UUTISET

Punamustien pistejahti jatkuu Kokkolassa

20.7.2017

Naisten Liigan runkosarja lähestyy huipennustaan, sillä jäljellä on enää kaksi ottelukierrosta. Hyviä lähtökohtia yläloppusarjaan tavoittelevan PK-35 Vantaan pistejahti jatkuu viikonloppuna kokkolalaisen GBK:n vieraana. Ottelu pelataan lauantaina 22.7. klo 16.00 Kokkolan keskusurheilukentällä.

Punamustien runkosarjaan on mahtunut myös pientä ailahtelua, mutta viime viikkoina joukkue on päässyt hyvään vireeseen. GBK-vierasotteluun PK-35 Vantaa lähtee neljän liigaottelun voittoputkessa. Viime viikonloppuna joukkue kaatoi kärkiottelussa TPS:n vieraissa lukemin 2-5.

Hyvän kesävireen myötä PK-35 Vantaa on saanut vihdoin parempia tuloksia myös vierasotteluistaan. Kahdessa edellisessä matkaottelussaan joukkue on hakenut voiton vaikeiksi paikoiksi tiedetyistä Turusta ja Tampereelta, mikä on nostanut Punamustien itseluottamusta entisestään.

Kokkolalaisjoukkue GBK nousi viime syksynä Ykkösen voittajana Naisten Liigaan. Sarjanousijan kausi on kuitenkin ollut haastava. Kokkolalaiset majailevat sarjataulukon hännillä vain neljä pistettä keränneinä. Toistaiseksi sarjakauden ainoan voittonsa GBK haki maaliskuussa Jyväskylästä. Seuraavan sarjapisteensä GBK ansaitsi juhannuksen alla pelaamalla kotonaan 1-1-tasapelin Åland Unitedin kanssa.

GBK on tehnyt Naisten Liigassa ainoastaan yhdeksän maalia, joista peräti kuusi syntyi kolmessa ensimmäisessä ottelussa. Sen jälkeen kokkolalaiset pelasivat peräti seitsemän ottelua maaleitta, mutta kesä- ja heinäkuun otteluissa joukkue on saanut jälleen onnistumisia. Viime viikonloppuna GBK nousi Ilvestä vastaan pelin loppupuolella jo maalin päähän, mutta joutui lopulta taipumaan lukemin 1-3.

Haasteita on riittänyt myös toisessa päässä kenttää, sillä pohjanmaalaisten verkkoon on tehty peräti 58 maalia. Lukema on selvästi Naisten Liigan korkein. GBK:n kausi ei ole kuitenkaan ollut pelkkää tuskaa ja tarpomista, sillä Suomen Cupissa se on edennyt puolivälierävaiheeseen.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi toukokuussa Myyrmäessä Punamustien 5-0-voittoon. Kaisa Collin viimeisteli tuolloin hattutempun ja Netta Koso täydensi loppulukemat kahdella täysosumallaan.

Punamustien paras maalintekijä on ollut Naisten Liigan maalipörssiä 15 osumallaan johtava Collin. Sanna Saarinen on osunut seitsemän kertaa. GBK:n riveistä kukaan ei ole osunut kahta kertaa useammin.

Vierasjoukkueen kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella loukkaantumisista kärsivät Ashley Riefner, Ronja Ikonen, Netta Koso ja Hanne Ojanperä. Viime ottelussa pienen vamman saaneen Olga Ahtisen pelaaminen kotikaupungissaan on epätodennäköistä.

Tärkeitä pelejä

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan runkosarjan kaksi viimeistä ottelua ovat joukkueella todella tärkeitä. Naisten Liigan kärkipää on tasainen, joten jokaisella ottelulla on suuri merkitys.

– Hieno TPS-voitto toi uuden lisämausteen viimeisiin peleihin. Tavoitteemme on olla runkosarjassa mahdolisimman korkealla ja saada sen myötä hyvät asetelmat loppusarjaan. On loppukautta ajatellen hyvä, että saamme tässä vaiheessa tärkeitä ja merkityksellisiä pelejä, Väisänen sanoi.

– Meillä on ollut viime aikoina tiukkoja pelejä, joten meidän pitää miettiä myös pelaajien kuormitusta ja erilaisia vaihtoehtoja pelaavaan kokoonpanoon. Lopullinen kokoonpano selviää vasta lähempänä pelipäivää.

GBK majailee sarjataulukon peränpitäjänä, mutta Väisäsen mukaan Punamustilla ei ole varaa vähätellä kokkolalaisia.

– Emme missään tapauksessa saa aliarvioida vastustajaa. Se on tässä pelissä yksi tärkeimmistä asioista. Heillä on muutamia hyviä ulkomaalaispelaajia, joiden kanssa meidän pitää olla tarkkana. Hyvä asia on se, että Kokkolassa kenttä on ollut usein hyvässä kunnossa ja pääsemme pelaamaan kunnon nurmelle.

PK-35 Vantaa on löytänyt viime viikkoina hyvän pelivireen ja onnistunut hyvin myös maalinteossa. Väisänen pitää tärkeänä, että joukkue pystyy kehittämään pelaamistaan entisestään.

– Olemme päässeet viime peleissä hyvin maalintekosektorille ja olleet tehokkaita. TPS-pelissä onnistuimme hyvin pitämään myös vastustajan poissa maalintekopaikoilta, joten meidän pitää jatkaa samalla tavalla myös tulevissa peleissä. Meidän pitää parantaa puolustamistamme sekä olla mahdollisisimman aggressiivisia ja voittaa sen myötä tilanteita, Väisänen totesi.

– Tavoitteemme on jatkaa siitä, mihin Turussa jäimme. Haluamme pelata eteenpäin nopeasti, mutta kontrolloidusti. Pelin rytmittäminen on tärkeää. Meidän pitää malttaa pitää palloa tarvittaessa ja edetä nopeasti tilaisuuden tullen. Sitä pitää vielä harjoitella.

GBK – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 22.7. klo 16.00 Kokkolan keskusurheilukentäl

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.