UUTISET

Jari Väisänen jatkaa Punamustien päävalmentajana

25.10.2017

Jari Väisänen jatkaa PK-35 Vantaan päävalmentajana myös tulevalla kaudella. Vuodesta 2014 lähtien joukkuetta luotsannut Väisänen aloittaa viidennen kautensa Punamustien peräsimessä.

Koko Punamustien liigataipaleen tavoin myös Väisäsen päävalmentajavuodet ovat olleet menestyksekkäitä. Väisäsen alaisuudessa PK-35 Vantaa on saavuttanut kolme Suomen mestaruutta ja päättyneellä kaudella hopeaa. Lisäksi joukkue pääsi juhlimaan Suomen Cupin voittoa syksyllä 2016.

Tulevalle kaudelle lähtökohdat ovat samat kuin Väisäsen ensimmäisellä päävalmentajakaudella neljä vuotta sitten. PK-35 Vantaa lähtee tulevana vuonna Naisten Liigaan tavoitteenaan kirkastaa päättyneen kauden hopeamitalit.

– Lähdemme pitkästä aikaa sarjaan haastajan roolissa. Meitä on ravisteltu viime aikoina voimakkaasti, mutta nyt meidän pitää kääntää se tilanne vahvuudeksemme. Olemme käyneet tilannetta läpi valmennuksen sekä pelaajien kanssa ja löytäneet hyvin yhteisen sävelen. Meillä on hyviä suunnitelmia siitä, miten voimme kehittää pelaajia ja pelitapaamme yhä vahvemmaksi. Tavoitteenamme on hyödyntää pallonhallintamme jatkossa entistä paremmin, Väisänen sanoi.

– Rakennamme kovaa vauhtia joukkuetta ensi kaudelle. Uskon, että saamme jälleen jalkeille vahvan ja iskukykyisen joukkueen, joka pystyy ottamaan sen seuraavan askeleen joukkueemme pelin kehittämisessä.

Joukkueen muusta taustaryhmästä ja tulevan kauden pelaajasopimuksista tiedotetaan lisää lähiaikoina.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.