UUTISET

Punamustille tärkeät vieraspisteet Tampereelta

2.7.2017

Punamustien hyvät otteet saivat jatkoa, kun Naisten Liiga palasi juhannustauolta. PK-35 Vantaa kaatoi Ilveksen vieraskentällä ja haki Tampereelta tärkeät sarjapisteet. Hyvällä peliesityksellä saavutettu voitto nosti Punamustat jo kahden pisteen päähän sarjakärjestä.

Ottelu pelattiin aurinkoisella Tammelan stadionilla hyväkuntoisella nurmella, joten olosuhteet olivat mainiot. Punamustilla oli alusta lähtien hyvä ote pelistä, vaikka Ilves pääsi avausjakson alkupuolella yrittämään muutamia nopeita vastahyökkäyksiä. Yritykset eivät kuitenkaan johtaneet vaarallisiin maalintekopaikkoihin.

Vieraat sen sijaan pääsivät avausjakson edetessä tasaiseen tahtiin hyville maalipaikoille. Ensimmäiset tilaisuudet avautuivat Roosa Bröijerille, joka laukoi ensin rangaistusalueen sisältä suoraan Ilveksen maalivahdin Annika Laihasen syliin. Hetkeä myöhemmin Bröijer pääsi laukomaan suoraan Kaisa Collinin keskityksestä, mutta pallo painui taka-alakulman ohi.

Kotijoukkue Ilves siirtyi kuitenkin 22. peliminuutilla yllättäen johtoon. Roosa Tuominen sai Punamustien kenttäpuoliskolla liikaa tilaa ja pääsi laukomaan. Noin 25 metristä lähtenyt näyttävä laukaus painui takakulmaan vieden tamperelaiset 1-0-johtoon.

PK-35 Vantaa ei kuitenkaan lannistunut takaiskuosumasta. Vieraat jatkoivat omaa tuttua pelaamistaan ja loivat painetta tamperelaisten puolustusalueelle. Collin pääsi yrittämään maalintekoa rangaistusalueen rajalta, mutta Laihanen torjui vedon kulmapotkuksi.

37. peliminuutilla Laihanen ei kuitenkaan enää kyennyt estämään Punamustien tasoitusta. Bröijer tarjoili hienon läpisyötön ja Collin pääsi karkaamaan. Collin laukoi pallon varmasti takakulmaan ja nosti kuluvan kauden maalimääränsä kaksinumeroisiin lukemiin.

Vierasjoukkue oli lähellä johtomaalia vielä aivan avausjakson viime hetkillä. Collin eteni vahvasti päätyrajalle ja pääsi keskittämään maalin edustalle. Bröijerillä oli jo tyhjä maali edessään, mutta hän ei saanut muutamassa metrissä kunnon osumaa palloon.  Tauolle lähdettiin siis tasalukemissa 1-1.

Ensimmäisellä puoliskolla Ilves pysyi vielä lukemien valossa vieraidensa mukana, mutta toisella jaksolla tupsukorvat putosivat Punamustien kyydistä. Sanna Saarisen yritti pian tauon jälkeen yllättää Laihasen kantapääohjauksella, mutta yritys jäi liian kevyeksi.

PK-35 Vantaa siirtyi lopulta johtoon, kun toista jaksoa oli pelattu seitsemän minuuttia. Collin ohjasi pallon läheltä maalivahtia päin, mutta Ilves ei onnistunut purkamaan tilannetta kunnolla. Peliväline päätyi Olga Ahtisella, joka malttoi ottaa rangaistusalueen rajalla yhden kosketuksen ja pääsi ohittamaan puolustajan. Lopulta Ahtinen pääsi vapaaseen vetopaikkaan ja sijoitti pallon varmasti taka-alakulmaan.

Ahtinen onnistui toistamiseen 64. minuutilla ja vieraat karkasivat jo kahden maalin karkumatkalle. Collin pudotti pallon Ahtiselle, joka sai riittävästi tilaa noin 25 metrin päässä kotijoukkueen maalista. Ahtinen laukoi pallon kaukaa voimalla etuyläkulmaan. Osuma oli yksi Naisten Liigan tämän kauden näyttävimmistä maaleista.

Vieraiden kolmannen maalin jälkeen Ilves ei noussut enää toden teolla taistelemaan sarjapisteitä. PK-35 Vantaa piti palloa, onnistui juoksuttamaan vastustajaansa ja piti johdostaan kiinni loppuun asti. Etenkin Bröijerillä oli vielä hyvä tilaisuus kaunistella loppulukemia. Lisäosumia ei kuitenkaan enää nähty, joten PK-35 Vantaa haki Tampereelta tärkeät vieraspisteet lukemin 1-3.

”Äärettömän tärkeät pisteet”

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen. PK-35 Vantaa oli läpi ottelun pari askelta Ilvestä edellä ja aiheutti tamperelaisille vasta sarjakauden toisen kotitappion.

– Kokonaisuudessaan jatkoimme siitä, mihin jäimme ennen juhannustaukoa. Pystyimme pitämään palloa pitkiä jaksoja ja pääsimme koko ajan myös ylöspäin. Vaikka Ilves prässäsi ajoittain monella pelaajalla, pääsimme pääsääntöisesti siitä ohi ja saimme sen kautta painetta ylöspäin, Väisänen sanoi.

– Muutamaa helppoa virhettä lukuun ottamatta peli-ilme oli tänään hyvä. Emme antaneet Ilvekselle tilaisuutta tulla peliin mukaan.

Ilves siirtyi ottelussa avausjaksolla johtoon, mutta Väisäsen mukaan pelaajat reagoivat takaiskuosumaan hyvin. Joukkueen usko ei horjunut missään vaiheessa.

– Avausjaksolla sattui muutama virhe, joiden seurauksena Ilveksen Tuominen pääsi tälläämään unelmavedon. Velma sai maalilla vähän käsiä väliin, mutta hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta torjua sitä. Takaisku tuli kuitenkin niin aikaisessa vaiheessa, että uskoimme koko ajan nousevamme siitä.

PK-35 Vantaa otti kenttätapahtumat tiukasti komentoonsa, mikä tuotti myös useita hyviä maalintekopaikkoja. Maalihanat eivät kuitenkaan aunneet kunnolla vielä avausjaksolla.

– Saimme luotua hyvin painetta ja saimme hyviä keskityksiä. Niissä olisi vaadittu vielä pientä säätöä viimeisiin suorituksiin, jotta olisimme saaneet tehtyä maaleja. Meillä oli avausjaksolla ihan riittävästi paikkoja lisämaaleihin, Väisänen totesi.

– Sitten Kaisa viimeisteli hienosti hyvän hyökkäyksen päätteeksi. Se oli todella tärkeä maali pelin kannalta, sillä sen myötä pääsimme taas jatkamaan tasatilanteesta.

Tauon jälkeen PK-35 Vantaa teki voittoon tarvitut maalit ja säilytti hyvän otteensa loppuun asti. Väisäsen mukaan Ilves ei kyennyt vastaamaan Punamustien vahvaan pelaamiseen.

– Toisella jaksolla Ilves oli aika selkeästi jyrän alla. Pääsimme hyödyntämään varsinkin oikeaa puolta tosi paljon ja loppua kohden etenimme myös vasemmalta. Ilves joutui nostamaan prässiään, minkä myötä keskialueelle syntyi aikamoisia aukkoja, jotka pääsimme hyödyntämään, Väisänen kertasi toisen jakson tapahtumia.

– Pelasimme pitkiä pallonhallintajaksoja ja Ilves joutui juoksemaan perässä. On rankkaa puolustaa paljon ja lähteä sen jälkeen kontrolloidusti hyökkäämään. Tänään se ei Ilvekseltä onnistunut.

Viimeisen puolen tunnin aikana PK-35 Vantaa otti kentälle tuoreita jalkoja. Väisäsen mukaan Eva Nyström, Roosa Toivanen ja Vilma Väisänen toivat raskaassa kelissä pelatussa ottelussa lopussa lisää virtaa kentälle.

– Eva tuli hyvin sisään vähän uudelle paikalle laitaan ja suoritui ihan hyvin. Roosan pelikunto oli vähän kysymysmerkki, mutta hän pystyi pelaamaan lopussa ja pelasi sen ajan vahvasti. Vilma tuli sisään ja toi voimaa sekä tappelua keskikentälle. Hän voitti monta palloa ja laittoi ne omille. Koko kolmikko tuli hyvin peliin mukaan.

Voiton ja kierroksen muiden tulosten myötä PK-35 Vantaa kohensi asemaansa sarjataulukossa. Joukkueen sijoitus on yhä kolmas, mutta piste-ero kärkeen kaveni kahteen pisteeseen.

– Nämä olivat äärettömän tärkeät pisteet, etenkin kun TPS hävisi samaan aikaan Jyväskylässä. Kaikki on hyvin omissa käsissämme, joten siinä mielessä meillä oli mukava kotimatka Tampereelta.

Punamustien pelit jatkuvat jo keskiviikkona 5.7. Suomen Cupin toisen kierroksen ottelulla Helsingin Palloseuran vieraana. Naisten Liigassa PK-35 Vantaa pelaa seuraavan pelinsä lauantaina 8.7., kun Jyväskylän Pallokerho vierailee Myyrmäessä.

 

Ilves – PK-35 Vantaa 1-3 (1-1)

22´ 1-0 Roosa Tuominen

37´ 1-1 Kaisa Collin

53´ 1-2 Olga Ahtinen

64´ 1-3 Ahtinen

 

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

3 Tiia Peltonen

6 Mimmi Nurmela

7 Olga Ahtinen

10 Kaisa Collin

13 Sanna Saarinen

14 Elina Salmi (74´ Roosa Toivanen)

16 Selina Mustajoki

17 Mette Barck (71´ Eva Nyström)

21 Tia-Maria Jaakonsaari

28 Roosa Bröijer (82´ Vilma Väisänen)

 

Vaihtopelaajat:

8 Vilma Väisänen

12 Henriikka Mäkelä

18 Ella Hopponen

20 Eva Nyström

22 Ida Raustola

23 Alina Kosunen

26 Roosa Toivanen

 

PK-35 TV: Kaisa Collinin ja Olga Ahtisen mietteet voitosta

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot