TPS – PK 35 Vantaa, 0 2, Naisten Liiga, 31.3.2018 61

Viiden maalin Heidi Kollanen laukoi Punamustat voittoon Turussa

PK-35 Vantaa haki toisessa yläloppusarjan ottelussaan selvänumeroisen 1-5-vierasvoiton Turun Palloseurasta. Punamustien pelaaminen oli vahvaa alusta lähtien ja etenkin peräti viisi maalia tehtaillut Heidi Kollanen oli turkulaisille mahdoton pideltävä.

Vieraat ottivat Turun yläkentällä pelatun ottelun hallintaansa heti alkuvihellyksestä lähtien. Ensimmäinen hyvä maalipaikka nähtiin jo kahdeksannella minuutilla, kun Elina Salmi keskitti oikealta ja Kaisa Collin pääsi ohjaamaan pallon maalia kohti, mutta TPS:n tolppien välissä seissyt Milla-Maj Majasaari ehti koppaamaan pallon.

Punamustien seuraava hyökkäys tuotti kuitenkin jo tulosta. Heidi Kollanen pelasi pallon nopean hyökkäyksen päätteeksi rangaistusalueelle Roosa Bröijerille, joka pyörähti nopeasti puolustajan ohi. Lopulta Bröijer tarjoili syötön takaviistoon ja Kollanen päätti itse käynnistämänsä hyökkäyksen siirtämällä pallon avopaikasta verkon perukoille.

Vierasjoukkue loi tasaiseen tahtiin hyviä maalipaikkoja. Ashley Riefnerin ja Eva Nyströmin yritykset eivät vielä tuottaneet lisäosumia, mutta 0-2-osuma nähtiin vihdoin puolen tunnin pelin jälkeen. Sanna Saarinen tarjoili hyvän noston turkulaisten puolustuslinjan selustaan ja karkumatkalle päässyt Kollanen sijoitti pallon varmasti etualakulmaan.

Punamustien kolmas osuma nähtiin vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Vieraat esittivät jälleen hienon hyökkäyksen, jonka päätteeksi Bröijer pääsi jälleen puolustajan ohi ja tarjoili matalan syötön maalin edustalle. Kollanen siirsi pallon liukumalla maaliin ja täydensi hattutemppunsa jo 35. minuutilla. Tauolle lähdettiin siis Punamustien turvallisessa 0-3-johdossa.

Toisella jaksolla pelin käsikirjoitus pysyi samanlaisena. TPS ei saanut Punamustien hyökkäystä lainkaan kuriin ja vieraat loivat maalipaikkoja ajoittain kuin liukuhihnalta. Jälkimmäistä puoliskoa ehdittiin pelata vain muutama minuutti, kun Bröijer vapautti Collinin oikeasta laidasta. Collin tarjoili poikittaissyötön keskustaan Kollaselle, joka pääsi kiertämään vastaan tulleen maalivahdin ja siirsi pallon lopulta tyhjään maaliin.

Kollasen huikea alkuilta huipentui heti seuraavasta tilanteesta, kun TPS-maalivahti Majasaaren avaus epäonnistui ja päätyi suoraan Punamustille. Pallo pomppi Kollaselle, joka nosti pallon rangaistusalueen rajan takaa yli voimattomaksi jääneen Majasaaren.

Viidennen maalin jälkeen PK-35 Vantaa jatkoi hyökkäysten vyöryttämistä. Vahvan ottelun pelannut Nyström voitti lähes järjestään kaksinkamppailut keskialueella ja vieraat iskivät tilaisuuden tullen nopeilla hyökkäyksillä turkulaisten ongelmissa ollutta puolustusta vastaan. Kollasella oli muutama hyvä tilaisuus jopa kasvattaa maalimääräänsä, mutta viimeistely-yritykset suuntautuivat ohi maalin. Myös Nyström ja Saarinen sekä vaihdosta kentälle tulleet Mette Barck ja Ronja Ikonen pääsivät vielä yrittämään maalintekoa, mutta vierasjoukkueen osumat jäivät tällä kertaa viiteen.

Kotijoukkue TPS sen sijaan osui kertaalleen nopeasta hyökkäyksestä 69. minuutilla. Tiia Savolainen nousi vahvasti vasemmalta laidalta ja laukoi pallon rangaistusalueen kulmalta näyttävästi takayläkulmaan. Turkulaisten ainokainen jäi lopulta vain lohdutusosumaksi, sillä PK-35 Vantaa vei pelin nimiinsä selvin lukemin 1-5.

