UUTISET

Roosa Bröijer jatkaa Punamustissa

7.1.2019

PK-35 Vantaa on solminut viime kausien luottopelaajiinsa lukeutuneen Roosa Bröijerin kanssa kauden 2019 kattavan jatkosopimuksen. 21-vuotias keskikenttäpelaaja aloittaa jo peräti kuudennen kautensa Punamustien liigaryhmässä.

Juonikas kymppipaikan tai keskikentän pohjan pelaaja on VJS:n kasvatti, joka debytoi Naisten Liigassa jo kaudella 2014. Bröijerin rooli kasvoi hiljalleen ja kaudella 2016 hän nousi vihdoin vastuunkantajien joukkoon. Kolmen edellisen kauden aikana Bröijer on pelannut kaikissa PK-35 Vantaan liigaotteluissa.

Yhteensä Bröijer on pelannut urallaan 77 liigaottelua, joissa on syntynyt 11 maalia. Mestaruusjuhliin päättyneellä viime kaudella Bröijer viimeisteli liigapeleissä kuusi maalia ja teki esityön niin ikään kuuteen osumaan.

”Suomalaisittain harvinainen pelaaja”

PK-35 Vantaa lähtee vuoden tauon jälkeen kauteen jälleen hallitsevana Suomen mestarina. Bröijerin mukaan joukkueen uusiutuminen tuo uuteen kauteen oman mielenkiintoisen mausteensa.

– Odotan innolla mitä tämä kausi tuo tullessaan. Meidän pelaajistomme on muuttunut aika paljon, mutta niin on vaihtunut myös muilla joukkueilla, joten on kiva nähdä millainen kaudesta muodostuu. Omalta osaltani haluan keskittyä tällä kaudella erityisesti fysiikkapuoleen, Bröijer tuumi.

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Bröijer tarjoaa joukkueelle arvokasta osaamista keskikentän eri rooleissa. Hän tuo kentälle ennen kaikkea aimo annoksen luovuutta ja yllätyksellisyyttä.

– Roosa on ollut viime vuosina meille äärettömän tärkeä pelaaja keskikentällä. Sen pohjalla hän pystyy osallistumaan pelin avaamiseen vaikeissakin tilanteissa omalla taidollaan ja rauhallisuudellaan. Kymppipaikalla sen sijaan Roosa on suomalaisittain harvinainen pelaaja, joka pystyy luomaan tilanteita muille hyvinkin yllättävistä pelitilanteista, Väisänen sanoi.

– Hänellä on tosi hyvä silmä ja kyky nähdä pelaajat maalipaikkoihin johtavissa tilanteissa. Roosa pystyy pitämään palloa ja antamaan muille aikaa. Etenkin hänen oman pelitilan hallintansa on todella hyvällä tasolla.

Bröijer kerännyt kahden edellisen kauden aikana tililleen tasaisesti sekä maaleja että maalisyöttöjä, mutta Väisänen uskoo, että hänellä on ratkaisupaikoissa potentiaalia vieläkin parempiin tehoihin.

– Tulevalla kaudella hyökkäysten päättäminen on varmasti sellainen osa-alue, johon haluaisimme Roosan yhä vahvemmin mukaan. Hän pystyy tekemään omia ratkaisuita ja uskaltaa laukoa kauempaakin, Väisänen totesi.

 

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot