UUTISET

Ella Hopponen sopimukseen PK-35 Vantaan kanssa

8.4.2019

PK-35 Vantaa on solminut Ella Hopposen kanssa kauden 2019 kattavan pelaajasopimuksen. Punamustien seuraajille tuttu keskikenttäpelaaja harkitsi pitkään jatkopäätöstään, mutta päätti lopulta jäädä auttamaan monivuotista seuraansa takaisin pääsarjaan.

23-vuotias Hopponen on itävantaalaisen KOPSE:n kasvatti, joka pelasi viimeiset juniorivuotensa Vantaan Jalkapalloseuran riveissä. VJS:stä hän nousi PK-35 Vantaan liigaryhmään vuonna 2014 ja teki pääsarjadebyyttinsä heti samalla kaudella. Yhteensä Hopponen on pelannut urallaan 30 Naisten Liigan ottelua. Suomen nuorisomaajoukkueissakin esiintynyt pelaaja on ollut voittamassa Punamustien paidassa kaikkiaan kolmea Suomen mestaruutta ja yhtä Suomen Cupin mestaruutta.

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Hopponen on tuttuna pelaajana hyvä lisä joukkueeseen. Punamustien tuttu aktiivinen pelitapa tulee hänellä jo selkäytimestä.

– Ella on taitava ja älykäs pelaaja, sen olemme tienneet aina. Hän on meille tuttu pelaaja jo monen vuoden ajalta ja hän tuntee pelitapamme todella hyvin. Ella myös tuntee hyvin ajatuksemme siitä, millaisia asioita haluamme kentällä tapahtuvan, Väisänen totesi.

– Kyseessä on hyvä joukkuepelaaja ja hyvä harjoittelija. Ella on käyttökelpoinen pelaaja monelle eri pelipaikalle, sillä hän kykenee pelaamaan niin keskikentän pohjalla, kymppipaikalla kuin myös roolituksesta riippuen myös laidalla.

Hopposen mukaan päätös tutussa joukkueessa jatkamisesta syntyi lopulta kevättalven aikana helposti.

– On ollut mukavaa palata taas rinkiin ja olen ollut nyt tosi motivoituneena mukana. Odotan alkavan kauden pelejä innolla, sillä meillä on paljon näytettävää, Hopponen sanoi.

 

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot