UUTISET

Punamustille tasapeli Ahvenanmaalla

18.6.2017

PK-35 Vantaa pelasi lauantai-iltana 1-1-vierastasapelin Ahvenanmaalla. Vieraat toipuivat Åland Unitedin aikaisesta johtomaalista ja saivat nopeasti hyvän otteen kenttätapahtumista. Toisella jaksolla Punamustien painostus laantui hieman ja lopulta vieraat joutuivat tyytymään saarella yhteen sarjapisteeseen.

Åland United sai otteluun räväkän alun, kun kotijoukkue siirtyi johtoon jo toisella peliminuutilla. Saarelaisten Florin Wagner sai jalkansa vapaaksi rangaistusalueen kulmalla ja pääsi laukomaan. Korkea laukaus painui suoraan takayläkulmaan, joten PK-35 Vantaa joutui takaa-ajoasemaan jo pelin alkuhetkillä.

Aikaisesta takaiskumaalista huolimatta vieraat ottivat pelin nopeasti komentoonsa. PK-35 Vantaa onnistui viemään pelin painopisteen ahvenanmaalaisten kenttäpuoliskolle ja pystyi luomaan myös hyviä maalintekotilanteita. Pian avausmaalin jälkeen vieraiden Kaisa Collin pääsi laukomaan pienestä kulmasta, mutta pallo päätyi lopulta yläriman kautta ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Collin pääsi yrittämään maalivahdin kiertämistä, mutta Åland Unitedin maalia vartioinut Marjukka Mikkonen sai viime hetkillä kätensä väliin.

Punamustien hallinta tuotti lopulta tasoitusmaalin 20. peliminuutilla. Selina Mustajoki antoi sivurajan tuntumasta syötön keskustaan, eikä Åland Unitedin Raissa Feudjio onnistunut katkaisemaan syöttöä. Pallo päätyi lopulta Netta Kosolle, joka pääsi nokikkain maalivahdin kanssa. Koso laukoi pallon varmasti yläriman alle ja toi Punamustat tasoihin. Mustajoelle kyseessä oli liigauran ensimmäinen maalisyöttö.

Puolen tunnin pelin jälkeen PK-35 Vantaa pääsi pelaamaan hyvän keskityksen maalin edustalle, mutta Mikkonen onnistui torjumaan Sanna Saarisen läheltä tulleen ohjauksen yli päätyrajan. Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta Collin pääsi puskemaan takatolpalta, mutta Mikkonen torjui yrityksen jälleen kulmapotkuksi.

Myös Åland Unitedille avautui vielä avausjaksolla vaarallinen tilanne. Pallo jäi pomppimaan rangaistusalueella, mutta lopulta kotijoukkue sai tilanteesta vain kulmapotkun. Vielä aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Collin pääsi puskemaan läheltä, mutta pusku suuntautui niukasti maalin ohi. Tauolle lähdettiin siis tasalukemissa 1-1.

Jälkimmäisellä puoliajalla Åland United vetäytyi selkeämmin puolustusasemiin ja pelin tempo laski avausjaksoa matalammaksi. Sen myötä maalipaikkoja ei nähty yhtä paljon kuin avausjaksolla, mutta aivan toisen jakson alussa Punamustille avautui hyvä vetopaikka. Koson laukaus painui kuitenkin niukasti taka-alakulman ohi.

Ottelun loppua kohden peli avautui hieman molempiin suuntiin. PK-35 Vantaa ei kyennyt enää ylläpitämään avausjakson kaltaista prässiä, minkä myötä myös Åland United pääsi muutamiin hyviin hyökkäyksiin. Toisen jakson puolivälissä saarelaispelaaja pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta Punamustien maalia vartioinut Henriikka Mäkelä venytti kätensä laukauksen tielle.

Ottelun lisäajalla Collin pääsi karkaamaan pystypallosta puolittaiseen läpiajoon ja laukoi terävästi. Mikkonen onnistui kuitenkin venyttämään kätensä pallon tielle ja torjui laukauksen kulmapotkuksi. Tilanne jäi lopulta ottelun viimeiseksi maalintekopaikaksi, joten pisteet tasattiin lukemin 1-1.

