UUTISET

Punamustille loppuhetkien tasoitusmaali

19.5.2018

PK-35 Vantaa tasasi lauantai-iltapäivänä kotonaan pisteet Åland Unitedin kanssa. Hyvin puolustanut saarelaisryhmä karkasi avausjaksolla johtoon, mutta Punamustien loppukiri tuotti tasoitusosuman ottelun lisäajalla.

Kotijoukkueen avausjakson parhaat paikat nähtiin heti ensimmäisen viidentoista minuutin aikana. Ensin Iina Salmi pääsi laukomaan hyvästä paikasta rangaistusalueen rajan takaa, mutta laukaus painui maalin ohi. Hetkeä myöhemmin Roosa Bröijer laukoi irtopallosta läheltä, mutta tällä kertaa veto karkasi yli maalin.

Vaikka peli eteni Punamustien hallitessa palloa, oli vaarallisille maalintekopaikoille murtautuminen vaikeaa. Åland United puolusti omalla alueellaan hyvin ja onnistui pitämään kotijoukkueen hyökkäykset kurissa. Ahvenanmaalaisten omat tilanteet sen sijaan jäivät hyvin vähiin ja PK-35 Vantaan maalivahti Juliane Fuchs ehti ajoissa katkaisemaan puolustuslinjan selustaan pelatut pystysyötöt.

Åland United siirtyi kuitenkin ottelussa johtoon 40. peliminuutilla. Kotijoukkue menetti pallon keskialueella ja vieraat pääsivät vastahyökkäykseen. Nopea hyökkäys päättyi vasemmalta laidalta annettuun keskitykseen, jonka virolaishyökkääjä Signy Aarna puski takatolpalta maaliin. Aarnan osuman myötä tauolle lähdettiin saarelaisten 0-1-johdossa.

Toisen jakson kaava oli hyvin samanlainen. PK-35 Vantaa painosti, mutta ei löytänyt kunnollisia väyliä ratkaisupaikoille. Reilun tunnin pelin jälkeen Sanna Saarinen puski keskityspallon maalin edustalle, mutta saarelaisvahti Anna Tamminen ehti Heidi Kollasen ohjauksen tielle.

Kotijoukkue haki vaihtojen myötä lisää virtaa kentälle ja nosti lisää pelaajia ylös. Elli-Noora Kainulainen, Ronja Ikonen ja Mette Barck toivat kentälle tuoreita jalkoja ja aktiivisuutta. Tasoitusosuma oli lähellä kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Kaisa Collin pääsi harhautuksen jälkeen laukomaan, mutta Tamminen sai kätensä vedon tielle.

Punamustien takaa-ajo tuotti lopulta tulosta ottelun lisäajalla. Iina Salmi tarjoili oivaltavan syötön saarelaispuolustajien välistä ja Ikonen pääsi tuikkaamaan pallon lähietäisyydeltä Tammisen ohi verkkoon. Osuma oli Ikosen ensimmäinen pitkän loukkaantumisen jälkeen.

Tasoituksen jälkeen kotijoukkue ei enää ehtinyt luomaan voittomaalin tekemiseen vaadittavaa tilaisuutta, joten ottelu päättyi tasalukemiin 1-1. PK-35 Vantaa on Naisten Liigassa kolmantena, kun runkosarja lähestyy puoliväliään.

Tehot kadoksissa

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mielestä hänen joukkueensa hyökkäyspelaaminen oli lauantai-iltapäivän ottelussa vaisua. Se yhdistettynä vieraiden hyvää puolustamiseen teki ottelusta Punamustille haastavan.

– Olimme tänään aika tehottomia. Pallon liikuttaminen ja ylivoimien luominen oli hidasta. Toki myös Åland United puolusti hyvin. Sellaista joukkuetta vastaan pelaaminen ei ole helppoa, ja lisäksi heidän topparinsa hoitivat palloja hyvin, Väisänen sanoi.

– Pelisuunnitelmanamme oli pelata hieman suoraviivaisemmin, mutta emme onnistuneet siinä. Emme saaneet palloja hyökkääjille ja yritimme välillä liian vaikeita. Pidimme ajoittain liikaa palloa, kun meidän olisi pitänyt sen sijaan hakea selkeämpiä ja nopeampia ratkaisuja.

Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa pystyy edelleen pitämään palloa pelistä toiseen, mutta joukkue kaipaisi hyökkäyskolmannekselle lisää ratkaisukykyä ja –valmiutta.

– Pallonhallintamme on tutulla tasolla, mutta meidän pitäisi saada vielä lisää nopeutta ja tehokkuutta hyökkäyspäähän. Tällä hetkellä pelaamisemme on liian staattista, mitä pitäisi korjata muun muassa painopisteen muutoksilla ja pidemmillä syötöillä linjan taakse. Pelaajamme osaavat sen kyllä, mutta nyt se pitäisi saada esiin myös peleissä.

Tukkoisen hyökkäyspelin vastapainoksi PK-35 Vantaa onnistui Väisäsen mielestä puolustussuuntaan hyvin lukuun ottamatta avausjakson loppupuolella tapahtunutta herpaantumista.

– Onnistuimme hyvin tukahduttamaan vastustajan hyökkäyspelin. He eivät oikeastaan saaneet aikaiseksi mitään vaarallista, vaan maalivahtimme ja puolustajat hoitivat tilanteet hyvin, Väisänen totesi.

– Heidän maalinsa oli kuitenkin meiltä huonosti puolustettu. Se oli hieman vastaava maali, jollaisia meitä vastaan on tehty myös aiemmissa peleissä. He pääsivät keskittämään laidalta ja meille sattui paha merkkausvirhe maalilla. Se oli harmittava osuma, sillä kyseessä oli heidän ainoa selkeä maalipaikkansa.

Väisäsen mukaan vaihtopelaajat toivat piristystä Punamustien pelaamiseen. Myös tasoitusmaalin iskenyt Ikonen tuli vaihdosta kentälle ja teki ensimmäisen maalinsa pitkän loukkaantumisensa jälkeen.

– Vaihtopelaajat ovat tulleet viime peleissä hyvin sisään. Ronja pääsi käyttämään ja vahvuuksiaan ja laittoi pallon sisään. Se oli hänelle varmasti iso maali, Väisänen sanoi.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat lauantaina 26.5. Vantaan paikallisottelulla Tikkurilan Palloseuran vieraana. Kotikentällään PK-35 Vantaa esiintyy seuraavan kerran torstaina 31.5., jolloin vieraaksi saapuu FC Honka.

 

PK-35 Vantaa – Åland United 1-1 (0-1)

40´ 0-1 Signy Aarna

90+1´ 1-1 Ronja Ikonen

 

Avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela

7 Iina Salmi

10 Kaisa Collin

11 Heidi Kollanen

13 Sanna Saarinen (72´ Ronja Ikonen)

14 Elina Salmi (83´ Mette Barck)

21 Tia-Maria Jaakonsaari

26 Roosa Toivanen (64´ Elli-Noora Kainulainen)

28 Roosa Bröijer

30 Juliane Fuchs

 

Vaihtopelaajat:

8 Vilma Väisänen

12 Henriikka Mäkelä

17 Mette Barck

19 Ronja Ikonen

23 Alina Kosunen

24 Elli-Noora Kainulainen

25 Ashley Riefner

 

PK-35 TV: Punamustille pistejako Åland Unitedia vastaan

Ottelun jälkeisessä haastattelussa olivat joukkueiden päävalmentajat Jari Väisänen ja Samuel Fagerholm sekä pelaajista Punamustien Ronja Ikonen ja vieraiden Signy Aarna.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot