UUTISET

Emma Immonen valmiina toiseen sopimuskauteensa

14.11.2017

Viime kauden aikana naisten joukkueen mukaan noussut nuori Emma Immonen nähdään PK-35 Vantaan ryhmässä myös ensi kaudella. 16-vuotias maalivahti solmi Punamustien kanssa kesällä kauden 2018 loppuun asti ulottuvan sopimuksen, joten hän valmistautuu nyt ensimmäiseen täyteen kauteensa Naisten Liigassa.

Immonen nousi Punamustien harjoitusryhmään jo viime talvena, mutta hän aloitti sarjakauden vielä PK-35:n B-tyttöjen mukana. Liigadebyyttinsä Immonen pääsi tekemään toukokuussa, kun hän torjui nollapelin Kuopion Pallokissoja vastaan. Yhteensä Immonen pelasi päättyneellä kaudella kolme Naisten Liigan ottelua ja Suomen Cupin välierän sekä loppuottelun. Immonen kuuluu myös Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueeseen.

Sujuva siirtymä B-tytöistä Naisten Liigaan

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan Immonen siirtyi todella sujuvasti B-tytöistä aikuisten joukkueen mukaan. Hän kiittelee etenkin nuoren maalivahdin määrätietoisuutta ja hienoa asennetta.

– Emma nousi pelaavaan ryhmäämme kesken kauden tärkeällä hetkellä ja pelasi hyviä pelejä sekä Naisten Liigassa että Suomen Cupissa. Askel B-tytöistä Naisten Liigaan on iso, mutta Emma on ollut siihen henkisesti todella valmis, Väisänen sanoi.

– Hän on osoittanut harjoituksissa ja peleissä olevansa jo nyt todella kovan luokan maalivahti. Tuolla asenteella ja harjoittelulla hänellä on varmasti edessään hieno tulevaisuus. Emma pystyy pelaamaan hyvin myös jalalla, mikä on meidän pelitavassamme erittäin tärkeää.

Immosen mukaan PK-35 Vantaa tarjoaa hyvän paikan kehittyä. Hän valmistautuu ensimmäiseen täyteen kauteensa liigajoukkueen mukana korkein odotuksin.

– On huippujuttu pelata PK-35 Vantaassa myös tulevalla kaudella. On hienoa jatkaa harjoittelua näin hyvässä ympäristössä. Ympärilläni olevat pelaajat ovat niin taitavia ja haluavat kehittyä, että he tukevat myös omaa kehittymistäni, Immonen totesi.

– Pääsin tutustumaan joukkueen pelaajiin jo viime kaudella, joten on hienoa jatkaa tässä jengissä. Tulevalla kaudella henkilökohtaisena tavoitteenani on kehittyä mahdollisimman paljon ja päästä sen myötä pelaamaan otteluita Naisten Liigassa ja Suomen Cupissa. Joukkueena olemme ottaneet viime kauden pettymyshopeista opiksemme ja luulen, että olemme tulevalla kaudella täynnä voitontahtoa.

PK-35 Vantaan julkaistut sopimuspelaajat kaudelle 2018: Velma Oikarinen, Emma Immonen, Tiia Peltonen, Ashley Riefner, Roosa Bröijer, Filippa Kilponen, Elli-Noora Kainulainen ja Jasmin Leppioja.

Lisää sopimusuutisia on luvassa vielä tämän viikon aikana.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot