UUTISET

PK-35 Vantaa palasi kesätauolta 0-6-voitolla

6.7.2019

Punamustien paluu tositoimiin juhannustauon jälkeen sujui voitokkaasti, kun Haukiputaan Pallo sujui vieraskentällä selvänumeroisesti 0-6. Kotijoukkue HauPa ei kyennyt tarjoamaan vierailleen kunnon vastustaja, joten PK-35 Vantaa venytti voittoputkensa naisten Ykkösessä jo yhdentoista ottelun mittaiseksi.

Pelin juoni oli alusta lähtien selvä: PK-35 Vantaa otti heti ohjat käsiinsä ja pallonhallinnan tiukasti itselleen. Kotijoukkue HauPalla sen sijaan oli läpi ottelun suuria vaikeuksia pitää pelivälinettä hallussaan. Vieraat liikuttivat palloa maltillisesti ja juoksuttivat vastustajaansa. Pallon saatuaan HauPa pyrki pelaamaan ensisijaisesti pitkiäpalloa, jotka Punamustien topparit Filippa Kilponen ja Roosa Toivanen kuitenkin selvittivät kerta toisensa jälkeen.

Vieraiden maalihanat aukesivat jo toisella peliminuutilla, kun Punamustien toinen hyökkäys tuotti heti tulosta. Anna Vlasoff sai pallon keskialueella ja lähti pitkään nousuun kohti haukiputaalaisten rangaistusaluetta. Vlasoff ohitti kaksi vastustajaa ja huipensi lopulta soolonsa laukomalla pallon rangaistusalueen rajan tuntumasta etukulmaan.

PK-35 Vantaa oli Haukiputaalla liikkeellä erittäin pienellä pelaajaryhmällä. Pelaajamäärää koeteltiin heti johtomaalin jälkeen, kun Vilma Väisänen loukkasi polveaan ja joutui jättämään kentän jo viidennellä peliminuutilla. Hänen tilalleen kentälle asteli Punamustien ainoana vaihtopelaajana Pohjois-Pohjanmaalle matkannut Tia-Maria Jaakonsaari. Hetkeä myöhemmin myös Netta Koso sai kovan tällin ja joutui toviksi kentän sivuun. Koso taisteli pelin loppuun asti, vaikka ei kyennyt iskun jälkeen enää kunnolla juoksemaan.

Siitä huolimatta vierasjoukkue lisäsi johtoaan jo 15. peliminuutilla. Kilponen teki hienon nousun keskuspuolustajan paikalta ja pääsi lopulta keskittämään oikealta päätyrajan tuntumasta. Keskitys tavoitti lopulta takatolpalta Tytti Kemppaisen, jolla oli helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin. Näin ollen NJS:n riveistä muutamaksi viikoksi lainattu Kemppainen onnistui heti maalinteossa.

Punamustien kolmas osuma syntyi juuri ennen puolen tunnin täyttymistä. Sanna Saarinen tarjoili syötön Aurora Trobergille, joka livahti puolustajan ohi rangaistusalueen rajalla. Troberg pääsi nokikkain maalivahdin kanssa ja sijoitti pallon varmasti veräjänvartijan jalan vierestä maaliin. Tauolle lähdettiin siis vieraiden selvässä 0-3-johtoasemassa.

Myös toinen jakso sai Punamustien kannalta täydellisen alun. Jälkimmäistä jaksoa oli pelattu vasta vajaa minuutti, kun Mikaela Frondelius eteni hyvin rangaistusalueelle. Lopulta Frondelius tarjoili matalan syötön maalin edustalle ja Troberg pääsi siirtämään pallon lähietäisyydeltä maaliviivan yli.

Turvallisessa neljän maalin johdossa PK-35 Vantaa piti pallonhallinnan yhä tiukemmin itsellään ja jauhoi tasaiseen tahtiin maalintekopaikkoja. Samalla vieraat onnistuivat pitäneet kotijoukkueen täysin vaarattomana. HauPa ei lopulta saanut lauantai-iltapäivän pelissä laukaustakaan Punamustien maalia kohti.

Vieraat sen sijaan osuivat viimeisen viidentoista minuutin aikana vielä kahdesti. 0-5-maali nähtiin 75. minuutilla, kun Karoliina Autio eteni vahvasti päätyä kohti rangaistusalueella. Lopulta Autio tarjoili hyvän syötön takaviistoon ja Koso laukoi pallon oikealla jalallaan rangaistuspilkun kohdalta etuyläkulmaan. Koso pelasi avausjaksolla saadun kolhun myötä yli puolet pelistä puolikuntoisena ja liikkuminen oli vaikeaa, mutta maalintekoa sekään ei estänyt.

Punamustille kirjattiin Haukiputaalla myös yksi erikoistilannemaali, sillä vieraiden kuudes osuma syntyi kulmapotkun seurauksena. Saarinen antoi hyvän kulmapotkun ja Toivanen pääsi puskemaan pallon taka-alueelta verkon perukoille. Osuma jäi ottelun viimeiseksi, joten sarjapisteet matkasivat etelään selvin lukemin 0-6. Kolmen pisteen myötä PK-35 Vantaa päätti sarjan kevätpuoliskon voitokkaasti ja jatkaa naisten Ykkösen piikkipaikalla puhtaalla pelillä.

Alusta lähtien vahva ote

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan lähtökohdat HauPa-vieraspeliin eivät olleet aivan optimaaliset, mikä aiheutti etukäteen pientä epävarmuutta. Heti pelin alkaessa oli kuitenkin selvää, että vierasjoukkue määräsi tahdin kentällä.

– Pelin alla oli aika odottava tunnelma, sillä olimme liikkeellä pienellä ryhmällä ja muutamilla pelaajilla oli vielä vähän vammoja. Etukäteen oli sellainen tunne, että pelistä ei välttämättä tule lainkaan helppo, Väisänen kertoi.

– Saimme kuitenkin pelistä heti alussa hyvän otteen. Pidimme palloa, loimme tilanteita ja saimme avausmaalin heti toisella minuutilla. Olemme saaneet moneen vieraspeliin hitaan alun, mutta nyt halusimme ja saimme vahvan alun.

Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa piti pelin alusta loppuun asti tiukasti kontrollissaan. Vierasjoukkue vaihteli sujuvasti pelaamisensa rytmejä ja pääsi kerta toisensa jälkeen vaarallisille alueille hyökkäyskolmanneksella.

– Kontrolloimme peliä tiukasti emmekä antaneet HauPalle mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin. Pallonhallintamme oli tänään todella korkeaa luokkaa, kenties jopa kauden tähän mennessä parasta. Onnistuimme repimään HauPan puolustuksen rikki suunnitelmamme mukaisesti ja loimme paljon hyviä ylivoimatilanteita, Väisänen sanoi.

– Laitapelaamisemme oli tänään vahvaa. HauPa tukki keskustaa, vaikka toki pääsimme siitäkin pari kertaa läpi, mutta pääasiassa loimme tilanteita laidoilta. Hyökkäsimme laitojen kautta monipuolisesti ja meillä oli paikkoja aika moneenkin lisäosumaan.

Myös Punamustien puolustuspelaaminen toimi Haukiputaalla mallikkaasti. PK-35 Vantaa piti HauPan hyvin irti pallosta ja käytännössä täysin vaarattomana.

– Puolustussuuntaan tuki toimi hyvin menetysten jälkeen Jos he pääsivät yhdestä pelaajasta ohi, viimeistään seuraava pelaajamme riisti pallon. Luimme ne tilanteet todella hyvin ja hallitsimme vaikeat pomppupallotkin hyvin, Väisänen totesi.

