UUTISET

Punamustat pistejakoon Pallokissojen kanssa

3.9.2017

Naisten Liigan yläloppusarja käynnistyi Punamustien osalta 1-1-tasapelillä Kuopion Pallokissoja vastaan. PK-35 Vantaalla oli Myyrmäessä useita tilaisuuksia maalintekoon, mutta kotijoukkue ei kyennyt hyödyntämään niitä. Vieraat sen sijaan käyttivät loppuhetkien tilaisuutensa.

Ottelu eteni Punamustien komennossa, mutta joukkue ei saanut omaa peliään kulkemaan aivan totuttuun tapaan. PK-35 Vantaa piti palloa ja onnistui luomaan myös maalintekopaikkoja, mutta viimeinen terävyys puuttui. Kaisa Collinin ja Ashley Riefnerin alkuhetkien yritykset karkasivat yli maalin.

Myös Pallokissoilla oli ottelun alussa vaarallinen maalipaikka. Kuopiolaisille avautui vastahyökkäyksestä läpiajo, mutta Punamustien maalivahti Emma Immonen pelasi kotijoukkueen hienolla jalkatorjunnallaan.

Puolen tunnin pelin jälkeen PK-35 Vantaa pääsi hätyyttelemään kuopiolaismaalia muutaman minuutin aikana useaan otteeseen. Ensin Ella Hopponen nosti pallon puolustajien selustaan, mutta Collinin ohjaus suuntautui suoraan Pallokissojen maalivahdin Elsa Sulun käsiin. Hetkeä myöhemmin oli Bröijerin vuoro vapauttaa Collin, joka ei kuitenkaan saanut nostettua palloa vastaan tulleen maalivahdin yli.

Pallokissat ei kuitenkaan kyennyt purkaamaan tilannetta ja PK-35 Vantaa pääsi nostamaan pallon toistamiseen rangaistusalueelle. Tällä kertaa nosto pysähtyi savolaispelaajan käteen, minkä johdosta Punamustille tuomittiin rangaistuspotku. Sulku onnistui kuitenkin torjumaan Sanna Saarisen yksitoistametrisen, joten lukemat säilyivät maalittomina.

Avausjakson loppupuolella Pallokissojen Aino Kröger pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta veto suuntautui maalin ohi. Punamustien Roosa Bröijer sen sijaan oli lähellä puskea Tiia Peltosen antaman vapaapotkun maaliin, mutta Sulku ehti viime hetkillä väliin. Seuranneesta kulmapotkusta Eva Nyström pääsi laukomaan suoraan ilmasta, mutta laukaus painui taka-alakulman ohi. Tauolle lähdettiin siis lukemissa 0-0.

Toisen jakson alkupuolella molemmissa päädyissä nähtiin hyvä maalintekopaikka. Ensin Pallokissojen Jasmin Miettinen pääsi yrittämään läheltä, mutta pallo karkasi yli maalin. Toisessa päässä Nyström yritti maalintekoa painavalla kaukolaukauksella, mutta Sulku onnistui venyttämään kätensä pallon tielle.

Pelin edetessä PK-35 Vantaa pääsi yhä paremmille maalintekosektoreille. Peliä oli pelattuna reilu tunti, kun vaihdosta kentälle tullut Mette Barck pääsi tarjoilemaan poikittaissyötön maalin edustalle. Syöttö tavoitti vapaana olleen Collinin, mutta hyökkääjä ohjasi pallon läheltä ohi tyhjänä ammottaneen maalin.

Ottelun avausmaali nähtiin vihdoin 77. peliminuutilla. Ashley Riefner puski pallon sekavan tilanteen pääteeksi rangaistusalueelle ja Collin ehti ensimmäisenä tilanteeseen. Pallokissojen puolustus nukahti tilanteessa täysin ja Collin pääsi puskemaan pallon vastaantulossa epäröineen Sulun yli maaliin.

Kotijoukkueen 1-0-maalin jälkeen vieraat pääsivät hetkellisesti luomaan painetta, mutta Punamustien puolustajat onnistuivat purkamaan rangaistusalueen rajalla kimpoilleet pallot pois vaara-alueilta. Kokonaisuudessaan PK-35 Vantaa onnistui kuitenkin loppuhetkillä pitämään palloa hyvin hallussaan ja pyrki vielä lisäämään johtoaan.

Punamustien keskittyminen kuitenkin herpaantui ottelun kolmannella lisäaikaminuutilla. Pallokissat pääsi pelaamaan pallon nopeasti vasemmalle laidalle ja keskittämään sieltä rangaistusalueelle. Keskitys tavoitti takatolpalta Paula Auvisen, joka oli jäänyt tilanteessa liian vapaaksi. Auvinen laukoi pallon läheltä Immosen jalkojen välistä maaliin ja nosti vieraat tasoihin.

Savolaisten tasoitusosuman jälkeen kotijoukkueelle avautui vielä yksi tilaisuus maalintekoon, mutta Collin nosti pallon läheltä selvästi yli maalin. Lisäosumia ei enää nähty, joten pisteet tasattiin lopulta lukemin 1-1.

Pettymys viime hetkillä

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli luonnollisesti pettymyt viime hetkien pistemenetykseen. Hänen mukaansa PK-35 Vantaa ei yltänyt sunnuntaina parhaalle tasolleen.

– Päällimmäisenä tunteena on tietysti suuri pettymys. Pallokissat pääsivät lopussa tekemään maalin tilanteesta, jossa emme olleet lainkaan hereillä. Pallokissat halusi loppuun asti tasoitusmaalia ja me olimme siinä viimeisessä tilanteessa olimme unessa kentän jokaisella osa-alueella, Väisänen harmitteli.

– Pallonhallintapelimme ei ollut tänään samalla tasolla kuin aikaisemmin. Kierrätimme palloa kelvollisesti ja saimme luotua ylivoimia tietyille alueille, mutta emme päässeet pyörittämään peliä ihan kunnolla. Pelaamisemme oli vähän hidasta.

Vaikka peliesitys ei ollut Väisäsen mukaan kesän pelien tasolla, kotijoukkue pystyi luomaan hyviä maalintekotilanteita. Tällä kertaa niitä ei kuitenkaan kyetty hyödyntämään.

– Se oli positiivista, että pystyimme luomaan riittävästi maalintekopaikkoja. Lisäksi saimme avausjaksolla rangaistuspotkun. Meillä oli käsissämme avaimet voittoon ja pelin tappamiseen aikaisessa vaiheessa, Väisänen totesi.

– Kaisa pääsi lopulta tekemään hyvän maalin. Sen jälkeen Pallokissoilla ei oikeastaan ollut mitään vaarallisia paikkoja ennen tuota viimeistä tilannetta.

Punamustien maalilla aloitti sunnuntaina toisen Naisten Liigan ottelunsa pelannut 16-vuotias Emma Immonen. Väisäsen mukaan hän suoritui tehtävästään hyvin.

– Pelin alussa Pallokissoilla oli hyvä maalipaikka, mutta Emma torjui läpiajon hienosti jalallaan. Hän pelasi muutenkin hyvän pelin. Tasoitusmaali tuli niin läheltä, että Emma ei pystynyt mitenkään reagoimaan siihen.

PK-35 Vantaa pelaa seuraavan sarjapelinsä jo keskiviikkona. Väisäsen mukaan tässä vaiheessa on tärkeää, että palautuminen alkaa heti ja katseet käännetään nopeasti tulevaan otteluun.

– Tästä pitää nyt palautua mahdollisimman nopeasti, sillä meillä on vain kaksi välipäivää ennen seuraavaa peliä. Meidän pitää ottaa kevyesti, saada vähän terävyyttä jalkoihin ja olla valmiina keskiviikon peliin, Väisänen tiivisti.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat jo tulevana keskiviikkona 6.9. Silloin PK-35 Vantaa kohtaa Helsingin Jalkapalloklubin vieraskentällä Töölössä.

 

PK-35 Vantaa – Pallokissat 1-1 (1-1)

77´ 1-0 Kaisa Collin

90+2´ 1-1 Paula Auvinen

 

Avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela

10 Kaisa Collin

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi (74´ Roosa Toivanen)

16 Selina Mustajoki

18 Ella Hopponen (56´ Mette Barck)

20 Eva Nyström (68´ Tia-Maria Jaakonsaari)

25 Ashley Riefner

28 Roosa Bröijer

32 Emma Immonen

 

Vaihtopelaajat:

8 Vilma Väisänen

17 Mette Barck

21 Tia-Maria Jaakonsaari

22 Ida Raustola

26 Roosa Toivanen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot