UUTISET

PK-35 Vantaa kohtaa TPS:n Myyrmäen nurmella

14.6.2018

Naisten Liiga palaa lauantaina kahden viikon mittaiselta maaottelutauolta. Punamustien osalta sarjapelit jatkuvat kotiottelulla Turun Palloseuraa vastaan. Ottelu pelataan lauantaina 16.6. klo 15.00 poikkeuksellisesti Myyrmäen urheilupuiston nurmella.

PK-35 Vantaa lähtee viikonlopun kierrokselle sarjataulukon neljänneltä sijalta. Piste-eroa kärkeen on kuusi pistettä. Kymmenestä sarjapelistään PK-35 Vantaa on voittanut viisi, pelannut neljästi tasan ja hävinnyt kerran. Edellisessä ottelussaan ennen sarjataukoa joukkue tasasi kotonaan pisteet FC Hongan kanssa lukemin 1-1.

Punamustien puolustuspelaaminen on sujunut tilastojen valossa mallikkaasti, sillä sen verkkoon on tehty kymmenessä ottelussa vain seitsemän maalia. Lukema on Naisten Liigan toiseksi paras. Luonnonnurmella pelatuista otteluista tilastoita ei vielä ole, sillä PK-35 Vantaa pääsee lauantaina nurmelle ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

TPS sen sijaan on sarjassa kuudentena eli tällä hetkellä viimeisellä yläloppusarjaan oikeuttavalla sijalla. Kymmenestä ottelustaan turkulaiset ovat voittaneet kaksi, pelanneet kolme tasan ja hävinneet viisi. Täydet pistepottinsa TPS on napannut Pallokissoja vastaan kotona ja JyPKiä vastaan vieraissa.

Myyrmäkeen TPS saapuu neljän ottelun tappioputkessa. Sarjataukoa edeltäneessä ottelussaan turkulaiset kärsivät 1-0-vierastappion Åland Unitedille. Etenkin maalinteko on tuottanut TPS:lle vaikeuksia, sillä se on kahdeksalla tehdyllä maalillaan sarjan toiseksi tehottomin joukkue.

Lauantain ottelu on joukkueiden tämän kauden toinen kohtaaminen. Joukkueet kohtasivat toisensa jo maaliskuussa, jolloin PK-35 Vantaa haki sarjakauden avausottelussaan Turusta 0-2-vierasvoiton. Punamustien osumista vastasivat tuolloin Heidi Kollanen ja Kaisa Collin.

PK-35 Vantaan tämän kauden tehokkaimmat maalintekijät ovat olleet neljästi sarjapeleissä osuneet Kollanen ja Collin. Iina Salmella on tilillään kolme osumaa. TPS:n riveistä viidesti osunut Tiia Savolainen on tehtaillut yli puolet turkulaisten osumista.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat varmuudella pitkään sivussa olleet Velma Oikarinen, Ida Raustola ja Netta Koso. Lisäksi maalivahti Juliane Fuchsin puolen kauden mittainen pesti PK-35 Vantaan kanssa tuli päätökseensä, joten kotimaahansa palannut saksalaismaalivahti on poistunut joukkueen vahvuudesta.

Hyvät lähtökohdat ensimmäiseen nurmipeliin

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan lähtökohdat viikonlopun sarjakierroksella ovat hyvät. Pitkäaikaisloukkaantuneita lukuun ottamatta kaikki pelaajat ovat käytettävissä ja myös Eva Nyström saattaa palata vihdoin kokoonpanoon.

– Kokoonpanotilanteemme on tällä hetkellä varsin hyvä. Kolme pelaajaamme oli nyt A-maajoukkueen mukana ja he ovat päässeet siellä harjoittelemaan hyvin. Lisäksi Eva Nyström on päässyt loukkaantumisensa jälkeen hyvin mukaan täysipainoiseen harjoitteluun. Hän tuo meille lisää hyviä vaihtoehtoja, sillä Eva pystyy pelaamaan sekä topparina että keskikentän pohjalla, Väisänen sanoi.

Väisäsen mukaan Myyrmäen stadionin tekonurmelta luonnonnurmelle siirtyminen ei muuta joukkueen pelaamista.

– Nurmella pelaaminen tuo tietysti oman lisämausteensa peliin. Kenttä vaikuttaa kuitenkin olevan ihan kelpo kunnossa, joten se mahdollistaa myös pallonhallintapelaamisen.

Punamustien toukokuu oli tuloksellisesti vaikea, mutta Väisäsen mukaan TiPSiä ja FC Honkaa vastaan pelatuissa otteluissa oli nähtävissä paljon positiivisia asioita.

– Viime pelimme ovat olleet ihan hyviä ja olemme onnistuneet parantamaan pelaamistamme. Toki meillä on vielä parannettavaa etenkin yksittäisissä tilanteissa, mutta luomiemme maalipaikkojen määrä on kasvanut viime peleissä ja pelaaminen on ollut kontrolloidumpaa. Toivottavasti pystymme jatkamaan siitä, ja saamme parannettua tekemistämme vielä tietyissä perusasioissa, Väisänen sanoi.

Väisäsen mukaan kollektiivisen puolustuspelin onnistuminen on kaikista tärkeintä, sillä se luo samalla vankan pohjan joukkueen pelaamiselle.

– Kaikki lähtee siitä, miten puolustamme joukkueena. Jos pystymme parempaan puolustuspeliin, olemme sen myötä parempia myös hyökkäyssuuntaan. Lisäksi kaipaamme vielä lisää voimaa, uskoja ja rohkeutta maalintekotilanteisiin. Kun saamme nuo asiat toimimaan vielä paremmin, olemme entistä vahvempia.

Lauantain vastustaja TPS majailee Naisten Liigan keskikastissa, mutta Väisäsen mukaan mustavalkoisilla olisi edellytyksiä kerätä pisteitä myös nähtyä tiheämpään tahtiin. PK-35 Vantaa tiedostaa, että Myyrmäessä vierailee lauantaina iskukykyinen vierasjoukkue.

– TPS on pelannut sarjassa kenties hieman mollivoittoisesti, sillä pidän heitä kuitenkin vahvana joukkueena, joka pystyy haastamaan tässä sarjassa kenet tahansa. TPS on tasavahva joukkue, joka pyrkii tilanteen tullen myös pelaamaan pelkkien pitkien pallojen sijaan. Lisäksi he ovat osoittaneet pystyvänsä muokkaamaan kokoonpanoaan ja pelijärjestelmäänsä pelien välillä ja jopa niiden aikana, Väisänen arvioi.

– Yksittäisistä pelaajista Tiia Savolainen on pelannut viime peleissä pirteästi. Hän on hyvä pelaaja, tekee kovasti töitä ja pärjää hyvin 1v1-tilanteissa. Meidän pitää pyrkiä ottamaan hänen vahvuutensa pois pelistä.

PK-35 Vantaa – TPS pelataan lauantaina 16.6. klo 15.00 Myyrmäen urheilupuiston nurmella.

Liput otteluun maksavat aikuisille 10 euroa ja lapsille sekä muille alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 5 euroa. Alle 7-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot