UUTISET

Selina Mustajoki palaa Punamustiin

19.3.2019

PK-35 Vantaa on solminut Selina Mustajoen kanssa kauden 2019 kattavan pelaajasopimuksen. Punamustien seuraajille tuttu pelaaja palaa Myyrmäkeen yhden Tampereen Ilveksessä vietetyn kauden jälkeen.

22-vuotias puolustaja nousi PK-35 Vantaan mukaan kaudella 2015, jolloin hän teki myös ensiesiintymisensä Naisten Liigassa. Kahden seuraavan kauden aikana Mustajoki lukeutui Punamustien alakerran luottopelaajiin ennen kuin siirtyi loppuvuodesta 2017 opiskelujensa vuoksi Tampereelle.

Viimeksi Mustajoki ehti pelata kolmen kauden aikana Punamustien paidassa yhteensä 39 liigaottelua. Ilveksessä hänelle kertyi viime kaudella 15 pääsarjaottelua.  Mustajoella on aiempaa kokemusta myös naisten Ykkösestä, jota hän pelasi kaudella 2015 PK-35 Vantaan silloisen farmijoukkueen VJS:n riveissä.

Mustajoki on ollut voittamassa Punamustien kanssa kahta Suomen mestaruutta ja kahta Suomen Cupin mestaruutta. Lisäksi hän on pelannut viidessä naisten Mestarien liigan ottelussa ja esiintynyt Suomen eri nuorisomaajoukkueissa.

Mustajoki palaa puolentoista Tampereella vietetyn vuoden jälkeen innolla takaisin PK-35 Vantaan pelaajaryhmään. Hänen mukaansa tuttuun joukkueeseen palaaminen oli tässä vaiheessa helppo valinta.

– On ollut helppoa tulla takaisin tuttuun ympäristöön ja on tuntunut hyvältä päästä taas treenaamaan. Punamustiin palaaminen tuntui luontevalta tämän hetkisessä tilanteessani. Odotan innolla uutta kautta, ja sitä mihin joukkueena pystymme, Mustajoki totesi.

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen oli mielissään tutun luottopelaajan paluusta. Hänen mukaansa Mustajoen palaaminen on ollut helppoa sekä valmennukselle että pelaajalle itselleen.

– Viimeksi meillä pelatessaan ”Selkku” oli yksi alakerran vakionimistä. Hän tuntee pelitapamme hyvin ja osallistuu mielellään aktiivisesti peliin, mikä on meille tärkeää. Sen kannalta Selkun oli helppoa palata takaisin tuttuun ryhmään, Väisänen sanoi.

– Selkku on nyt harjoitellut mukanamme muutaman kerran. Hän on tehnyt fysiikkansa eteen paljon töitä ja esimerkiksi tilannekovuus on varmasti kehittynyt. Meillä on alkavalla kaudella todella vahva puolustava alakerta, joka pystyy kuitenkin myös osallistumaan hyvin hyökkäysten tukemiseen. Selkku tuo meille siihen jälleen uusia mahdollisuuksia.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.