UUTISET

Sanna Saarinen urakoi kolmella rintamalla

16.5.2017

Punamustien kapteeni Sanna Saarisen viikot ovat toiminnantäytteisiä. Hänen arjessaan yhdistyvät työ, opiskelu ja jalkapallo.

– Opiskelen fysioterapeutiksi Laurea Ammattikorkeakoulussa, teen töissä toimistohommia ja lisäksi käyn treeneissä. Muuten elämäni on aika tavallista arkea, pyykinpesua ja ruuanlaittoa, Sanna nauraa.

Urheilijan viikot ovat raskaita, mutta Saarinen tasapainoilee sujuvasti eri kiireiden välillä. Saarisen mukaan hänen ajankäyttönsä vaihtelee paljon päivästä riippuen. Usein päiviin kuuluu myös paljon liikkumista paikasta toiseen.

– Joskus minulla on pelkästään koulua kahdeksasta kolmeen tai puoli neljään ja jonain toisena päivänä olen töissä viisi tai kuusi tuntia. Välillä olen aamupäivän toisessa paikassa ja vaihdan sitten toiseen. Sieltä jatkan sitten treeneihin, Saarinen kuvailee päivärytmiään.

– Teen laskutustöitä, joten kuunvaihteissa on usein pidempiä päiviä. Silloin työpäivät voivat olla jopa 10-tuntisia.

Pitkän viikon jälkeen Saarinen pyrkii rauhoittumaan ja pyhittää ainakin osan viikonlopusta lepäämiselle. Täysin vapaita viikonloppuja on kuitenkin harvoin, sillä Naisten Liigan otteluohjelma on tiivis.

– Viikonloppuisin ehdin tekemään vähän enemmän. Silloin ei ole töitä ja pyrin pitämään silloin vähän vapaata myös opiskelusta, Saarinen kertoo.

– Pelipäivinä keskityn täysillä futikseen.

Saarinen ei koe tiiviin viikkotahdin olevan henkisesti liian raskasta. Suurimpana haasteena hän pitää palautumista fyysisestä rasituksesta.

– Henkisesti se ei ole niin rankkaa, sillä tykkään oppia uutta ja tehdä asioita. En halua vain olla kotona tekemättä mitään. Tietysti siihen liittyy tietynlaista stressiä, kun jopa viikko pitää suunnitella erikseen etukäteen, mitä teen minäkin päivänä ja milloin ehtisin mahdollisesti tehdä jotain jopa vapaa-ajalla.

– Fyysisesti se kuormittaa enemmän. Meillä on tavallisesti neljät treenit ja yksi peli viikossa. Niistä pitäisi ehtiä myös palautumaan, Saarinen sanoo.

Myös ravinnolla on suuri merkitys. Saarisen mukaan ruokailut vaativat hieman suunnittelua.

– Päivät täytyy suunnitella tosi hyvin, että on välipaloja mukana ja pitää laittaa ravitsevaa ruokaa. Mitään pikaruokia ei voi syödä.

– Onneksi koulussa on hyvä ruoka ruokala, josta saa päivittäin hyvän ruuan. Töihin olen ottanut omat eväät. Olen oppinut pakkaamaan evästä sen verran, että pärjään niillä hyvin treenit. Treenien jälkeen on usein jotain pientä palauttavaa, Saarinen kertoo.

Urheilijan ravinnontarve täyttyy hyvällä suunnittelulla, mutta uni on usein suurempi haaste.

– Uni on ehkä palautumisen kannalta se ongelmallisin asia. Kun on koko päivän liikkeessä ja tulee sitten treeneihin, niiden jälkeen ei jää kovin montaa tuntia aikaa rauhoittua. Välillä on vaikeaa saada riittävästi hyvälaatuista unta.

Eteenpäin peli peliltä

Naisten Liigaa on takana seitsemän sarjakierrosta ja PK-35 Vantaa on tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä. Saarisen mukaan tulokset eivät ole olleet toivotunlaisia, mutta hänen mielestään Punamustien pelissä on ollut paljon hyviä asioita.

– Tuloksellisesti alkukausi ei ole mennyt ihan odotusten mukaan. Pelissämme on vielä paljon kehitettävää. Siinä on kuitenkin ollut paljon hyvää ja olemme hakeneet tälle kaudelle vähän uusia juttuja. Siinä on osittain vielä vähän hakemista, mutta olemme parantaneet tosi paljon peli peliltä.

– TPS-pelissä pelasimme ihan eri tasolla fyysisesti ja menimme hyvin taklauksiin. Siinä oli hyvä meininki. Uskon, että suunta on tästä vain ylöspäin, Saarinen toteaa.

Saarisen valmistautumiskausi jäi tällä kertaa poikkeuksellisen lyhyeksi. Hän loukkaantui elokuussa ja siitä alkoi pitkä kuntoutuminen. Saarinen ehti pelikuntoon sarja-avaukseen mennessä, mutta hän myöntää, että lähtökohdat kauteen eivät olleet optimaaliset.

– Ehdin pelaamaan vain yhden treenipelin ennen kauden alkua, joten tosipelit tulivat nopeasti. En päässyt valmistautumaan kauteen niin hyvin kuin olisin halunnut. En ole vielä ihan niin hyvässä kunnossa kuin voisin olla ja juoksukunnossa on vielä parannettavaa, Saarinen kertoo.

– Toisaalta nyt olemme pystyneet kierrättämään pelaajia hyvin. Meillä on hyvä jengi ja laaja rinki. Lisäksi pystyin talvella tekemään paljon esimerkiksi sellaista voimatreeniä, mitä en ehkä olisi muuten tehnyt joukkuetreenien ohella. Tietyillä osa-alueilla on siis tullut jopa parannusta.

Punamustien sarjapelit jatkuvat jo tulevana lauantaina, kun sarjanousija GBK vierailee Myyrmäessä. Saarisen mukaan joukkue lähtee peliin vain voitto mielessään.

– Se on jälleen kotipeli ja samalla meille tilaisuus näyttää, miten hyviä olemme. Haluamme näyttää, että pystymme pelaamaan hyvää jalkapalloa, tekemään maaleja ja pitämään oman pään puhtaana. Keskitymme peliin koko viikon ja lähdemme siihen täydellä draivilla.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.