Vahva ote kirposi toisella jaksolla

Punamustien päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan vieraat pelasivat Maarianhaminassa vahvan avausjakson, mutta toisella jaksolla PK-35 Vantaa ei yltänyt ensimmäisen puoliskon tasolle. Åland United teki aikaisen johtomaalin, mutta vieraat eivät häkeltyneet takaiskuosumasta.

– Ensimmäinen jakso oli mielestäni lähellä kauden parasta pallollista pelaamistamme. Saimme paljon palloja rangaistusalueelle ja paljon maalintekotilanteita, Väisänen sanoi.

– Åland Unitedin maali oli harmillinen. Se oli meiltä pelin alussa vähän varovaista puolustamista. Wagner onnistui laukauksessaan todella mahtavasti. Maalivahti ei voint aivan yläkulmaan uponneelle laukaukselle mitään.
Väisäsen mukaan etenkin Punamustien prässipeli onnistui avausjaksolla hyvin. Vahva ote tuotti tasoitusmaalin, mutta voittoon vaadittu toinen osuma jäi tällä kertaa tekemättä.

– Prässimme toimi tosi hyvin. Åland United joutui pelaamaan paljon pitkiä palloja linjamme selustaan, mutta ne otimme hyvin pois. Pystyimme juoksuttamaan vastustajaamme ja loimme tilanteita oikealta, vasemmalta ja keskeltä. Netta teki tärkeän 1-1-maalin ja sen jälkeekin meillä oli avausjaksolla vielä useampia paikkoja.

Tauon jälkeen PK-35 Vantaa ei päässyt maalipaikoille enää samaan tahtiin kuin ensimmäisellä jaksolla. Väisäsen mukaan kotijoukkue oli vahva etenkin oman puolustusalueensa kakkospalloissa.

– Toinen jakso alkoi pallonhallinnan osalta kelvollisesti ja pääsimme pitämään palloa myös korkealla. Emme kuitenkaan saaneet kovin paljoa todella hyviä maalipaikkoja. Saimme hyviä palloja rangaistusalueelle, mutta emme aivan onnistuneet voittamaan kakkospalloja. Feudjio oli niissä vahva ja piti omalla panoksellaan Åland Unitedin mukana pelissä.

Pistejako oli Punamustille pettymys, mutta Väisäsen mukaan pelissä oli paljon hyviä elementtejä. Vaikka maalipaikoille murtautuminen oli vieraille toisella jaksolla vaikempaa, oli PK-35 Vantaalla vielä aivan viime hetkillä tilaisuus viedä saarelta täydet sarjapisteet.

– Tänään positiivista oli peli-ilme sekä aktiivisuus etenkin avausjaksolla. Myös toisella jaksolla saimme kulmapotkuja, mutta niitä oli toki vastustajallakin. Lopussa Kaisa teki vielä hyvän yksilösuorituksen, mutta Åland Unitedin maalivahti pelasi tänään huippuottelun.

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat jo keskiviikkona 21.6. Silloin PK-35 Vantaa saa Myyrmäkeen vieraakseen HJK:n.

Åland United – PK-35 Vantaa 1-1 (1-1)

2´ 1-0 Florin Wagner
20´ 1-1 Netta Koso

Avauskokoonpano:

3 Tiia Peltonen
6 Mimmi Nurmela
7 Olga Ahtinen
9 Netta Koso (80´ Mette Barck)
10 Kaisa Collin
12 Henriikka Mäkelä
13 Sanna Saarinen
16 Selina Mustajoki
21 Tia-Maria Jaakonsaari
26 Roosa Toivanen (60´ Elina Salmi)
28 Roosa Bröijer

Vaihtopelaajat:

1 Velma Oikarinen
8 Vilma Väisänen
14 Elina Salmi
17 Mette Barck
18 Ella Hopponen
20 Eva Nyström
22 Ida Raustola

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.