UUTISET

Punamustien kausi päättyi kahteen hopeaan

14.10.2017

PK-35 Vantaan kausi päättyi niukkaan tappioon Suomen Cupin loppuottelussa. Myyrmäessä nähtiin vähämaalinen ottelu, jossa maalipaikat olivat vähissä molemmissa päissä. HJK onnistui lopulta iskemään ottelun ainoan maalin, joka riitti voittoon lukemin 0-1.

Loppuottelun kotikentälleen saanut PK-35 Vantaa aloitti vahvasti ja otti pallonhallinnan heti itselleen. HJK sen sijaan pyrki puolustamaan tiiiviisti ja odotti tilaisuuksia vastaiskuihin. Pelin alussa kotijoukkue onnistui kuitenkin pitämään painopisteen hyvin vastustajan kenttäpuoliskolla. Ottelun ensimmäinen maalintekopaikka avautui Mimmi Nurmelan keskityksen jälkeen Hanne Ojanperälle, jonka takatolpalta lähtenyt laukaus pysähtyi kuitenkin HJK:n puolustajaan.

Ottelun ainoa maali nähtiin 18. peliminuutilla. HJK onnistui riistämään pallon Punamustien puolustusalueella ja pelasi sen rangaistusalueelle. PK-35 Vantaa onnistui purkamaan tilanteen jo kerran, mutta pallo päätyi nopeasti takaisin Punamustien rangaistusalueelle. Tilanteen päätti lopulta Ella Alakomi, joka pääsi laukomaan pallon taka-alakulmaan.

Johtomaalinsa jälkeen HJK keskittyi entistä enemmän puolustamiseen ja vetäytyi omalle alueelleen. PK-35 Vantaa onnistui pelaamaan pallon hyvin hyökkäysalueelle asti, mutta maalipaikoille murtautuminen oli haastavaa. Punamustien pelaajista lähimpänä maalintekoa kävi avausjaksolla Ojanperä, joka laukoi pallon lähietäisyydeltä helsinkiläispelaajan jalan kautta sivuverkkoon. Tauolle lähdettiin kuitenkin HJK:n 0-1-johtolukemissa.

Toisella jaksolla peli noudatti samaa käsikirjoitusta kuin avauspuoliskolla. PK-35 Vantaa piti palloa ja vei painopisteen vieraiden puolustusalueelle, mutta todelliset maalintekopaikat olivat vähissä. Kotijoukkue pääsi tarjoilemaan paljon keskityksiä rangaistusalueelle, mutta ne eivät tavoittaneet omia pelaajia, vaan päätyivät usein HJK:n maalivahdin Minna Meriluodon käsiin.

Pelin lopussa PK-35 Vantaa pyrki luomaan painetta HJK:n maalille ja haki ratkaisuja ajoittain myös suoraviivaisemmilla hyökkäyksillä. Tasoitus oli lähellä vielä varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, mutta Sanna Saarisen pusku pysähtyi ylärimaan. Sen lähemmäksi kotijoukkue ei enää päässyt, joten HJK vei Suomen Cupin nimiinsä niukalla 0-1-voitolla.

Tuplahopea jätti nälkää tulevaan

Punamustien päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan joukkueen peliesitys oli loppuottelussa hyvä. PK-35 Vantaa onnistui pelaamaan omaa tuttua peliään ja hallitsemaan ottelua, mutta hyökkäyspäästä puuttui tänään vaadittua terävyyttä.

– Totta kai haluamma aina voittaa, mutta pelaajamme pelasivat tänään hyvää jalkapalloa. Peli-ilmeeseen voimme olla tyytyväisiä. Puolustimme hyvin eteenpäin ja voitimme paljon kaksinkamppailuja sekä pääpalloja. Olimme aktiivisia ja saimme mahdollisuuksia mennä eteenpäin, Väisänen sanoi.

– Emme saaneet keskityksiä ihan niille alueille, joille olisimme niitä halunneet. Saimme toisella jaksolla vielä hyvää painetta ja osuimme kerran ylärimaan. Se oli lähellä, mutta silti kaukana.

HJK:n puolustustaistelu tuotti tällä kertaa tulossa. Peli eteni alusta asti Punamustien hallinnassa, mutta Väisäsen mukaan HJK puolusti rangaistusalueensa ympäristöä kurinalaisesti.

– HJK onnistui tänään siinä, mitä he lähtivät hakemaan. He puolustivat tiukasti ja pyrkivät pitämään oman alueensa puhtaana. He onnistuivat omassa pelissään hyvin.

Punamustien kausi päättyi lopulta toiseen sijaan niin Naisten Liigassa kuin Suomen Cupissa. Väisäsen mukaan kauteen on mahtunut paljon haasteita, joista joukkue on kuitenkin selvinnyt hienosti. Vahvasta pettymyksen tunteesta huolimatta kahden hopeamitalin kaudesta voi olla olosuhteisiin nähden ylpeä.

– Emme olleet ihan valmiita kauden alkuun, mutta olemme menneet koko ajan eteenpäin ja pystyneet pelaamaan hyviä pelejä. Pelitapamme on pelaajille mieleinen. Se kehittää pelaajia ja tuo rohkeutta. Tänään yritimme ajoittain pelata myös suoraviivaisemmin, mutta emme aivan onnistuneet siinä. Mielestäni pallonhallinta on kuitenkin pitkässä juoksussa oikea tapa kehittää pelaajia ja voittaa pelejä, Väisänen totesi.

– Kausi päättyi kahteen hopeaan, joten ei se tietenkään huono saavutus ole. Tämä kausi ei ollut meille helppo. Meiltä lähti pelaajia muualle kesken kauden ja lisäksi meillä on ollut paljon pahoja loukkaantumisia. Tuplahopeakauden jälkeen kaikille jäi ainakin nälkää tulevaa kautta ajatellen.

 

PK-35 Vantaa – HJK 0-1 (0-1)

28´ 0-1 Ella Alakomi

 

Avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela (84´ Mette Barck)

10 Kaisa Collin

13 Sanna Saarinen

15 Hanne Ojanperä

16 Selina Mustajoki

21 Tia-Maria Jaakonsaari

25 Ashley Riefner

26 Roosa Toivanen

32 Emma Immonen

 

Vaihtopelaajat:

4 Filippa Kilponen

8 Vilma Väisänen

14 Elina Salmi

17 Mette Barck

18 Ella Hopponen

22 Ida Raustola

23 Alina Kosunen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.