui niukasti takatolpan ohi. Seuraavasta tilanteesta hän ei kuitenkaan enää erehtynyt. Karoliina Autio antoi rangaistusalueen kulmalta hyvän keskityksen ja Bröijer puski takatolpalta Punamustat 1-0-johtoon.

Hetkeä myöhemmin Aurora Troberg karkasi oikealta laidalta ja laukoi terävästi, mutta Hurmerinta onnistui torjumaan laukauksen. Kotijoukkueen maalihanat aukesivat kuitenkin toden teolla hieman ennen taukovihellystä. Anna Vlasoff tarjoili 44. minuutilla hyvän syötön rangaistusalueelle Sanna Saariselle, joka yritti maalintekoa kierteisellä laukauksella. Saarisen laukaus kolahti takatolppaan, mutta Bröijer ehti ensimmäisenä irtopalloon ja onnistui kurottamaan pelivälineen läheltä verkon perukoille. Samalla Bröijer nosti tämän kauden maalimääränsä jo kymmeneen.

Seuraavan hyökkäyksen päätteeksi pallo oli jo kolmatta kertaa TuWen maalissa. Ottelun hahmoksi noussut Bröijer teki tällä kertaa esityön antamalla Autiolle hienon läpisyötön keskialueelta. Autio karkasi läpiajoon, kiersi maalivahdin ja sijoitti pallon lopulta varmasti tyhjään maaliin.

Myös seuraava osuma syntyi todella nopeasti, kun Vlasoff kruunasi Punamustien tehokkaan kolmeminuuttisen. Vlasoff nousi vasemmalta laidalta vahvasti rangaistusalueelle, ohitti yhden puolustajan ja laukoi pallon lopulta pienestä kulmasta maalivahdin käsien kautta etukulmaan. Tauolle lähdettiin siis kotijoukkueen johtaessa jo selkein lukemin 4-0.

Ottelu pelattiin todella helteisessä säässä, joten olosuhteet olivat molemmille joukkueille raskaat. Etenkin TuWe joutui tekemään Myyrmäen isolla kentällä paljon töitä, kun kotijoukkue piti palloa ja pyrki järjestelmällisesti juoksuttamaan vastustajaansa. Samalla PK-35 Vantaa onnistui hyvin myös puolustuspelissään, sillä vastustajajoukkue jäi jo kolmannessa ottelussa peräkkäin tyystin ilman maalia kohti suuntautuneita laukauksia.

Punamustien viides osuma syntyi lopulta reilun tunnin pelin jälkeen lyhyenä pelatun kulmapotkun seurauksena. Bröijer pelasi pallon rangaistusalueen kulmalle Salmelle, joka tarjoili nappikeskityksen kohti takatolppaa. Keskitys tavoitti vaihdosta kentälle tulleen Vera Saastamoisen, joka puski pallon lähietäisyydeltä Hurmerinnan ohi.

Saastamoisen osuman jälkeen kotijoukkueella oli vielä muutamia hyviä paikkoja lukemien kaunisteluun, mutta lisäosumia ei enää nähty. PK-35 Vantaa piti sarjapisteet Myyrmäessä selvin lukemin 5-0 ja jatkaa edelleen puhtaalla pelillä naisten Ykkösen piikkipaikalla.

Kokonaisuutena vahva peli

Myyrmäen stadionin tulostaululle jäivät lauantai-iltapäivänä Punamustien selkeät voittolukemat, mutta numeroista huolimatta päävalmentaja Jari Väisänen jakoi kunniaa myös TuWen peliesitykselle.

– TuWe puolusti tänään todella hyvin ja tsemppasivat hienosti loppuun asti. Toisella jaksolla heillä alkoi jo jalka painaa, mutta siitä huolimatta he jaksoivat tehdä vielä töitä ja ajoittain jopa prässätä ylhäältä, Väisänen kehui vastapuolta.

– Vaikka TuWe on sarjan hännillä, se on fyysisesti yksi sarjan vahvimmista joukkueista. He pysyivät tiukasti muodossa ja pelasivat hyvän puolustuspelin, vaikka teimmekin viisi maalia. Meillä oli vielä paikkoja lisäosumiinkin, mutta ei ehkä ihan yhä paljoa kuin muutamassa aiemmassa pelissä.

Väisänen oli tyytyväinen myös oman joukkueensa peliesitykseen. Avausmaalia jouduttiin tällä kertaa odottamaan puoli tuntia, mutta sen jälkeen PK-35 Vantaa tehtaili vielä avausjakson aikana pelin kannalta ratkaisevat osumat.

Ensimmäisen puolituntisen ajan heti olivat hyvin pelissä mukaan. Saimme kuitenkin juoksutettua heitä jo sen aikana siinä määrin, että meille alkoi hiljalleen avautua tilaa ja saimme pelattua palloja haluamillemme alueille. Avausmaali oli totta kai tärkeä, vaikka meillä oli jo ennen sitä pari hyvää paikkaa, Väisänen totesi.

– Juuri ennen taukoa teimme kolme maalia todella nopeaan tahtiin. Se pariminuuttinen oli tietysti pelin kannalta tärkeä. TuWen puolustus vähän notkahti niiden aikana, eikä heidän pakkansa pysynyt yhtä hyvin kasassa kuin siihen asti.

Väisänen piti lauantai-iltapäivän ottelua ennen kaikkea ehjänä kokonaisuutena. Parannettavaa löytyy yhä, mutta kentällä nähtiin paljon hyviä onnistumisia.

– Kokonaisuutena pelasimme jälleen vahvan pelin raskaassa kelissä. Ensimmäisellä jaksolla syöttöjemme laatu ei ollut ihan parhaalla tasolla, mutta silloin kun emme sortuneet liian vaikeisiin syöttöihin, pystyimme etenemään aika hyvin molemmilta laidoilta, Väisänen sanoi.

– Haluamme toki vielä nopeuttaa pelaamistamma ja olla yhä paremmin tilanteen tasalla, mutta kaiken kaikkiaan tästä pelistä jäi todella positiivinen fiilis. Yksittäisistä pelaajista Roosa Bröijer pelasi jälleen vahvan ottelun. Hän teki kaksi maalia, antoi hienon syötön ”Karkin” osumaan ja hänellä oli paikkoja vielä hattutemppuunkin.

PK-35 Vantaa on asettanut itselleen tuloksellisten tavoitteiden lisäksi myös korkeita pelillisiä tavoitteita. Väisäsen mukaan joukkue on onnistunut hyvin kehittämään pelaamistaan kauden edetessä.

– Hakemamme teemat näkyivät mielestäni pelissä ihan hyvin. Pystyimme rakentamaan tilanteita, luomaan keskityspaikkoja ja saimme palloja halutuille alueille. Lisäksi loimme hyvin ylivoimia eri puolille kenttää. Siinä mielessä voimme olla tyytyväisiä, Väisänen totesi.

– Alakertamme hoiti jälleen tarvittavat tilanteet hyvin ja pidimme vastustajan jälleen poissa maalipaikoilta. TuWe prässäsi ajoittain ihan kelvollisesti, mutta emme menettäneet palloja vaarallisilla alueilla.

Punamustien kotipelit naisten Ykkösessä jatkuvat jo ensi viikon torstaina 25.7. Silloin PK-35 Vantaa saa Myyrmäkeen vieraakseen keravalaisen PKKU:n.

 

PK-35 Vantaa – TuWe 5-0 (4-0)

30´ 1-0 Roosa Bröijer

44´ 2-0 Roosa Bröijer

45´ 3-0 Karoliina Autio

45+1´ 4-0 Anna Vlasoff

61´ 5-0 Vera Saastamoinen

 

Avauskokoonpano:

4 Filippa Kilponen

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi

15 Karoliina Autio (67´ Ella Hopponen)

16 Selina Mustajoki

19 Anna Vlasoff

21 Tia-Maria Jaakonsaari (77´ Tytti Kemppainen)

22 Aurora Troberg

24 Mikaela Frondelius (54´ Vera Saastamoinen)

28 Roosa Bröijer

30 Sanni Solehmainen

 

Vaihtopelaajat:

18 Ella Hopponen

20 Tytti Kemppainen

25 Vera Saastamoinen

26 Roosa Toivanen

 

PK-35 TV: Videolla Punamustien puolustaja Anna Vlasoffin ja päävalmentaja Jari Väisäsen mietteet TuWe-kotivoitosta

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot