Punamusta Taustakuva

Vastine Yleisradion uutiseen PK-35 Vantaan pelaajasiirroista

Yle Urheilu julkaisi keskiviikkona uutiseen PK-35 Vantaan riveistä muualle siirtyneistä pelaajista. Nyt seura haluaa ottaa kantaa esitettyihin väitteisiin ja tarkentaa näkemystään omista toimintatavoistaan. Artikkelin otsikko “PK-35 Vantaa estää pelaajia siirtymästä muualle” antaa virheellisen kuvan seuran toiminnasta.

PK-35 Vantaa on noudattanut pelaajasopimuksia, joihin oli kirjattu kauden 2019 korvausten lisäksi sopimus kaudelta 2018 jääneiden maksurästien hoitamisesta. Näin ollen sopimuksen yksipuolista purkuperustetta ei ole ollut.

Ensimmäiset pelaajasiirrot etenivät seuraavaa kaavaa noudattaen.  Pelaajat ilmoittivat, että he eivät halua tulevia seurojaan neuvotteluihin mukaan, koska eivät uskoneet niiden suostuvan siirtokorvauksiin. Pelaajat halusivat käydä sopimusten purkuneuvottelut pelaajan ja seuran kesken ilmottaen samalla, että tulevaa seuraa ei ole tiedossa. PK-35 Vantaa ja pelaajat olivat neuvotteluissa yksimielisiä siitä, että pelaajien ei ole tarkoituksenmukaista maksaa itse korvauksia sopimusten purkamisesta.

Tuossa vaiheessa seura totesi, että ainoa tapa edistää asiaa on käydä neuvottelut seurojen välillä. Ratkaisu ilmoitettiin pelaajille, joiden uudet seurat olivat tiedossa jo kolme tuntia myöhemmin. PK-35 Vantaalla oli siis perusteltu syy epäillä, ovatko kaikki kilpailevat seurat noudattaneet Palloliiton siirtomääräyksiä voimassa olevien sopimuksien aikana. Osa seuroista on kuitenkin edennyt asiallisesti yhteisten sääntöjen mukaisesti.

Neuvottelut seurojen kanssa sujuivat noissa tapauksissa melko nopeasti.  PK-35 Vantaa ei nähnyt aiheelliseksi puuttua  kyseisissä tapauksissa mahdollisiin siirtomääräysten rikkomisiin. Neljän pelaajan sopimukset on purettu yhteisymmärryksessä noin viikon kestäneissä neuvotteluissa seurojen kesken.

Tätä taustaa vasten on erikoista väittää, että PK-35 Vantaa estää pelaajien siirtymisen. Toteutuneet siirrot osoittavat ihan muuta. Lähteneiden pelaajien kohdalla on seuran tavoitteen mukaisesti onnistuttu löytämään kaikille osapuolille tyydyttävä ratkaisu.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com