Hienoja maaleja hienoista syötöistä

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli luonnollisesti tyytyväinen selkeään voittoon ja joukkueensa peliesitykseen. Väisäsen mukaan TPS pyrki etenkin alussa vaikeuttamaan vieraiden pelaamista aggressiivisesti, mutta samalla turkulaisten prässipelaaminen jätti aukkoja ryhmän puolustukseen.

– Tiesimme TPS:n aloittavan vahvalla prässillä ja tulevan päälle monen pelaajan voimin. Uskoimme kuitenkin pystyvämme ohittamaan sen. Tietysti vastustajan korkea prässi avaa myös tilaa vastaiskuille. Tiesimme niitä syntyvän ja niin siinä kävikin, Väisänen totesi.

– Kenttä aukesi ajoittain meidän kannaltamme todella suotuisasti ja pääsimme nopeisiin hyökkäyksiin. Samalla TPS:n pelaaja joutuivat juoksemaan todella paljon ylös ja alas.

Turussa PK-35 Vantaa pelasi tavallista enemmän myös nopeita ja suoraviivaisia hyökkäyksiä. Väisäsen mukaan vieraat vaihtelivat onnistuneesti eri hyökkäysrytmejä.

– Tänään emme jauhaneet palloa niin syvällä kuin jossain muissa peleissä, mutta sen sijaan iskimme tilaa saatuamme usein nopeasti. Pystyimme toki myös kierrättämään palloa. Pelasimme monipuolisesti sekä nopeita että hitaita hyökkäyksiä, Väisänen sanoi.

Pelissä näkyi etenkin se, että pystyimme pitämään vauhtia yllä nopealla pallollisella pelaamisellamme. Olimme koko ajan liikkeessä eikä TPS oikein päässyt kiinni pelaajiimme. Lisäksi olimme tänään vahvoja kamppailutilanteissa ja pääpalloissa.

Kun PK-35 Vantaa sai paljon tilaisuuksia nopeisiin hyökkäyksiin, joukkue käytti ne myös hyväkseen päättämällä tilanteita hienoihin maaleihin.

– Hyökkäyksemme olivat nopeita, mutta ne olivat kuitenkin silti hyvin rakennettuja tilanteita. Viiden maalin lisäksi meillä oli tilaisuuksia vielä useaan lisäosumaan. Jos viimeistelymme olisi ollut tehokkaampaa, olisi verkko heilunut vielä useammin, Väisänen tuumi.

– Toki myös TPS:n maali oli hieno yksilösuoritus. Savolainen haastoi siinä hyvin ja laukoi pallon hienosti takakulmaan. Heillä oli myös avausjaksolla yksi vaarallinen tilanne, mutta Roosa Toivanen pelasti tilanteen hienosti.

Punamustien riveistä löytyi 1-5-vierasvoitossa koko kentällisen täydeltä onnistujia. Ottelun hahmoksi nousi peräti viisi maalia tehtaillut Heidi Kollanen, mutta Väisänen korosti, että onnistumiset olivat palkinto koko joukkueen hyvästä pelaamisesta.

– Onnistujia oli tänään paljon, mutta totta kai ”Heku” pitää nostaa esiin, koska hän teki voittomaalin – ja vielä neljä muutakin maalia. Pystyimme luomaan kollektiivisesti hienoja hyökkäyksiä ja tarjosimme hyviä syöttöjä Hekulle, joka käytti paikkansa hyvin. Teimme hienoja maaleja hienoista syötöistä.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat viikon kuluttua sunnuntaina 23.9. kotiottelulla Åland Unitedia vastaan.

 

TPS – PK-35 Vantaa 1-5 (0-3)

10´ 0-1 Heidi Kollanen

30´ 0-2 Heidi Kollanen

35´ 0-3 Heidi Kollanen

50´ 0-4 Heidi Kollanen

51´ 0-5 Heidi Kollanen

69´ 1-5 Tiia Savolainen

 

Avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela

10 Kaisa Collin

11 Heidi Kollanen (82´ Ronja Ikonen)

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi

20 Eva Nyström

25 Ashley Riefner (57´ Mette Barck)

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer (60´ Ella Hopponen)

32 Emma Immonen

 

Vaihtopelaajat:

8 Vilma Väisänen

12 Henriikka Mäkelä

17 Mette Barck

18 Ella Hopponen

19 Ronja Ikonen

 

PK-35 TV: Roosa Toivasen ja viisi maalia tehtailleen Heidi Kollasen lyhyet mietteet ottelusta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com