Ainoastaan Vilma Väisäsen loukkaantuminen ja Netta Koson saama kolhu toivat Punamustille ikäviä uutisia. Loukkaantuneiden pelaajien tilanteesta saadaan alkavalla viikolla lisätietoja, mutta muilta osin pelaajatilanteen pitäisi helpottua heinäkuun seuraaviin peleihin.

– HauPa oli läpi pelin askeleen jäljessä ja silloin tulee usein myös turhia kolhuja. Valitettavasti niitä nähtiin tälläkin kertaa. Pari loukkaantumista olivat ne tämän pelin ikävät asiat, mutta toivottavasti saamme pelaajat pian takaisin kuntoon. Seuraavaan peliin saamme jälleen enemmän pelaajia mukaan, ja toivottavasti pystymme vieläkin vahvempaan suoritukseen.

”Pelaamisen suhteen hyvin aikataulussa”

Punamustien riveistä löytyi lauantai-iltapäivänä paljon onnistujia, joista Väisänen nosti erikseen esiin maalinteossa onnistuneet ja muutenkin vahvoja otteita esittäneet Aurora Trobergin ja Roosa Toivasen. Myös lainapelaaja Tytti Kemppainen esiintyi heti ensimmäisessä ottelussaan mallikkaasti.

– Kaikki pelasivat tänään hyvän pelin, mutta yksittäisistä pelaajista etenkin ”Auru” ja Roosa pelasivat varman ja vahvan pelin. Auru pääsi hyvin käyttämään nopeuttaan ja teki kaksi maalia. Roosa sen sijaan hoiti kaikki pitkät pallot varmaotteisesti ja usein vielä onnistui jatkamaan ne suoraan omille pelaajille. Sen myötä pääsimme aina suoraan jatkamaan pallonhallintaamme, Väisänen kehui.

– Tytti lainattiin NJS:stä auttamaan pientä pelaajarinkiämme. Hän on todella aktiivinen pelaaja, joka teki heti paljon oikea-aikaisia juoksuja, pystyi pitämään palloa, onnistui luomaan tilanteita ja teki heti maalinkin. Enempää ei voi hyökkääjältä vaatia.

Kun Ykkösen sarjakautta on takana tasan puolet, PK-35 Vantaa on voittanut kaikki ottelunsa. Väisäsen mukaan tulosten rinnalla myös joukkueen pelaaminen on kehittynyt kauden edetessä. Hän uskoo, että ryhmällä on vielä parantaa otteitaan kauden ratkaisuhetkien lähestyessä.

– Olemme pelaamisemme suhteen tällä hetkellä hyvin aikataulussa. Olemme hiljalleen pääsemässä sille tasolle, jolla tämä joukkue pystyy pelaamaan. Totta kai parannettavaa löytyy vielä, mutta tänäänkin kentällä nähtiin hyviä asioita. Olemme saaneet onnistumisia haluamissamme asioissa.

Punamustien pelit naisten Ykkösessä jatkuvat viikon kuluttua lauantaina 13.7. Silloin PK-35 Vantaa pelaa jälleen kotiyleisönsä edessä, kun HauPa saapuu vastavierailulle Myyrmäkeen.

 

HauPa – PK-35 Vantaa 0-6 (0-3)

2´ 0-1 Anna Vlasoff

15´ 0-2 Tytti Kemppainen

29´ 0-3 Aurora Troberg

46´ 0-4 Aurora Troberg

75´ 0-5 Netta Koso

80´ 0-6 Roosa Toivanen

 

Avauskokoonpano:

4 Filippa Kilponen

8 Vilma Väisänen (5´ Tia-Maria Jaakonsaari)

9 Netta Koso

13 Sanna Saarinen

15 Karoliina Autio

19 Anna Vlasoff

20 Tytti Kemppainen

22 Aurora Troberg

24 Mikaela Frondelius

26 Roosa Toivanen

30 Sanni Solehmainen

 

Vaihtopelaaja:

21 Tia-Maria Jaakonsaari

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot