UUTISET

Valmennusryhmä kaudelle 2018

12.12.2017

PK-35 Vantaan valmennusryhmä uudistuu alkavalle kaudelle. Viime kausilta tuttu ydinryhmä jatkaa tehtävissään, mutta he saavat tulevalle kaudelle avukseen myös uusia tekijöitä.

Joukkuetta vuodesta 2014 lähtien luotsannut Jari Väisänen jatkaa Punamustien päävalmentajana. Myös Väisäsen valmentajapari Pasi Jaakonsaari ja maalivahtivalmentaja Jouni Puttonen jatkavat tehtävissään. Kolmikon yhteistyö on ollut menestyksekästä, sillä he ovat johdattaneet PK-35 Vantaan neljän vuoden aikana kolmeen Suomeen mestaruuteen, yhteen Suomen Cupin mestaruuteen ja viime kauden liigahopeaan.

Fysiikkavalmennuksesta vastaa aiempien kausien tapaan Harry Sainio. Uusina niminä valmennusryhmään liittyvät Pasi Oikarinen ja tähän asti  fysioterapeutin tehtäviin keskittynyt Janne Merikallio. Oikarinen vastaa tulevalla kaudella Punamustien videovalmennuksesta. Merikallio sen sijaan osallistuu entisenä nuorisomaajoukkuepuolustajana puolustuspeliharjoitteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Uuden valmennusroolinsa ohella Merikallio jatkaa yhä myös fysioterapeutin ja huoltajan tehtävissä.

Joukkueharjoitusten lisäksi PK-35 Vantaa tarjoaa pelaajilleen myös yksilöiden kehittämiseen ja pelipaikkakohtaiseen harjoitteluun painottuvia aamuharjoituksia. Niiden vetämisestä vastaavat PK-35:n B-tyttöjen vastuuvalmentaja Akan Okomoh sekä VJS:n tyttöpuolen talenttivalmentaja Arttu Pitkäkangas.

 

PK-35 Vantaan valmennus- ja taustaryhmä kaudelle 2018

Päävalmentaja: Jari Väisänen

Valmentaja: Pasi Jaakonsaari

Maalivahtivalmentaja: Jouni Puttonen

Fysioterapeutti/hieroja/valmentaja: Janne Merikallio

Fysiikkavalmentaja: Harry Sainio

Videovalmentaja: Pasi Oikarinen

Aamuharjoitukset: Akan Okomoh ja Arttu Pitkäkangas

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.