UUTISET

Punamustille kolme pistettä Pohjanmaalta

22.7.2017

PK-35 Vantaa haki Naisten Liigan runkosarjan viimeisessä vierasottelussaan voiton Kokkolasta. GBK kaatui Pohjanmaalla rutiinisuorituksella lukemin 0-3. Kolmen sarjapisteen lisäksi ilon aiheeksi nousivat kahden nuoren pelaajan liigadebyytit.

Vieraat saivat otteluun unelma-alun, sillä avausmaali syntyi jo ensimmäisellä peliminuutilla. Pelikello näytti vain 45 sekuntia, kun Roosa Toivanen pääsi tarjoilemaan keskityksen rangaistusalueelle. Keskitys tavoitti Sanni Franssin, joka ohjasi pallon heti ensimmäisellä kosketuksellaan maalivahdin ohi alakulmaan.

Muutamaa minuuttia myöhemmin PK-35 Vantaa pääsi hätyyttelemään kokkolalaisten maalia kahdella peräkkäisellä kulmapotkullta. Jälkimmäisessä tilanteessa Toivanen pääsi puskemaan läheltä, mutta tolppa pelasti kotijoukkueen.

Myös Kaisa Collinilla oli tilaisuutensa maalintekoon. Ensin Collin karisti pitkällä kuljetuksellaan puolustajan kannoiltaan, mutta laukoi ohi maalin. Toinen yritys suuntautui rangaistusalueen kulmalta GBK:n maalia vartioineen Ada Widjeskogin syliin.

PK-35 Vantaa lisäsi johtoaan 39. peliminuutilla. Vieraat saivat vapaapotkun noin 35 metristä ja Toivanen asettui pallon taakse. Toivasen laukaus leijaili maalivahdin yli ja painui suoraan verkon perukoille.

Seuraavasta hyökkäyksestä Franssi keskitti takaviistoon ja Collin laukoi voimalla, mutta veto suuntautui ohi maalin. Tauolle lähdettiin siis Punamustien 0-2-johdossa.

Toisella jaksolla GBK aloitti pirteästi ja pääsi muutamaan otteeseen hyökkäämään. Vieraat onnistuivat kuitenkin pysäyttämään pohjanmaalaisten hyökkäykset kerta toisensa jälkeen jo hyvissä ajoin. Lopulta GBK ei päässyt missään vaiheessa toden teolla hätyyttelemään Punamustien maalia. Toppariparin muodostaneet Tiia Peltonen ja Ida Raustola pitivät kokkolalaiset vaarattomina ja olivat näkyvässä roolissa vieraiden pallollisessa pelaamisessa.

Kokonaisuudessaan ottelu eteni vahvasti vierasjoukkueen komennossa. Toisen jakson edetessä PK-35 Vantaa onnistui luomaan jatkuvasti enemmän ja enemmän maalipaikkoja. Collin tarjoili Franssille aivan avopaikan, mutta avausosuman viimeistellyt hyökkääjä ei onnistunut ohjaamaan palloa tyhjänä ammottavaan maaliin.

Punamustien kolmas maali syntyi lopulta 83. peliminuutilla. Joukkueen kapteeni Sanna Saarinen antoi kaukaa vapauttavan pystysyötön ja Franssi pääsi nokikkain Widjeskogin kanssa. Franssi kiersi vastaan tulleen maalivahdin ja sijoitti pallon tyhjään maaliin.

Ottelun lopussa Punamustilla oli vielä useita hyviä tilaisuuksia lisämaaleihin. Etenkin vaihdosta kentälle tullut Roosa Bröijer pääsi yrittämään maalintekoa hyviltä paikoilta, mutta Widjeskog ja kokkolalaispuolustajat ehtivät laukausten tielle.

Kokkolassa päädyttiin lopulta lukemiin 0-3, joten PK-35 Vantaa haki Pohjanmaalta arvokkaat sarjapisteet. Ennen runkosarjan päätöskierrosta Punamustien takamatka sarjakärki FC Honkaan nähden on kaksi pistettä.

Debytanteille onnistumisia

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan vierailla oli alusta lähtien hyvä ote kenttätapahtumista. Vaikka Punamustilla oli maalipaikkojen valossa mahdollisuudet nähtyä suurinumeroisempaan voittoon, GBK onnistui tarjoamaan vierailleen tiukemman vastuksen kuin toukokuussa Myyrmäessä.

– Peli oli hyvin meidän hallussamme ja meillä oli paikkoja tehdä vielä lisää maaleja. Välillä GBK pääsi laittamaan pahoja pitkiä palloja, mutta puolustuksemme hoiti ne kuitenkin hyvin, Väisänen totesi.

– Vastustajalla oli hyvä asenne. Heidän maalivahtinsa otti muutaman hyvän kopin ja puolustajat pelasivat uhrautuvasti maalin edessä. Onnistuimme hyvin estämään GBK:n hyökkäyksiinlähdöt, mutta puolustussuuntaan he pelasivat hyvin.

Myös Väisäsen aisapari Pasi Jaakonsaari jakoi kehuja kokkolalaisjoukkueelle. Hänen mukaansa GBK taisteli pelin hyvällä asenteella loppuun asti.

– GBK pelasi ihan hyvin ja pirteästi. He pelasivat joukkueena tiivisti ja taistelivat kovaa antamatta missään vaiheessa periksi. Päävalmentaja Michael Käld loi positiivisella otteellaan henkeä ja uskoa joukkueeseen, Jaakonsaari sanoi.

Punamustien riveissä nähtiin lauantaina peräti kaksi liigadebytanttia. Avauskokoonpanossa ollut Ida Raustola ja vaihdosta kentälle tullut Alina Kosunen tekivät Kokkolassa ensiesiintymisensä Naisten Liigassa.

– Tänään oli tärkeää, että saimme jaettua peliaikaa usealle eri pelaajalle. Sitä kautta saimme tänään myös kaksi uutta debytanttia, Väisänen sanoi.

Raustola ja Kosunen pääsivät heinäkuun alussa tositoimiin Suomen Cupissa ja tänään kaksikko sai tililleen ensimmäiset liigaminuuttinsa. Väisäsen mukaan molemmat onnistuivat debyytissään hyvin.

– Ida pelasi erittäin varman pelin topparina. Vaikka liigapeli oli hänelle vasta ensimmäinen, esityksestä näki, että pelitapamme on iskostunut jo hyvin. Ida uskalsi rakentaa peliä pystyi iskemään kiinni vastustajiin ja puolusti hyvin eteenpäin.

– ”Allu” tuli pirteästi vaihdosta sisään ja onnistui pallollisesti hyvin. Molemmat ovat saaneet HPS:ssä hyvää kokemusta ja he pääsivät sen myötä tänään hyvin peliin mukaan, Väisänen kehui.

PK-35 Vantaa pääsee runkosarjan päätöskierrokselle hyvistä lähtökohdista. Viime viikkojen otteet ovat olleet hyviä, joten Väisäsen mukaan peli-ilmeen säilyttäminen on tässä vaiheessa tärkeää.

– Olemme pelanneet nyt hyviä ja tasapainoisia pelejä. Olemme luoneet maalintekotilanteita, tehneet maaleja ja pitäneet vastustajat poissa maalipaikoilta. Enempää ei voi vaatia. Tavoitteemme on jatkaa samaan tapaan myös tulevissa peleissä.

Naisten Liigan runkosarjan päätöskierros pelataan viikon päästä lauantaina 29.7. PK-35 Vantaa saa silloin Myyrmäkeen vieraakseen oululaisen ONS:n.

GBK – PK-35 Vantaa 0-3 (0-2)

1´ 0-1 Sanni Franssi
39´ 0-2 Roosa Toivanen
83´ 0-3 Franssi

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen
3 Tiia Peltonen
8 Vilma Väisänen (61´ Roosa Bröijer)
10 Kaisa Collin
13 Sanna Saarinen
14 Elina Salmi
18 Ella Hopponen (59´ Eva Nyström)
21 Tia-Maria Jaakonsaari
22 Ida Raustola
26 Roosa Toivanen (80´ Alina Kosunen)
77 Sanni Franssi

Vaihtopelaajat:

6 Mimmi Nurmela
12 Henriikka Mäkelä
16 Selina Mustajoki
17 Mette Barck
20 Eva Nyström
23 Alina Kosunen
28 Roosa Bröijer

PK-35 TV: Päävalmentaja Jari Väisäsen ja Roosa Toivasen kommentit GBK-voitosta.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.