Sanni Solehmainen

Sanni Solehmainen Punamustien riveihin

PK-35 Vantaa on solminut Sanni Solehmaisen kanssa kauden 2019 kattavan pelaajasopimuksen. 18-vuotias maalivahti siirtyy Punamustien riveihin Vantaan Jalkapalloseurasta.

Solehmainen on Länsi-Vantaan jalkapallokasvatteja, sillä hän liittyi VJS:n riveihin jo kuusivuotiaana ja kävi seuran eri ikäluokat läpi. Viime vuosina hän on pelannut VJS:n paidassa sekä B-tyttöjen SM-sarjaa että naisten Kakkosta. PK-35 Vantaan mukana Solehmainen on harjoitellut syksystä lähtien, mutta nyt hän liittyy joukkueen myös virallisesti.

– Olen tosi innoissani siitä, että pääsen nyt liittymään vakituisesti PK-35 Vantaan riveihin. Tämä on iso askel eteenpäin jalkapallourallani.  Olen treenannut joukkueen mukana kovaa koko talven ja kehittynyt omasta mielestäni jo siinä ajassa paljon, joten on hienoa, että se nyt palkitaan, Solehmainen totesi.

– Alkavalla kaudella odotan kehitykseni jatkuvan samaa tahtia ja pääseväni antamaan näyttöjä – ja totta kai, että joukkue nousee takaisin liigaan!

Punamustien maalivahtivalmentajan Jouni Puttosen mukaan joukkue saa riveihinsä hyvän harjoittelijan ja hyvin pelitapaansa sopivan maalivahdin.

– Sanni on erittäin motivoitunut ja tunnollinen harjoittelija. Lisäksi hän on erittäin hyvä pelaamaan jalalla, Puttonen arvioi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com