Untitled 51

PK-35 Vantaa vierailee helatorstaina Oulussa

Punamustilla on helatorstaina edessään sarjakauden pisin vieraspelimatka. PK-35 Vantaa matkustaa silloin Ouluun ja kohtaa iltapäiväpelissä paikallisen ONS:n. Ottelu pelataan helatorstaina 25.5. klo 14.00 Castrenin kentällä.

PK-35 Vantaa on Naisten Liigassa neljäntenä, kun sarjaa on takana kahdeksan kierrosta. Joukkue on kerännyt 16 pistettä viidellä voitolla ja yhdellä tasapelillä. Viime viikonloppuna Punamustien ero sarjakärkeen kaventui kolmeen pisteeseen, kun GBK kaatui Myyrmäessä selvin 5-0-lukemin.

Kahdeksasta sarjaottelustaan PK-35 Vantaa on pelannut vieraskentillä kolme. Sarjan avauskierroksella joukkue kaatoi Kuopion Pallokissat vieraissa maalein 1-4. Kahdessa edellisessä vieraspelissään Töölössä ja Jyväskylässä PK-35 Vantaa on kuitenkin jäänyt ilman sarjapisteitä, joten Oulussa joukkue haluaa päästä jälleen myös vieraspisteiden makuun.

ONS on kahdeksan kierroksen jälkeen sarjassa toiseksi viimeisenä. Oululaiset ovat keränneet sarjajumbo GBK:n tapaan kahdeksasta ottestaan kolme pistettä, mutta ONS:n maaliero on parempi. Kauden toistaiseksi ainoat sarjapisteensä ONS nappasi huhtikuun puolessavälissä kaatamalla juuri GBK:n vieraskentällä maalein 2-3. Viime viikonloppuna oululaiset kärsivät JyPKin vieraana 4-1-tappion.

Kotikentällään ONS on pelannut toistaiseksi kolme ottelua. Kevään kahdessa hallissa pelatussa ottelussa oululaiset kärsivät 0-2-tappion Ilvekselle ja niukan 2-3-tappion TPS:lle. Turkulaisia ONS piinasi viimeiselle kymmenminuuttiselle asti, mutta joutui lopulta taipumaan. Edellisen kotipelinsä ONS pääsi pelaamaan jo ulkokentällä Castrenin keinonurmella. FC Honka vei kuitenkin tuolloin Oulusta pisteet 0-3-voitolla.

Helatorstain kohtaaminen on joukkueiden ensimmäinen keskinäinen ottelu tällä kaudella. Viime kaudella joukkueet kohtasivat toisensa kahteen otteeseen Naisten Liigan runkosarjassa. Oulussa PK-35 Vantaa vei pisteet 2-4-voitolla, kun taas Myyrmäessä Punamustien voittolukemiksi kirjattiin 3-0.

Punamustien paras maalintekijä Naisten Liigassa on neljästi osunut Kaisa Collin. Sanna Saarinen, Roosa Bröijer ja Netta Koso ovat yltäneet kolmeen osumaan. ONS:n tehoista ovat vastanneet etenkin kolme maalia tehnyt Anna Olmala ja kahdesti osunut Fanni Pietikäinen.

PK-35 Vantaan kokoonpanosta puuttuvat helatorstaina varmuudella loukkaantumisten takia Ronja Ikonen, Ashley Riefner, Tia-Maria Jaakonsaari ja Velma Oikarinen. Uutena pelaajana Punamustien ryhmään liittynyt Tia Painilainen on mahdollisesti mukana jo torstain ONS-ottelussa.

Onnistumiset ruokkivat onnistumisia

PK-35 Vantaa sai viime ottelussa vihdoin maalihanansa kunnolla auki, kun joukkue osui GBK:n verkkoon peräti viidesti. Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen uskoo onnistumisilla olevan positiivisia vaikutuksia myös tulevia pelejä ajatellen.

– Onnistumiset tietysti ruokkivat aina lisää onnistumisia, joten toivotaan niitä tulevan jälleen lisää. Uskomme omaan tekemiseemme. Olemme saaneet maalipaikkoja ja hiljalleen olemme myös hyödyntäneet niitä. Meidän pitää nyt vain pyrkiä säilyttämään sama vire myös tuleviin peleihin, Väisänen sanoi.

– Kahdessa viime pelissä tekemisemme on ollut pirteää ja kentällä on ollut hyvä syke. Se nostaa tietysti odotuksia myös seuraavaan peliin. Meillä on jonkin verran harmillisia poissaoloja, mutta onneksi laajasta ringistämme löytyy riittävästi hyviä pelaajia.

Viime ottelussa PK-35 Vantaa kokeili ensimmäistä kertaa tällä kaudella kolmen pelaajan puolustuslinjaa. Väisäsen mukaan ONS-pelin ryhmityksestä ei ole vielä tehty päätöstä.

– Mietimme vielä, millä pelijärjestelmällä lähdemme tällä kertaa liikkeelle. Yksi tärkeimmistä asioista on kuitenkin se, että pyrimme jälleen mahdollisimman kontrolloituihin hyökkäyksiin ja murtautumisiin.

Helatorstain vastustajaa ONS:ää Väisänen pitää heikosti sujuneesta alkukaudesta huolimatta iskukykyisenä joukkueena.

– ONS on nuori ja mielestäni taidoiltaan hyvä joukkue.  Kyseessä on tasainen joukkue, josta on vaikeaa kaivaa selkeitä tähtipelaajia. He eivät ole ehkä vielä saaneet ihan parasta irti itsestään, mutta he parantavat varmasti kauden edetessä, Väisänen totesi.

– Heillä on taitavia pelaajia, jotka pystyvät haastamaan vastustajia. ONS pyrkii pelaamaan nopeasti eteenpäin, mutta roiskimisen sijaan he pyrkivät tilaisuuden tullen etenemään pelaamalla.

Viime viikonloppuna ONS kärsi tappion Jyväskylässä. Väisänen on katsonut ottelun videolta ja korosti, että Punamustilla ei ole syytä aliarvioida oululaisvastustajaansa.

– Heidän edellinen pelinsä JyPKiä vastaan oli tappiollinen, mutta kenttätapahtumien valossa se oli tasainen peli. JyPK oli fyysisesti vahvempi, mutta ONS oli pallollisena ajoittain todella vaarallinen.

– Castrenin kenttä on hyvä ja sopivan kokoinen, mutta Oulu ei ole ollut meille helppo paikka, Väisänen muistutti.

ONS – PK-35 Vantaa pelataan helatorstaina 25.5. klo 14.00 Castrenin kentällä Oulussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

PK-35 Vantaa is a football club dedicated to women’s football. The women’s team competes for the Finnish championship in the Women’s League (Naisten Liiga). PK-35’s affiliate clubs are PK-35 (500 members) and Vantaan Jalkapalloseura (1500 members).

ORIGINATING FROM VYBORG

The roots of PK-35 Vantaa date back to 1935 and the city of Vyborg, where 36 footballers came together at the club’s inaugural meeting. This meeting held on 19th September 1935 elected to name the club Vyborg Football Club, or ViPK.

The club’s operations resumed in Vyborg all the way to the year 1939, at which time the club was disbanded because of the war. Operations were reinstated in Helsinki in 1948 and the club’s name was changed to Pallokerho-35 ry.

ENDING UP IN VANTAA

The men’s and women’s first teams migrated to Vantaa for the 2009 season. Since then the team’s operations have gone on in the embrace of Myyrmäki Stadium under the name of PK-35 Vantaa.

The women’s team has won six Finnish Women’s League championships and four national cups. It has also made the round of 32 in the UEFA Women’s Champions League every year that it has competed in it. The men’s teams operation ended after 2016 season.

The club’s goal is to consolidate itself as one of Finland’s leading football clubs in women’s football and to offer players a career path all the way from the minors to the first teams. PK-35 Vantaa provides excellent year-round training conditions not only for the youth already playing for PK-35 and VJS, but also for other young footballers from Vantaa and those who possess a red and black heart.

CONTACT US

CLUB

PK-35 Vantaa ry
Raappavuorentie 6, 01600 Vantaa
info@pk35vantaa.fi

WOMEN’S TEAM

Kaj Björkqvist
General Manager
+358 44 538 3447
kaj.bjorkqvist@gmail.com