UUTISET

Punamustille vieraspisteet Tampereelta

21.7.2018

PK-35 Vantaa palasi lauantai-iltapäivänä Naisten Liigassa takaisin voittokantaan. Vierasottelu Tampereella eteni alusta lähtien Punamustien komennossa ja maalipaikat hyödynnettiin tehokkaasti, kun Ilves kaatui lukemin 1-4.

Ottelu alkoi varsin tasaisissa merkeissä. PK-35 Vantaa piti palloa kotijoukkuetta enemmän, mutta selkeitä maalintekopaikkoja ei vielä nähty. Ilvekseltä nähtiin muutama maalintekoyritykset, mutta ne lähtivät rangaistusalueen rajan takaa ja suuntautuivat ohi maalin.

Avausjakson puolenvälin jälkeen Punamustien pelaaminen alkoi tuottaa myös maalipaikkoja. Ensin Kaisa Collin vapautti hyvällä pystysyötöllä Roosa Bröijerin, joka laukoi kuitenkin läpiajosta pallon suoraan Ilves-maalivahti Annika Laihasen käsiin. Hetkeä myöhemmin Bröijer tarjoili hyvän keskityksen maalille, mutta Punamustille tuttu puolustaja Selina Mustajoki ehti purkamaan pallon viime hetkillä.

Maalihanat aukesivat vihdoin 37. peliminuutilla. Vilma Väisänen antoi keskialueelta hienon pystysyötön ja vapautti Ashley Riefnerin läpiajoon. Riefner kiersi vastaan tulleen maalivahdin ja nosti pallon varmasti takakulmaan. Riefnerin osuman jälkeen Ilves pääsi vielä aivan avausjakson lopussa vaaralliseen vastahyökkäykseen, mutta hienon ottelun laitapuolustaja pelannut Elina Salmi onnistui pelastamaan tilanteen aivan maalin edustalta. Tauolle lähdettiin siis Punamustien 0-1-johdossa.

Vieraat lisäsivät johtoaan heti tauon jälkeen. Toista jaksoa oli pelattu vain kolme minuuttia, kun Barck tarjoili pallon vasemmalta laidalta rangaistusalueelle ja Väisänen pudotti pelivälineen takaviistoon. Lopulta Sanna Saarinen pääsi laukomaan suoraan syötöstä ja noin 20 metristä lähtenyt laukaus painui maata hipoen etualakulmaan.

Ilves nousi kuitenkin vielä reilun tunnin pelin jälkeen maalin päähän. Punamustille sattui omalla rangaistusalueella paha harhasyöttö. Ilveksen Roosa Tuominen pääsi katkaisemaan alaspäin maalivahdille suunnatun syötön ja tuikkasi sen läheltä maaliin.

PK-35 Vantaa oli lähellä kuitata takaiskuosuman heti seuraavasta hyökkäyksestä. Kaisa Collin tarjoili keskityksen laidalta ja Riefner pääsi ohjaamaan maalin edustalta, mutta ohjaus suuntautui suoraan päin tamperelaisten maalivahtia.

Hyvin taistellut Ilves alkoi hiljalleen hyytyä pelin loppua kohden ja ote oli yhä vahvemmin Punamustilla. Yhtä maalinedusruuhkaan pelattua erikoistilannetta lukuun ottamatta tupsukorvat eivät saaneet luotua enää edes puolittaisia maalintekotilanteita. Tamperelaisten takaa-ajo muodostui todella vaikeaksi viimeistään 80. minuutilla, kun Ida Laakkonen ajettiin toisen varoituksen myötä kentältä.

Punamustille avautui sen sijaan pelin lopussa jatkuvasti uusia maalipaikkoja. Saarinen oli lähellä tehdä toisen samanlaisen kaukolaukausmaalin, mutta tällä kertaa matala laukaus painui niukasti maalin ohi. Bröijer sen sijaan puski Collinin keskityksen läheltä niukasti takakulman ohi.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin 85. minuutilla. Hienon ottelun pelannut Eva Nyström riisti itse pallon hyökkäysalueella ja käynnisti nopean hyökkäyksen. Lopulta Roosa Bröijer vapautti Nyströmin seinäsyötöllä nokikkain Ilves-vahti Laihasen kanssa. Nyström sijoitti pallon varmasti taka-alakulmaan ja vei vieraat jo 1-3-johtoon.

PK-35 Vantaa pääsi kaunistelemaan lukemia vielä ottelun kääntyessä lisäajalle. Vaihdosta kentälle tullut Ronja Ikonen vapautti hienon yhteispelin päätteeksi pienellä siirrolla Bröijerin, joka pääsi karkaamaan ja laukoi pallon etukulmaan.

Osuma jäi ottelun viimeiseksi, joten Punamustien voittolukemiksi kirjattiin Tampereella 1-4. Kolmen pisteen myötä PK-35 Vantaa nousi sarjassa toiseksi ennen sunnuntaina pelattavia kierroksen viimeisiä otteluita.

Kenttätapahtumat hyvin hallussa

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan peli eteni hyvin Punamustien tahdissa. Hitaiden hyökkäysten lisäksi PK-35 Vantaa pelasi myös suoraviivaisempia pystypalloja Ilveksen puolustuslinjan selustaan, mikä tuotti tamperelaisille suuria vaikeuksia.

– Ilves lähti peliin ihan odotetusti hyvällä prässillä. Pääsimme kuitenkin pääsääntöisesti aika hyvin ohittamaan sen. Lisäksi pelasimme muutamia pidempiä palloja ja saimme niistä tilanteita. Saimme linjan taakse hyviä juoksuja ja oikea-aikaisia syöttöjä, Väisänen sanoi.

– Peli oli meillä hyvin hallussa, mutta ihan avausjakson lopussa Ilveksellä oli yksi vaarallinen vastahyökkäys. Elina Salmi pääsi kuitenkin viime hetkillä katkomaan sen. Pitkästä aikaa avauksessa ollut ”Ellu” pelasi muutenkin todella vahvan pelin puolustuslinjassa.

Ilves pääsi kaventamaan reilun tunnin pelin jälkeen, mutta 1-2-maali ei lopulta juuri vaikuttanut kenttätapahtumiin.  PK-35 Vantaa reagoi kavennusosumaan ottamalla otteen yhä tiukemmin itselleen.

– He pääsivät meille sattuneen virheen myötä maalin päähän, mutta mitään kunnon kiriä he eivät kuitenkaan saaneet aikaan. Sen maalin jälkeen otimme pallonhallinnan yhä selkeämmin meille ja pystyimme pyörittämään peliä hyvin, Väisänen totesi.

– Kun Ilves joutui vielä pelaamaan ottelun lopun vajaalla, ei heillä ollut enää rahkeita vastata pelaamiseemme. Lopussa pääsimme luomaan paikkoja joka suunnalta ja teimme vielä pari lisämaalia.

Väisäsen mukaan tärkeä vierasvoitto ja hyvä peliesitys antavat Punamustille hyvät lähtökohdat torstain HJK-kotiotteluun.

– Joukkueen peli-ilme oli tänään hyvä. Saimme paljon paikkoja, juoksutimme Ilvestä ja saimme maalipaikkoja sekä laukauksia. Lisäksi pidimme Ilveksen lähes täysin poissa maalipaikoilta. Ne olivat tulevia pelejä ajatellen todella hyviä juttuja.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat jo torstaina 26.7. kotiottelulla Helsingin Jalkapalloklubia vastaan.

 

Ilves – PK-35 Vantaa 1-4 (0-1)

37´ 0-1 Ashley Riefner

49´ 0-2 Sanna Saarinen

63´ 1-2 Roosa Tuominen

85´ 1-3 Eva Nyström

90´ 1-4 Roosa Bröijer

 

Avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela

8 Vilma Väisänen (69´ Roosa Toivanen)

10 Kaisa Collin

12 Henriikka Mäkelä

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi

17 Mette Barck (73´ Elli-Noora Kainulainen)

20 Eva Nyström

25 Ashley Riefner (87´ Ronja Ikonen)

28 Roosa Bröijer

 

Vaihtopelaajat:

11 Heidi Kollanen

18 Ella Hopponen

19 Ronja Ikonen

24 Elli-Noora Kainulainen

26 Roosa Toivanen

32 Emma Immonen

 

PK-35 TV: Elina Salmen ja Ashley Riefnerin mietteet Ilves-voitosta

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot