Untitled 57

Punamustien kausi Ykkösessä alkoi vierasvoitolla

PK-35 Vantaa aloitti lauantai-iltapäivänä sarjapelinsä Ykkösessä voitokkaasti. Kotijoukkue Turun Weikot puolusti tiiviisti ja piti ottelun taukoon asti maalittomana, mutta toisella jaksolla Punamustien luoma paine kasvoi liian suureksi. Pelin jälkimmäisen puoliskon osumat takasivat lopulta vieraille 0-3-voiton.

Raunistulan tekonurmella pelatun ottelun käsikirjoitus oli alusta lähtien selkeä. Vierasjoukkue PK-35 Vantaa otti aloitteet ja pallonhallinnan itselleen, kun taas kotijoukkue TuWe vetäytyi syvälle omalle alueelleen puolustamaan. Turkulaisten pelisuunnitelma jäi pääosin puolustustaistelun onnistumisen varaan, sillä pallon saadessaan kotijoukkueella oli suuria vaikeuksia päästä hyökkäyksiin.

TuWe pääsi ottelun ainoan kerran etenemään vastustajan rangaistusalueelle heti alkuminuuteilla, mutta Punamustien maalivahti Velma Oikarinen esti kunnon viimeistely-yrityksen syntymisen hyvällä vastaantulollaan. Mainittu tilanne jäi lopulta turkulaisten pelin ainoaksi vaaralliseksi maalintekopaikaksi.

PK-35 Vantaan avausjakson ensimmäinen kunnon maalintekopaikka nähtiin noin puolen tunnin pelin jälkeen. Roosa Bröijer pelasi pallon rangaistusalueella Karoliina Autiolle, joka onnistui saamaan jalkansa vapaaksi. Aution laukaus suuntautui kuitenkin etukulman ohi.

Avausjakson lopussa PK-35 Vantaan painostus tuotti muutamia peräkkäisiä kulmapotkuja. Niistä ensimmäinen oli lähellä johtaa jo vieraiden johtomaaliin, kun Bröijer pelasi pallon Vilma Väisäselle, joka pääsi laukomaan hyvästä paikasta kohti etuyläkulmaa. Turkulaisten maalivahti Linda Säätelä onnistui kuitenkin torjumaan laukauksen uudeksi kulmapotkuksi. Myös avausjakson lopun kulmapotkuista viimeisin oli vaarallinen, mutta Filippa Kilposen pusku suuntautui maalin yli. Tauolle lähdettiin siis maalittomissa tasalukemissa.

Punamustien maalihanat aukesivat vihdoin toisen jakson alussa.  Ottelun jälkimmäistä puoliskoa oli pelattu vasta viisi minuuttia, kun Netta Koso antoi hyvän kulmapotkun takatolpalle ja Kilponen pääsi puskemaan. Pusku painui lopulta maalivahdin yli vastakkaiseen kulmaan ja vei vieraat 0-1-johtoon.

Seuraavaa osumaa ei tarvinnut odottaa kauaa, sillä TuWen verkko heilui toistamiseen vain vajaat kaksi minuuttia myöhemmin. Esityöstä vastasi jälleen Koso, joka pääsi tarjoilemaan pallon rangaistusalueen vasemmalta puolelta maalin edustalle. Syöttö tavoitti lopulta maalilta Elina Salmen, joka ohjasi pelivälineen lähietäisyydeltä taka-alakulmaan

Noin kymmenen minuuttia ennen loppua PK-35 Vantaa oli lähellä yllättää turkulaiset suoraviivaisella hyökkäyksellä. Vaihdosta kentälle tullut Sanni Solehmainen pääsi karkaamaan oikealta laidalta ja lähti laukomaan rangaistusalueen kulmalta. Laukaus painui kuitenkin yläriman kautta maalin yli.

Vieraiden kolmas täysosuma syntyi kuitenkin vihdoin 83. peliminuutilla. Koso ja Bröijer pelasivat nopean kulmapotkun, jonka päätteeksi viimeksi mainittu tarjoili nappikeskityksen oikealta laidalta ja Autio pääsi puskemaan pallon läheltä voimalla etukulmaan.

Kyseinen osuma jäi ottelun viimeiseksi, joten loppulukemiksi kirjattiin Punamustien 0-3-vierasvoitto. Viimeksi kymmenen vuotta sitten Ykkösessä pelannut PK-35 Vantaa sai siis uudelle seikkailulleen voitokkaan alun.

Tärkeä avausvoitto

– Pystyimme hallitsemaan palloa hyvin läpi pelin, mutta TuWe puolusti omaa aluettaan niin monella pelaajalla, että maalinteko oli vaikeaa. Pallo pyöri usein heidän rangaistusalueellaan, mutta he puolustivat uhrautuvasti ja onnistuivat potkimaan palloa pois. Avausjaksolla hyökkäsimme paljon vasemmalta, mutta toisella jaksolla käytimme tasaisemmin molempia laitoja, mikä vaikeutti pelin edetessä väsyneen vastustajan pelaamista, Väisänen sanoi.

– Totta kai kentällä tapahtui pieniä virheitä ja muutamia harhasyöttöjä, mutta kokonaisuudessaan tämä oli aika tasapainoinen suoritus ensimmäiseksi sarjapeliksi.

Vieraiden maalihanat aukesivat lopulta pelin jälkimmäisellä puoliskolla. Kaikki kolme maalia syntyivät hienojen suoritusten päätteeksi.

– ”Fili” nousi kulmatilanteeseen hyvin ja teki tärkeän sarjakauden ensimmäisen maalin. ”Ellu” sen sijaan loukkasi itseään avausjaksolla, mutta pystyi taistelemaan pelin lähes loppuun asti. Nostimme hänet kärkeen ja hän pääsi ohjaamaan Netan esityöstä vapauttavan 0-2-maalin, Väisänen kertasi osumia.

– Kolmannessa maalissa hyödynsimme TuWen nukahduksen hyvin, kun Netta ja Roosa Bröijer pelasivat kulmapotkun nopeasti. ”Karkki” lähti kaukaa nousuun ja juoksun rytmi täsmäsi loistavasti. Hän puski pallon todella kovaa nurkkaan. Maalivahdilla ei ollut siinä mitään mahdollisuuksia.

Punamustien riveistä löytyi voitokkaassa sarja-avauksessa paljon onnistujia, joista Väisänen nosti esiin maalintekijöiden lisäksi muun muassa Netta Koson, Anna Vlasoffin ja pelin alussa tarkkana olleen Velma Oikarisen.

– Netta pelasi pitkän tauon jälkeen täyden pelin ja pelasi heti hyvän ottelun. Hän oli rakentamassa kaikkia maalejamme. Kauden edetessä Netta tulee varmasti tekemään niitä vielä itsekin, Väisänen kehui.

– Kotijoukkue valitsi ”Haban” meidän parhaaksi pelaajaksemme. Hän pelasi vahvan pelin ja pystyi hyväkuntoisena pelaajana luomaan tilanteita, haastamaan ja etenemään rangaistusalueelle. Se oli Habalta kaikin puolin hyvää tekemistä. Velmalle sen sijaan tuli maalilla vähän tilanteita, mutta heti ottelun alussa selvitetty tilanne oli todella tärkeä. Lisäksi Velma pelasi jälleen jalalla varmasti.

Punamustien pelit Ykkösessä jatkuvat viikon kuluttua 20.4. PKKU:n vieraana Tuusulassa.

 

TuWe – PK-35 Vantaa 0-3 (0-0)

50´ 0-1 Filippa Kilponen

52´ 0-2 Elina Salmi

83´ 0-3 Karoliina Autio

 

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

4 Filippa Kilponen

8 Vilma Väisänen (56´ Sanni Solehmainen)

9 Netta Koso

14 Elina Salmi

15 Karoliina Autio

18 Ella Hopponen

19 Anna Vlasoff

22 Jessika Heikkonen

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer

 

Vaihtopelaaja:

24 Sanni Solehmainen

 

PK-35 TV: Päävalmentaja Jari Väisäsen ja Netta Koson mietteet voitokkaasta sarja-avauksesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com