UUTISET

PK-35 Vantaa vierailee sunnuntaina Jyväskylässä

5.5.2017

Punamustien pelit Naisten Liigassa jatkuvat viikonloppuna vierasottelulla Jyväskylässä. Hyvin kautensa aloittanut PK-35 Vantaa matkustaa sunnuntaina Keski-Suomeen sarjanousija Jyväskylän Pallokerhon vieraaksi. Ottelu pelataan sunnuntaina 7.5. klo 13.25 Harjun stadionilla.

PK-35 Vantaa on aloittanut sarjakauden mallikkaasti. Viiden sarjakierroksen jälkeen joukkue on sarjassa neljäntenä kolme pistettä piikkipaikalla majailevaa Turun Palloseuraa perässä. Tasaisessa sarjakärjessä vain maaliero erottaa Punamustat toisesta sijasta.

Viidestä ottelustaan PK-35 Vantaa on voittanut neljä ja hävinnyt yhden. Kotikentällään joukkue on voittanut kaikki kolme otteluaan. Vieraspeleistään Punamustilla on tilillään 1-4-voitto Kuopion Pallokissoista ja 2-0-tappion HJK:n vieraana.

JyPK nousi viime syksynä Naisten Liigaan kaatamalla karsintaotteluissa porilaisen NiceFutiksen yhteismaalein 4-2. Saavutus oli merkittävä jyväskyläläisessä jalkapallossa, sillä JyPK nousi Naisten Liigaan ensimmäistä kertaa. Keskisuomalaisten avauskausi pääsarjassa on kuitenkin lähtenyt nihkeästi käyntiin.

Viiden pelatun ottelun jälkeen JyPKin pistetili on edelleen tyhjä. Jyväskyläläiset ovat hävinneet kotonaan Pallokissoille ja FC Hongalle. Vieraspeleissään JyPK on kärsinyt tappion HJK:ta, GBK:ta ja TPS:ää vastaan. Edellisessä kotiottelussa FC Honkaa vastaan pistetilin avaaminen oli jo lähellä, mutta espoolaiset veivät lopulta pisteet loppuhetkien rangaistuspotkumaalilla.

Sunnuntain ottelu on joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Naisten Liigassa, mutta viime vuonna PK-35 Vantaa ja JyPK ottivat toisistaan mittaa Suomen Cupissa. JyPK selvisi tuolloin Ykkösen joukkueena hienosti puolivälieriin asti, mutta taipui lopulta Myyrmäessä lukemin 6-0.

Punamustien paras maalintekijä on kolmesti osunut Sanna Saarinen. Roosa Bröijerillä on tilillään kaksi maalia. JyPKin kolmesta sarjapelimaalista ovat vastanneet Heidi Toukola, Henna-Riikka Honkanen ja Gentjana Rochi.

Punamustien kokoonpanotilanne on sunnuntain ottelun alla varsin hyvä. Pitkään sivussa olevan Ronja Ikosen lisäksi ainoastaan Eva Nyström joutuu näillä näkymin jättämään sunnuntain ottelun väliin pienen vamman takia. Maalivahti Henriikka Mäkelä oli flunssan takia sivussa Suomen Cupin ottelusta, mutta palaa sunnuntaina kokoonpanoon. Myös hyökkääjä Kaisa Collin on osallistunut jälleen harjoituksiin ja matkaa joukkueen mukana Jyväskylään.

Vuoden ensimmäinen peli nurmella

PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen odottaa sunnuntain ottelua mielenkiinnolla. Oman mausteensa koitokseen tuo se, että kyseessä on Punamustien vuoden ensimmäinen ottelu nurmikentällä.

– Peli-ilman pitäisi olla ihan hyvä, mutta kenttä on vähän arvoitus. Sen kunto vaikuttaa varmasti peliin. Oli kenttä missä kunnossa tahansa, pyrimme jatkamaan pallonhallintapeliämme, jota olemme saaneet kehitettyä.  Samalla pyrimme etenemään myös suoraviivaisesti ja luomaan enemmän maalipaikkoja, Väisänen sanoi.

– Viime peleissä olemme onnistuneet maalipaikkojen luomisessa hyvin. Se on selkeä tavoitteemme myös Jyväskylässä. Pyrimme haastamaan heidän linjaansa ja saamaan sen kautta kontrolloituja maalipaikkoja.

Edellisessä sarjaottelussaan PK-35 Vantaa osui Ilveksen verkkoon kolmesti ja cup-ottelussa pallo upposi NJS:n maaliin kuudesti. Väisänen uskoo, että maalihanojen aukeaminen näkyy positiivisella tavalla Punamustien pelaamisessa.

– Onnistumiset tuovat aina lisää itseluottamusta ja se näkyy varmasti pelaajien esityksissä. Toivottavasti saamme saman jatkumaan myös seuraavissa peleissä.

Väisänen on katsonut JyPKin edellisten pelien otteita videolta. Hänen mukaansa keskisuomalaisten tyhjä pistetili ei anna joukkueen osaamisesta täysin oikeaa kuvaa.

– Näkemieni pelien perusteella JyPK on erittäin kurinalainen joukkue, joka olisi ansainnut jo pisteitä. He puolustavat erittäin tiukasti muodossa ja lähtevät sieltä eteenpäin. JyPK ei prässää ylhäältä, tai ota mitään riskejä. He pelaavat varmaa peliä.

– Kyseessä on hyvä joukkue. Uskon heidän napsivan vielä pisteitä kauden edetessä.

Väisäsen mukaan JyPKin joukkue on varsin tasainen kokonaisuus. Hän nosti kuitenkin jyväskyläläisten ryhmästä muutaman yksilön esiin.

– Keskikentän pohjalla pelaava kapteeni Laura Kattelus on JyPKin selkeä moottori, joka hoiti tonttinsa hyvin FC Honkaa vastaan. Myös Hyökkääjä Gentjana Rochi on hyvä. Hän ei ole äärettömän nopea, mutta hän on taitava ja laukoo hyvin. Vaihdosta kentälle tullut Lavdije Begolli on kelpo pelaaja tähän sarjaan ja maalivahti Pauliina Tähtinen hoitaa hommansa mallikkaasti, Väisänen luetteli..

– Meidän pitää olla tiettyjen pelaajien kanssa tarkkana. Emme saa antaa heille liikaa tilaa tai päästää heitä käyttämään vahvuuksiaan. FC Honkaa vastaan JyPKillä oli kaksi hienoa vetoa, joilla he olisivat hyvin voineet tehdä siinä pelissä maalin.

JyPK – PK-35 Vantaa pelataan sunnuntaina 7.5. klo 13.25 Harjun stadionilla Jyväskylässä.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot