UUTISET

Tia-Maria Jaakonsaari jatkaa Punamustissa

3.3.2019

PK-35 Vantaa on solminut Tia-Maria Jaakonsaaren kanssa kauden 2019 kattavan jatkosopimuksen. 24-vuotias keskikenttäpelaaja aloittaa jo yhdeksännen kautensa Punamustien naisten joukkueen riveissä.

Jaakonsaari aloitti jalkapallon Puistolan Urheilijoiden paidassa ja siirtyi lopulta B-tyttöikäisenä PK-35:n riveihin. Naisten pelaajarinkiin hän nousi heti ensimmäisen täyden B-tyttökautensa jälkeen vuonna 2011. Ensimmäisellä kaudellaan Jaakonsaari pelasi neljä liigaottelua, mutta seuraavalla kaudella hän oli jo Punamustien luottopelaajia pelaten suurimman osan otteluista.

Kahdeksan PK-35 Vantaassa pelaamansa kauden aikana Jaakonsaari on ehtinyt useista loukkaantumishuolistaan huolimatta pelaamaan 101 liigaottelua ja viimeistelemään niissä yhdeksän maalia. Mestaruuteen päättyneellä viime kaudella Jaakonsaari sai tililleen 15 ottelua ja kaksi tehtyä maalia.

Jaakonsaari on päässyt juhlimaan Punamustien paidassa peräti kuutta Suomen mestaruutta ja neljää Suomen Cupin mestaruutta. Alkavalla kaudella hallitseva mestarijoukkue pelaa poikkeuksellisesti Ykkösessä, mutta Jaakonsaari on päättänyt jäädä seuraan.

– Tämä on aina ollut kuin perhe. En näe syytä lähteä täältä mihinkään muualle. Henkilökohtaisesti olen sitoutunut joukkueeseen sarjatasosta riippumatta. Vastoinkäymisten jälkeen noustaan yhdessä jaloillemme ja joukkue menee oman edun edelle, Jaakonsaari sanoi.

Keskikenttäpelaajan talvikausi on kulunut jalkavammasta kuntoutuessa, mutta nyt Jaakonsaari on jo päässyt juoksemaan nappulakengät jalassa. Hänen mukaansa toipuminen etenee odotetusti.

– Jos kaikki menee hyvin, minun pitäisi olla täysipainoisesti mukana touko-kesäkuussa. Vaikka kuntouttaminen on minulle tuttua, tämä oli ensimmäinen leikkaukseni, joten en osaa arvioida tilannetta kovin tarkasti. Fysioterapeutin mukaan kuntoutuminen on kuitenkin hyvin aikataulussa, Jaakonsaari kertoi.

”Laittaa joukkueen kaiken edelle”

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Jaakonsaari on joukkueelle erittäin arvokas pelaaja. Pitkään Punamustien edustanut pelaaja on kentällä usein johtavassa roolissa.

– ”Tiksusta” voi puhua jo seuraikonina. Hänellä joukkue menee kaiken edelle, mikä näkyy myös asenteessa kentällä. Pidän Tiksua kunnossa ollessaan yhtenä Suomen parhaista keskikenttäpelaajista. Jos hän saisi nyt ehjän kauden alle, hän pystyisi pelaamaan lähes missä tahansa sarjassa, Väisänen sanoi.

– Hän on erittäin tilannenopea pelaaja. Hän lukee ja voittaa tilanteita hyvin sekä puolustaa vahvasti eteenpäin keskikentällä. Tiksu on myös rohkea, eikä säästele itseään tilanteissa. Lisäksi hän pitää ääntä kentällä ja vaatii koko ajan muiltakin enemmän.

Väisäsen mukaan Jaakonsaarella on tärkeä rooli Punamustien tutussa aktiivisessa pallollisessa pelaamisessa. Lisäksi kyseessä on tarpeen mukaan myös monikäyttöinen keskiakselin pelaaja.

– Tiksun ykköspaikka on pelin keskiössä, keskikentän moottorina, mutta hän pystyy pelaamaan keskisektorilla myös topparina tai kymppipaikalla. Pallollinen pelaaminen on ilman muuta hänen vahvuuksiaan, sillä Tiksu on erittäin hyvä pelin rytmittämisessä, mikä luo samalla aikaa ja tilaa muille, Väisänen totesi.

– Alkavalla kaudella toivoisin häneltä yhä lisää rohkeutta nousta mukaan myös maalintekotilanteisiin. Tiksulla on kykyjä olla yhä selkeämmin ”box to box” –pelaaja ja saada sen myötä enemmän maalipaikkoja sekä rohkeutta viimeistelyyn.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot