Untitled 26 (2)

Punamustien mestaruusjahti jatkuu Turussa

PK-35 Vantaa pelaa lauantaina sarjakauden viimeisen vierasottelunsa. Mestaruutta tavoittelevien Punamustien vastustajaksi asettuu huomenna pronssimitaleita jahtaava Turun Palloseura. Ottelu pelataan huomenna lauantaina 30.9. klo 15.00 Turun urheilupuiston yläkentällä.

Lähtökohdat Naisten Liigan kahdelle viimeiselle sarjakierrokselle ovat mielenkiintoiset. PK-35 Vantaa ja FC Honka ovat tasapistein sarjataulukon kärjessä, mutta Punamustien maaliero on espoolaisten lukemaa parempi. Kärkikaksikko kohtaa toisensa sarjan päätöskierroksella, joten viikonloppuna haetaan asetelmia viimeiseen otteluun.

PK-35 Vantaa lähti yläloppusarjaan runkosarjan voittajana, mutta menetti kärkipaikkansa jäätyään syyskuun alussa 1-1-tasapeliin Kuopion Pallokissoja vastaan. Joukkue nousi kuitenkin takaisin sarjakärkeen kaadettuaan seuraavissa otteluissaan HJK:n vieraissa ja Ilveksen Myyrmäessä. Viime lauantain 3-1-voitossa Ilvestä vastaan Punamustien osumista vastasivat Ashley Riefner, Hanne Ojanperä ja Tia-Maria Jaakonsaari.

Punamustien viikko on ollut kiireinen, sillä viime viikonlopun sarjaottelun jälkeen joukkue pelasi vielä keskiviikkona Suomen Cupin välierän Kokkolassa. GBK tarjosi vierailleen tiukan vastuksen, mutta Kaisa Collinin viime hetkien voittomaali siivitti lopulta Punamustat loppuotteluun.

TPS sen sijaan pelaa syksyn viimeisissä otteluissa pronssimitaleista. Vahvan alkukauden pelanneiden turkulaisten pistetahti hyytyi heinäkuussa, mutta mestaruushaaveiden kariutumisesta huolimatta TPS lähtee viimeisille kierroksille motivoituneena. Turussa päästiin viime syksynä juhlimaan ensimmäistä naisten SM-sarjamitalia yli 30 vuoteen, joten tänä syksynä TPS haluaa varmasti jälleen jalometallia kaulaansa.

Yäloppusarjan TPS aloitti 3-2-tappiolla FC Hongan vieraana, mutta sen jälkeen turkulaiset ovat palanneet voittojen tielle. Ilves kaatui Tampereella lukemin 3-5 ja Pallokissat Turussa maalein 3-1. TPS:n tämän kauden otteluille on ollut tyypillistä, että verkko on heilunut tiheään tahtiin kentän molemmissa päissä.

Joukkueet kohtasivat toisensa jo kahteen otteeseen Naisten Liigan runkosarjassa. Toukokuussa PK-35 Vantaa ja TPS tasasivat Myyrmäessä sarjapisteet maalein 1-1. Netta Koso vei tuolloin Punamustat johtoon, mutta Jutta Rantala toi turkulaiset vielä tasoihin. Heinäkuussa PK-35 Vantaa haki Turusta selvänumeroisen 2-5-vierasvoiton Sanni Franssin, Eva Nyströmin ja hattutempun viimeistelleen Kaisa Collinin osumilla. TPS:n maaleista vastasivat Ria Öling ja Elli Pikkujämsä.

PK-35 Vantaan paras maalintekijä on ollut 18 osumallaan Naisten Liigan maalipörssiä johtava Collin. Sanna Saarinen on osunut yhdeksän kertaa. Turkulaisten tehokkain pelaaja on ollut 14 maalia viimeistellyt Rantala. Taustatukea hän on saanut 13 kertaa osuneelta Hanna Ruohomaalta ja 11 maalia tehneeltä Ölingiltä.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat huomenna loukkaantumisten vuoksi Ronja Ikonen, Netta Koso, Velma Oikarinen ja Eva Nyström.

Panokselliset pelit ovat syksyn suola

PK-35 Vantaan kautta on jäljellä vielä kolme ottelua ja niistä jokaisessa riittää panosta. Väisäsen mukaan panokselliset ottelut ovat mielekkäitä ja niissä onnistuminen nostaa itseluottamusta. TPS-otteluun PK-35 Vantaan pääsee mukavista lähtökohdista.

– Se on loppukauden suola, että kaikki pelit sarjassa ja cupissa ovat tärkeitä. Se vahvistaa joukkuetta myös henkisesti, kun olemme saaneet isoissa peleissä onnistumisia. Joissain otteluissa meillä on ollut vaikeaa, mutta olemme pystyneet nousemaan niissä. Uskon sen vahvistaneen joukkuetta entisestään, Väisänen totesi.

– Loppukaudesta on entistä tärkeämpää keskittyä vain joukkueen hyviin asioihin, ja pyrkiä olemaan niiden suhteen aktiivinen ja rohkea. Pitkäaikaisloukkaantuneita lukuun ottamatta pelaajatilanteemme on tässä vaiheessa kautta hyvä. Lisäksi meillä on hyviä muistoja edelliseltä Turun vierailultamme.

TPS pääsee huomiseen otteluun tuoreilla  jaloilla, kun taas PK-35 Vantaa pelasi keskiviikkona Suomen Cupin välierän Kokkolassa. Väisänen ei kuitenkaan usko GBK-ottelun painavan pelaajien jaloissa enää huomenna.

– Totta kai olemme pohtineet palautumista, sillä meillä on vain kaksi välipäivää ennen TPS-peliä. Olemme kuitenkin pyrkineet hyödyntämään nämä päivät mahdollisimman hyvin, joten uskon joukkueen olevan jälleen iskussa. Lähdemme jälleen uudella innolla seuraavaan sarjapeliin.

PK-35 Vantaa pelaa Naisten Liigan päätöskierroksilla mestaruudesta, kun taas TPS pyrkii pitämään kiinni kolmannesta sijastaan. Väisänen arvelee panosten heijastuvan myös kentälle.

– Myös TPS:llä on tässä pelissä isot panokset. He tavoittelevat pronssimitaleita, joten heidän pitää onnistua tässä pelissä hyvin. Sen myötä he joutuvat kenties pelaamaan avoimemmin kuin tavallisesti.  Heilläkin on tavallaan pakkovoiton paikka, mikä avannee hyviä mahdollisuuksia myös meille.

Punamustien leirissä tunnetaan TPS:n vahvuudet ja heikkoudet hyvin. Väisäsen mukaan turkulaisjoukkue on iskukykyinen vastustaja.

– TPS:n vahvuudet ovat selkeästi hyökkäyspäässä ja maalinteossa. He ovat osoittaneet sen kahdessa edellisessä pelissään tekemällä kahdeksan maalia. Toisaalta myös heidän omaan päähänsä on uponnut kahdessa viime pelissä neljä maalia, Väisänen sanoi.

– Meidän pitää olla tarkkoina TPS:n kuljetusten kanssa ja estää mahdollisuudet hyviin kaukolaukauksiin. He ovat vahvoja myös erikoistilanteissa, joten niissä meidän pitää olla hereillä.

TPS – PK-35 Vantaa pelataan huomenna lauantaina 30.9. klo 15.00 Turun urheilupuiston yläkentällä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com